Viime aikoina minusta on tuntunut siltä, sillä lailla hiljaa hiipien ja välillä välähdyksenomaisen viiltävästi, että - aivoni näivettyvät! En ole kunnolla opiskellut mitään 2½ vuoteen ja edellisestä kunnon ulkomaanreissusta on 1½ vuotta. Olen katsonut hyvin vähän elokuvia tai lukenut kirjoja, en ole innostunut uudesta. Uusiin ihmisiin sentään olen tutustunut, mutta pääosin olen horrostanut, etsinyt tasapainoa ja harmoniaa. Onko tämä joku iän mukanaan tuoma hormonaalinen muutos? Tarve vakiintua ja kääntyä sisäänpäin.
Minusta on tullut harkitsevaisempi ja kärsivällisempi. Olen oppinut tuntemaan omat rajani ja toimimaan niin, että säästän itseäni. Olen järkevämpi kuin ennen. Mutta sitten katson Chisun musiikkivideoita ja minussa herää kaipaus nähdä tämä maailma toisin - innostuksen ja kapinallisuuden läpi. En halua olla ihan vielä aikuinen, en halua olla ihan vielä valmis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti