maanantai 9. syyskuuta 2013

Panokaverisuhde ja haikailun aikaikkunat

Vaikuttaa siltä, että saatamme lipua Nuoren Kollin kanssa säännöllisempään panokaverisuhteeseen. Usein puhutaan siitä, miten panokaverisuhteessa on pidettävä tunteet ja fyysinen puoli erillään toisistaan. Toiseen ei saa ihastua, eikä elätellä toiveita siitä, että suhde muuttuu joksikin muuksi. Minusta tämä on melko mahdotonta. Itseasiassa olen sitä mieltä, että juuri ajatus siitä, että tämä saattaisi muuttua joksikin muuksi tuo panokaveri-suhteeseen sen vaatiman jännitteen ja tekee siitä ylipäätään mielekästä. Minunkaltaiseni naisen kohdalla. Ei kaikkien.

Olen huomannut Nuoren Kollin kanssa tietynlaisen kaavan. Tapaamme ja noin viikon ajan tapaamisen jälkeen oksitosiinit jylläävät kehossani. Se huutaa: Tämä mies sai olosi niin hyväksi, että hänen pitäisi olla kiinteä osa elämääsi. Hän on potentiaalisesti hedelmöittänyt sinut ja hänen pitäisi olla pitämässä huolta jälkikasvusta. Kaksi vuotta sitten näiden hormonien jälkimainingit tekivät oloni kurjaksi ja epätoivoiseksi. Asiat ovat muuttuneet. En nykyään jaksa murehtia ja pystyn erottelemaan toisistaan hormonihuurut ja todellisuuden. Tiedän, että viikossa kehoni ja mieleni rauhoittuu.

Tapaamisten hinta on siis jonkin aikaa kestävä haikailu. Kuitenkin juuri tämä haikailu tekee panokaverisuhteesta jännittävän. Oli aika jolloin pidin Nuorta Kollia totaalisena ääliönä. Silloin minun ei tehnyt mieli tavata häntä ollenkaan. Nyt kun pidän häntä vähintään hyvänä tyyppinä ja hetkittäin jopa potentiaalisena seurustelukumppanina, saan seksistä paljon enemmän irti. Tunteita on mukana sen verran, että seksi on intiimiä ja intensiivistä.

Nuori Kollikin haikailee välillä minun perääni. Yleensä silloin kun edellisestä tapaamisesta on kuukausia. Hänellä on romanttiset hetkensä. Tähän mennessä emme ole koskaan haikailleet toistemme perään samaan aikaan. Syynä se, että minä haaveilen hänestä heti tapaamisen jälkeen ja hän vasta paljon myöhemmin. Suhteemme jännite perustuu osaltaan siihen, että on mahdollista, että jossain vaiheessa olemme romantiikannälkäisiä yhtä aikaa. Tähän on nyt suurempi todennäköisyys, koska ajattelen hänestä ylipäätään myönteisemmin.

Pohjimmiltani olen kuitenkin vapaa. Vapaa ihastumaan kehen vaan, milloin vaan.

5 kommenttia:

  1. Tuota, tuota, tekeekö se Kolli panomatkoja kauemmaskin? Meinaan vaan, että mites nyt kun muutat sinne Turkkuseen? Pitääkö nyt etsiä uusi katti vai hyppääkö Kolli ratin taa tarpeen vaatiessa?

    VastaaPoista
  2. Tuota, tuo on kyllä hyvä kysymys. Satunnaiset kohtaamiset samassa kaupungissa on sopivan keveää settiä, mutta jos aletaan vierailla toisessa kaupungissa, niin se vaatii jo aikamoista efforttia. Jää nähtäväksi.

    VastaaPoista
  3. Niin, onhan se vähän ongelmallista, että panetuksen iskiessä pitäisi venata helpotusta vähintään pari tuntia. Kyllä näkisin parempana nyt vaihtaa Kolli Possuun, koska se varmaan pääsis Turkuun hätätilanteessa nopeammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun ihan vaan käytännöllinen. Uudelle paikkakunnalle muuttaminen sekoittaa sosiaaliset kuviot ym. panokaveriverkostot. Sitäpaitti, Karju on jo "sekaantunut" todistettavasti ainakin yhteen bloginaiseen - tosin se taisi jäädä jollekin halikaveriasteelle. K. olis silleen tuttu ja turvallinen vaihtoehto; ei sitä oikein kannata laittaa uuden lähikauppansa ilmoitustaululle: "Kolmikymppinen nainen etsii luotettavaa panokaveria. Tehtävä edellyttää varmoja otteita. Hyvä runko katsotaan hakijan eduksi. Sovinismi tai oikeistolaisuus eivät ole esteitä tehtävää haettaessa. Jos koet olevasi Mies, niin ota yhteyttä numeroon 040 XXX XXXX."

      Poista