Fetissi

Edellisen postauksen myötä virisi keskustelua kehoista, niiden mallista ja merkityksestä pariutumisessa. Täytyy myöntää, että lihaksikas mieskeho vetoaa primitiivisellä tasolla naisihmiseen, vaikka ei lihakset mikään välttämättömyys ole. Trimmatusta mieskehosta saa kuitenkin visuaalista nautintoa ja tietenkin voimakas kroppa herättää tiettyjä alkukantaisia mielikuvia: tämä mies voi suojella minua pahaa maailmaa vastaan. Mutta ei muskeleista sen enempää, ajattelin avata aihetta: miltä tuntuu olla miesten fetissin kohde.

Jos nettideittipalstalla kysytään, minkä asian ihmiset huomaavat sinussa ensin, voisin vastata tähän sosiaalisen luonteeni tai hymyilevät kasvoni, mutta ei, jos totta puhutaan, ihmiset, ja etenkin miehet, huomaavat minussa taatusti ensimmäisenä rintani.

On kiehtovaa seurata, millainen vaikutus keskimääräistä suuremmilla rinnoilla on vastakkaiseen sukupuoleen. Ne ovat ehtymättömän kiinnostuksen kohde ja jos kanssakäyminen on intiimimpää, miesten on välttämätöntä kommentoida niitä. Niin, tiedän kyllä, että minulla on suuret rinnat. Elän niiden kanssa 24h vuorokaudessa. Tell me something new.

Miltä tämä sitten tuntuu? Kun miesten ajatuksenjuoksu tuntuu sumentuvan tietyn ruumiinosasi vuoksi. Sen voisi kokea halventavana tai rasittavana. Voisin loukkaantua siitä, että älylläni tai kiinnostuksen kohteillani ei tunnu olevan juurikaan merkitystä. Tosiasiassa olen lähinnä huvittunut. Jos en halua miehestä muuta kuin yhden yön ilon, on aivan sama, pitääkö hän minua älykkäänä tai muuten kiinnostavana. Toki, jos haluan vakavampaa, miehen olisi syytä nähdä minussa muutakin.

No mutta, onko kivaa, saada positiivisia kommentteja ulkonäöstään? Tottakai! On myös omalla tavallaan vapauttavaa, jos mies saa kicksejä kehostani. Voin ottaa rennommin ja luottaa siihen, että kiinnostus on tältä osin pyyteetöntä. Himoitseminen on rehellistä ja suoraviivaista. Samalla, koska olen fetissin kohde monelle, voin suhtautua miehiin yhtä objektoivasti.

Mikä niissä rinnoissa sitten kiehtoo? Ymmärtääkseni on melko sama, ovatko ne pienet vai suuret, ne saa miehen aivotoiminnan taantumaan ja sivistyksen karisemaan. Jollain yhtä primitiivisellä tasolla liikutaan kuin miesten lihasten ihastelun tasolla. Merkki hedelmällisyydestä, kyvystä ruokkia mahdollinen jälkikasvu, muisto äidin rakkaudesta... ja sitten jotain, joka menee ymmärryksen yli. On kai sellaisiakin miehiä, joihin naisten rintarauhasilla ei ole sen kummempaa vaikutusta?

Nettideittailu one more time

Olen eksynyt jälleen nettideittailun ihmeelliseen maailmaan. Aika paljon tulee juteltua ihmisten kanssa online, mutta kovin usein en ketään tapaa. En myöskään kirjoittele juuri kenellekään, vaan vain vastailen jos joku mielenkiintoinen kirjoittaa minulle. Nettideittailu ja netissä miehiin tutustuminen on ollut ihan kivaa, kun osaan suhtautua siihen nykyään sopivan kepeästi. Kesällä kävin parin miehen kanssa treffeillä, kummankin kanssa jopa kolme kertaa, mikä on minun mittapuullani paljon. Tuntuu, että vasta kolmansilla treffeillä pääsen perille siitä, jaksaisinko viettää miehen kanssa enemmänkin aikaa.

Toisaalta, olen aina ollut sitä mieltä, että loppujen lopuksi ihmisestä saa melko paikkaansapitävän käsityksen jo ihan kirjoittelun ja muutaman kuvan perusteella. Olen tavannut netin kautta varmaan yli 20 miestä, eikä mies koskaan ollut ratkaisevasti erilainen kuin kirjoitellessa. Jopa sen fyysisen vetovoiman voi mielestäni aistia jo tekstin ja kuvien tasolla. Tutustuin Nuoreen Kolliin netissä ja jo ensimmäisen illan viestittelyssä oli samaa intesiteettiä kuin fyysisissä kohtaamisissamme.

En ole näistä nettimiehistä jaksanut juurikaan kirjoitella, kun sitä mieluummin kirjoittaa vasta kun on jotain konkreettista raportoitavaa ja koska en nykyään juurikaan vaivaa päätäni näillä treffailuilla ja mieskuvioilla. Ne menevät omalla painollaan. Yhden miehen mielen taisin pahoittaa, kun en viikon kirjoittelun jälkeen halunnutkaan enää pitää yhteyttä. Toisen miehen kanssa olisin mielelläni jatkanut tapailua, mutta hän ei enää pitänytkään yhteyttä. Näin nämä menee, ja näissä asioissa minun mielestäni kumpi tahansa saa vetäytyä milloin vaan, ja se on ok.

Olen kirjoitellut muutaman päivän miehen kanssa, joka vaikuttaa mielenkiintoiselta. Hän on lukija. Lukee siis paljon kirjoja ja ollaan kirjoiteltu jonkin verran niistä. Hän kirjoittaa todella hyvin. Verbaalikko, joka on myös syvällinen ja mukavan- ja positiivisenoloinen. Mies minun makuuni, koska niin, sanoilla ja älyllähän minut on aina hurmattu. Mies lähetti minulle kuviaan, koska hänen profiilinsa on kuvaton ja tekstiäkään siinä ei ole lainkaan. Miltä paljon kirjoja lukevan miehen voisi olettaa näyttävän? Ehkä hieman huonoryhtiseltä ja nörtimmältä kuin keskivertomies? No mutta, tällä miehellä on treenattu kroppa sikspäkkeineen ja kaikkineen. Sellainen "Anteeksi, kun kuolaan" -kroppa. Eikö tässä vielä kaikki. Kyllähän tästä maailmasta löytyy fiksuja ja komeita verbaalikkoja, mutta tällaisen miehen pitäisi vielä tykästyä minuun. Tämä mies vaikuttaisi tykästyneen, vaikka profiilikuvastani näkee, että omassa kropassani on vielä paljon työmaata ja kuvauksessakin toin esille, että en ole mallin mitoissa. Hänen mukaansa naisen tulisi olla tällainen, minunkaltaiseni. Hämärää. 

Turku

Ajattelin, että voisin kirjoittaa muutaman rivin Turusta ja uuteen kaupunkiin muuttamisesta. Tuohon "Tietoja minusta" -boksiinkin piti päivittää uusi paikkakunta. Turku tuntuu lupaavalta. Olen jo alkanut tykästyä turkulaiseen vähän rennompaan elämänmenoon. Ihmisillä ei ole aivan niin kiire. Sen minkä ihmiset säästävät asumismenoissa, he käyttävät ilmeisesti ulkona syömiseen. Ravintoloita on paljon pitkin joen vartta.

Oma elämäni on keskittynyt työpaikalle ja siskon kotiin ja kaikki viikonloput olen viettänyt vielä Helsingissä. En siis ole vielä kohdannut Turkua täysin. Turkulaisia olen kohdannut paljonkin työn kautta ja moneen ihmiseen olen jo ehtinyt tykästyä. Taitaa jo puhenparttakin olla tarttunut hieman. Huomaan olevani sopeutuja. Minut on siihen pienestä pitäen totutettu, kun perhe vaihtoi lääniä aina muutaman vuoden välein ja onhan tämä jo kolmas kaupunki omillani. Olen utelias ja ystävystyn nopeasti. Unohdan helposti sen mitä oli ennen kun nykyisyys tarjoaa tarpeeksi uusia kiinnostavia asioita.

Töissä olen ehtinyt olla melkein kuukauden ja olen alkanut päästä sisälle projektiin. Se on haastava ja työntäyteinen, mutta samalla innostava ja motivoiva. Se vie minua eteenpäin. Työyhteisössä on melko hektinen mutta kuitenkin rento tunnelma. Tavoitteet on korkella ja työtä tehdään kunnianhimoisesti. Se sopii minulle. Teen töitä erilaisten tahojen ja yhteisöjen kanssa ja näiden välillä on jonkin verran kinaa. Siksi minut en ehkäpä tähän työhön valittukin. Olen ulkopuolinen ja siksi objektiivisempi.

Viikon päästä muutan kokonaan Turkuun ja luovun Helsingin asunnosta. Vasta sitten minun on alettava ottaa Turku kokonaisuudessaan haltuun. Mitä teen arki-iltaisin tai viikonloppuisin? Millaisten ihmisten kanssa alan viettää vapaa-aikaani. Siskon luona tulee varmasti vietettyä paljon aikaa, mutta muut sosiaaliset verkostot on luotava uudestaan. Siitä tulee hauskaa. Yliopistomaailmaan, joka on minulle niin rakas, ja sen kansainväliseen puoleen pääsen tutustumaan harrastuksen kautta. Lähiseudun luontoon voisin alkaa tutustumaan. Yöelämäkin on korkkaamatta. Uuteen kämppään on myös mukava kutsua vieraita, kun heidän ei tarvitse nukkua enää samassa huoneessa kanssani. Kaksio - mitä luksusta! Olohuoneen ja keittiön välillä on ikkuna ja se alareunassa pieni avattava ikkuna, jonka kautta voin tarjoilla ruokaa vieraille. Ehkä alan kokatakin lisää, kun minulla on isompi keittiö.

Muutos. Sitä kaipasin ja sitä sain. Uusi sykli. Tällä kertaa Turussa.

Huume

Hormonit ovat kiehtovia, ja nimenomaan kehon itsensä tuottamat hormonit. Olen kirjoittanut tästä aiheesta ennenkin, mutta aihe jaksaa edelleen kiinnostaa. Hormonit ohjaavat sekä käyttäytymistämme että tunteitamme. Ne selittävät, miksi stressaantunena on paska fiilis, miksi valoisina kesäöinä on vaikea saada unta, miksi urheilun jälkeen tunteen itsensä maailman valtiaaksi ja miksi toisen ihmisen kosketus tuntuu niin hyvältä. Mielihyvähormoneihin koukkuuntuu ja kun joku asia saa olosi erityisen hyväksi, alat kaipaamaan tuota asiaa. Haluat lisää ja jos et saa heti uutta annosta, alkavat vieroitusoireet.

Olen jo alkanut toipua Nuoren Kollin minulle sunnuntaina aiheuttamasta oksitosiinihuumasta. Jos toissayönä minulla oli vielä tarve lähettää Kollille höttöinen "kaipaan sinua" -viesti, niin nyt jäljellä on enää kutina vatsanpohjassa. Haluan lisää, mutta en enää välttämättä juuri Nuorelta Kollilta. Oksitosiinia ei turhaan kutsuta kiintymyshormoniksi, sillä se saa sinut ajattelemaan, että juuri tämä ihminen on erityinen.

Lueskelin mielenkiintoista artikkelia (Oxytocin, Fidelity and Sex) oksitosiinin vaikutuksista. Ryhmälle miehiä oli tehty testi. Osa miehistä oli onnellisessa parisuhteessa ja osa miehistä oli sinkkuja. Miehille annettiin oksitosiinia sisältävä nenäsuihke ja viehättäväksi luokiteltava naistutkija lähestyi heitä. Ne miehet, jotka olivat parisuhteessa pyrkivät pitämään suuremman etäisyyden naiseen kuin sinkkumiehet. Näin tapahtui kuitenkin ainoastaan oksitosiinisuihkeen antamisen jälkeen. Oksitosiinia erittyy kosketuksen ja seksin myötä, ja ilmeisesti juuri oksitosiini saa miehen pitämään etäisyyttä muihin naisiin. Mikä on siis tehokkain tapa varmistaa miehen uskollisuus? Säännöllinen läheisyys. Kun nainen varmistaa, että miehen veressä on jatkuvasti riittävästi oksitosiinia, hänen ei tarvitse pelätä pettämistä. Hieman kyllä mietityttää tuossa tutkimuksessa se, että varatut miehet pitivät etäisyyttä viehättävään naiseen vain suihkeen jälkeen. Erittyykö oksitosiinia vain oman puolison välittömässä läheisyydessä? Kun ei olla enää käsi kädessä, niin vain oksitosiinisuihke muistuttaa sitoumuksesta?

Samassa artikkelissa kirjoitetaan myös oksitosiinitason nopeasta tippumisesta ja sen tuomasta ahdistuksesta. Tämä saattaa olla, joillekin ihmisille niin tuskallista, että se jopa estää kiintymisen. Itse taidan kuulua tähän ryhmään. En voi kuvitella harrastavani seksiä Nuoren Kollin kanssa joka viikko, koska tarvitsen vähintään viikon pari edellisestä kerrasta toipumiseen. Orgasmissa oksitosiinia erittyy erityisen paljon ja siksi pudotuskin on suurempi. Paijailu ja lähekkäin oleminen sen sijaan takaavat tasaisemman oksitosiinin tuotannon. Tässä on siis selitys sille, miksi ei kannata välttämättä hypätä saman tien sänkyyn, jos ei halua aiheuttaa ahdistusta itsessään tai toisessa.

Miksi sitten seksillä on usein suurempi vaikutus naiseen kuin mieheen? Ilmeisesti estrogeeni vahvistaa oksitosiinin vaikutuksia ja testosteroni vaimentaa. Naiselle hyvä seksi (lue: orgasmi) on kuin laitettaisiin heroiinia suoraan suoneen, mutta miehelle kokemus on pikemminkin leppoisaa pilven pössyttelyä. Vieroitusoireetkin ovat sen mukaiset. Mies tarvitsee pidemmän vaikutusajan koukuttuakseen, kun taas nainen voi olla myyty yhdestä kerrasta. Hyvillä rakastajantaidoilla varustettu mies voi saada naisen lankeamaan itseensä ennätysvauhdilla. Varjopuolena vain on se, että näin nopeasti kiintynyt nainen voi olla hyvin arvaamaton, suorastaan skitso.

Nuori Kolli on siis kuin huumetta minulle, extacy-nappi kielen alla, kannabis-lehti pikkuleivässäni. Kummasti tätä toleranssiaan pystyy näköjään kuitenkin parantamaan ihan vain puhtaalla järkeilyllä. Jotain hyötyä epäromanttisuudesta.

Panokaverisuhde ja haikailun aikaikkunat

Vaikuttaa siltä, että saatamme lipua Nuoren Kollin kanssa säännöllisempään panokaverisuhteeseen. Usein puhutaan siitä, miten panokaverisuhteessa on pidettävä tunteet ja fyysinen puoli erillään toisistaan. Toiseen ei saa ihastua, eikä elätellä toiveita siitä, että suhde muuttuu joksikin muuksi. Minusta tämä on melko mahdotonta. Itseasiassa olen sitä mieltä, että juuri ajatus siitä, että tämä saattaisi muuttua joksikin muuksi tuo panokaveri-suhteeseen sen vaatiman jännitteen ja tekee siitä ylipäätään mielekästä. Minunkaltaiseni naisen kohdalla. Ei kaikkien.

Olen huomannut Nuoren Kollin kanssa tietynlaisen kaavan. Tapaamme ja noin viikon ajan tapaamisen jälkeen oksitosiinit jylläävät kehossani. Se huutaa: Tämä mies sai olosi niin hyväksi, että hänen pitäisi olla kiinteä osa elämääsi. Hän on potentiaalisesti hedelmöittänyt sinut ja hänen pitäisi olla pitämässä huolta jälkikasvusta. Kaksi vuotta sitten näiden hormonien jälkimainingit tekivät oloni kurjaksi ja epätoivoiseksi. Asiat ovat muuttuneet. En nykyään jaksa murehtia ja pystyn erottelemaan toisistaan hormonihuurut ja todellisuuden. Tiedän, että viikossa kehoni ja mieleni rauhoittuu.

Tapaamisten hinta on siis jonkin aikaa kestävä haikailu. Kuitenkin juuri tämä haikailu tekee panokaverisuhteesta jännittävän. Oli aika jolloin pidin Nuorta Kollia totaalisena ääliönä. Silloin minun ei tehnyt mieli tavata häntä ollenkaan. Nyt kun pidän häntä vähintään hyvänä tyyppinä ja hetkittäin jopa potentiaalisena seurustelukumppanina, saan seksistä paljon enemmän irti. Tunteita on mukana sen verran, että seksi on intiimiä ja intensiivistä.

Nuori Kollikin haikailee välillä minun perääni. Yleensä silloin kun edellisestä tapaamisesta on kuukausia. Hänellä on romanttiset hetkensä. Tähän mennessä emme ole koskaan haikailleet toistemme perään samaan aikaan. Syynä se, että minä haaveilen hänestä heti tapaamisen jälkeen ja hän vasta paljon myöhemmin. Suhteemme jännite perustuu osaltaan siihen, että on mahdollista, että jossain vaiheessa olemme romantiikannälkäisiä yhtä aikaa. Tähän on nyt suurempi todennäköisyys, koska ajattelen hänestä ylipäätään myönteisemmin.

Pohjimmiltani olen kuitenkin vapaa. Vapaa ihastumaan kehen vaan, milloin vaan.

Kainalodomina

Viikonloppu jälleen plakkarissa. Matkalla kohti Turkua. Nyt viikonloput tulee vietettyä melkeinpä Helsingissä, kun minulla on siellä vielä kämppä ja kaverit ja juttuja mitä hoitaa. Löysin Turusta jo uuden kodin, mutta muutan sinne vasta lokakuussa. Uusi kämppä on kiva. Kaksio seitsemännessä kerroksessa puistonäkymällä. Turun vuokrataso on edullinen, siis todella edullinen. Sain kaksion keskustasta samalla hinnalla kuin Helsingissä saisi... ei mitään. Turku loksahtelee kohdalleen.

Perjantaina osallistuin edellisen työpaikan järjestämään seminaariin. Se oli onnistunut. Olemme jättäneet jälkemme. Lukioaikainen kaverini tuli yöksi. Muistan kun neljä vuotta sitten olimme molemmat musertuneita. Minä olin tuusannuuskana juuri päättyneen seitsenvuotisen suhteen jälkeen. Häneltä oli kuollut perheenjäsen. Nyt olemme kumpikin tasapainossa ja huolettomia. Elämä, se ei petä. Ystävyys kantaa.

Lauantaina lähdin Kotkaan. Tapasimme pitkästä aikaa. Minä ja kaksi yliopistokaveriani, joihin tutustuin tasan kymmenen vuotta sitten. Paljon on muuttunut ja paljon on aivan kuin ennen. Kymmenen vuotta sitten olin seurusteleva parikymppinen. Nyt olen teinivuosiaan elävä kolmekymppinen. Kaverini on nyt kahden lapsen äiti. Toisen kaverin elämä on melkein ennallaan.

Tänään kävin salilla ja siitä jäi taas hyvä mieli. Endorfiinit laukkaa. Pääsin vielä oksitosiini-apajillekin. Nuori Kolli tuli käymään. Tämä tapaaminen oli huvittava. Kolli halusi kokeilla jotain uutta, antaa minun olla dominoivampi. Minä sitten tein parhaani, mutta eihän Kolli voi mitään viiksikarvoilleen. Arvasin Kollin ottavan ohjat käsiinsä aiemmin tai myöhemmin ja mielihyvin annoin hänen tehdä niin. Nautin hänen seurastaan juuri tästä syystä - minun ei tarvitse johtaa. Kerrankin. Se on hyvin rentouttavaa. Kolli kutsui minua "kainalodominaksi"  jossain vaiheessa, kun en vain jaksanut pysyä roolissa.

Viikonloppu kuitattu - kohti seuraavaa viikkoa. 

Siivet

On kello seitsemän lauantaiaamuna, enkä saa nukuttua. Lukioaikainen kaverini nukkuu lattialla vieressäni ja olen lähdössä kymmenen bussilla kohti Kotkaa tapaamaan vanhaa yliopistokaveria. Omat ajatukseni pyörivät kuitenkin aivan muualla. Minulla on unelma.

Olen tehnyt viimeiset neljä vuotta työtä erään taidemuodon parissa. Tällä taidemuodolla on myös kaupallista potentiaalia. Olen työskennellyt lähinnä sen promoamisen parissa, mutta oikeasti olen kuitenkin halunnut aina tuottajaksi. Haluan kertoa tarinoita ja löytää juuri ne oikeat ihmiset kertomaan nämä tarinat. Haluan luoda visuaalisia maailmoja. Haluan... valloittaa maailman!

Oman yrityksen perustaminen on kuitenkin pelottavaa. Mistä löytää resurssit? Miten elättää itsensä sillä aikaa, kun kehittelet yrityksen liikeideaa?

Kävi niin, että sain työpaikan, jossa minulle maksetaan vuoden ajan kovaa palkkaa... arvaatteko mistä.. siitä, että luon itselleni unelmien yrityksen! Syy siihen, että minut palkattiin tähän työhön oli se, että sanoin haaveeni ääneen työhaastattelussa. "Meillä on yhteneväiset tavoitteet", minulle kerrottiin valintani syyksi.

Tältä tuntuu, kun intohimolle annetaan siivet.

Projektipojat

Ajattelin kirjoittaa hieman lisää niin sanotuista projektipojistani. He ovat oman ikäisiäni tai minua hieman nuorempia miehiä, joiden kanssa olen ystävystynyt viime vuosien aikana ja joita olen tavalla tai toisella "kouluttanut" ja joilta olen myös itse oppinut paljon. Heitä on kolme ja minulla on heihin kaikkiin hyvin erilainen suhde. Englanniksi heidän roolinsa elämässäni voitaisiin tiivistää sanoihin:  Friend, Flirt & Fuckbuddy. Yhdistävänä tekijänä on suorapuheisuus - olemme puhuneet kaikkien kanssa asioista kiertelemättä. Olen kirjoittanut kaikista aiemmin, mutta kaksi heistä saa vasta nyt bloginimen.

Ensimmäinen projektipoika on Prinssi, joka on minulle kuin pikkuveli. Häneen tutustuin seitsemän vuotta sitten eksäni kautta. Prinssillä ei ole minkäänlaista suodatinta. Hän sanoo kaiken ääneen, niin hyvässä kuin pahassa. Hän ei viihdy kotimaassaan, koska siellä kaikki hänen sukutaustansa tuntevat pokkuroivat hänelle. Jos isoisäsi on kuuluisuus, olet itse komea, tyylikäs ja älykäs ja vanhempasi ovat poissaolevia - on lopputuloksena mies, joka on yhtäaikaa itseriittoinen ja hyväksyntää hakeva. Minä pidän Prinssistä. Olen aina pitänyt. Ei niin, ettenkö olisi suuttunut hänelle lukuisia kertoja ja luennoinut siitä, miten ihmisiä saa ja ei saa kohdella. Pohjavireenä on kuitenkin aina ollut välittäminen. Jokin hänessä on muuttunut viimeisen puolen vuoden aikana. Hänestä on tullut pehmeämpi, kohteliaampi ja ystävällisempi. Voi olla, että hän ei olekaan enää yksi projektipojistani. Joku yhteisistä kavereistani oli sanonut hänelle, että Daaliahin mielestä olet hänelle kuin pikkuveli. Hän selitti tätä innostuneena viime viikonlopun juhlissaan muille kavereilleen. Awww... <3 Hän on myös ollut erittäin ylpeä uudesta työstäni ja piti minulle maljapuheen juhlissaan. Ääähh... tämähän alkaa olla jo ällöä liikkistelyä. :)  Toivon, että Prinssi löytää pian sopivan tytön itselleen. Hän alkaa olla jo aviomiesmatskua.

Sitten on Keikari. Hänet olen tuntenut neljä vuotta työ- ja yhdistyskuvioiden kautta. Keikari on eronnut kolmen lapsen isä. Taiteilija, organisaattori ja supliikkimies. Keikari on erittäin herkkä palautteelle ja hänelle on tärkeää, että hänestä pidetään. Hän on hyvä isä ja erittäin hyvä työssään, mutta naissuhteissaan melko holtiton, samoin alkoholin käytössään. Keikari joi muutama vuosi sitten liikaa yhdessä järjestämässämme tapahtumassa ja jouduin olemaan hänelle tiukkana tästä asiasta. Siitä lähtien hän on hakenut hyväksyntääni. Hän on tottunut olemaan auktoriteetti, mutta minun kohdallani asetelma on ollut toisin päin. Meidänkin suhteemme on muuttunut. Arvostamme nykyään toisiamme molemmin puolin ja ehkä hetkittäin olemme leikitelleen ajatuksella "meistä". Mutta flirttailua pidemmälle emme ole koskaan menneet ja emme varmaan menekään. Viime viikonloppuna tanssilattialla taisimme sinetöidä kaveruutemme. Ei enää valtasuhteita. Hän näytti parhaat puolensa: ei juonut liikaa ja oli kohtelias ja huomioiva. Keikari kysyy minulta usein, pidänkö hänestä. Perjantaina hänen viimeiset sanansa minulle olivat: "Sinä taidat pitää minusta." Aww....

Viimeinen projektipoika on luonnollisesti Nuori Kolli. Hänet olen tuntenut nyt kaksi vuotta. Tapasimme Suomi24:n kautta. Prinssiä ja Keikaria näen useamman kerran kuussa, sillä meillä on yhteisiä kavereita ja projekteja. Nuorta Kollia ei tunne muut kuin kaverini aviomies, joka on sattumalta samassa työpaikassa ja hänkään ei tiedä, että tunnemme. Näemme muutaman kuukauden välein, mutta juttelemme usein Facebookissa. Nuori Kolli on itsevarma ja suoraviivainen. Tempperamenttinen. Oikeistolainen. Sovinisti. Pahimmat väännöt olemme käyneet siitä, miten naisista saa puhua. En oikein tiedä, mitä haluamme toisistamme. Olemme yhtäaikaa samanlaisia ja erilaisia. Yhtä suorasukaisia, epäromanttisia ja seksinnälkäisiä, mutta arvomaailtamme monella tavoin vastakkaisia. En tiedä, onko meidän suhteemme muuttunut miksikään, mutta se saattaa muuttua, sillä jokin minussa on muuttunut. Minulla ei ole enää tarvetta tuomita ja kritisoida ja itseasiassa sunnuntaina minulla oli vastustamaton tarve kehua häntä. Kehuin hänen tsemppaus- ja rakastajantaitojaan - ja huumorintajua ja söpöä murretta. Olemme näkemässä torstaina.

Näitä projektipoikiani olen "kasvattanut". Vai olenko vain projisoinut heihin omia puutteitani? Peilannut heidän kautta omia epävarmuuksiani. Olen myös oppinut heiltä paljon ja saanut palautetta omasta persoonastani. Prinssi on kommentoinut minulle vallanhimostani ja halustani pitää miehet "aisoissa". Keikari on huomauttanut tavastani "jyrätä" omia tiimiläisiäni ja tunnekylmyydestäni. Kerran hän lauloi minulle "kyllä sinuakin joku voi vielä rakastaa" :) Nuori Kolli on toiminut uraohjaajani ja pohtinut kanssani työkuvioita. Hän on myös jaksanut kysyä uudestaan ja uudestaan, milloin aion kasvaa aikuiseksi (lue: olla oikeissa töissä).

Minulla ei ole ehkä miestä elämässäni, mutta merkityksellisiä miessuhteita montakin! Projektipoikani ovat tainneet pehmittää minua yhtä lailla kuin minäkin heitä. Ehkä meistä jokainen kykenee vielä  joskus merkitykselliseen rakkaussuhteeseen.

Väreilyä

Yksi asia minussa on muuttunut. En enää vatvo ja ylianalysoi asioita. Siksi tämän blogin luonnekin on muuttunut. Viime aikoina olen lähinnä raportoinut tänne mitä omasta mielestäni hauskaa olen tehnyt. Minulla on kiire elää elämääni. 

Jonkin verran olen pohtinut ystävyyttä. Keväällä minulla oli tarve olla yksinäni ja en osannut arvostaa sitä, että seuraani hakeuduttiin. Nyt nautin taas seurasta ja lähestyvä muutto on saanut minut herkistymään: mitä nämä ihmiset merkitsevät minulle. Olin eilen juhlissa ja juttelin amerikkalaisen kaverini kanssa, joka on muuttamassa parin kuukauden päästä Berliiniin. Hänellä on ollut omat vaikeutensa elämässä ja hän joutunut kokemaan myös taloudellisia ongelmia. Hän oli aidosti onnellinen uuden työni takia ja hänen innostuksensa sai minut iloiseksi. Sama nainen saattoi minut myöhemmin illalla bussille, kun olin juonut muutaman drinkin liikaa. Välittämistä. Se tuntuu hyvältä.

Perjantaina menin baariin tanssimaan miespuolisen kaverini kanssa, josta olen joskus tänne kirjoitellut. Hän on mahdottoman hauskaa seuraa tanssilattialla ja meillä oli mitä rattoisin ilta. Välillämme on kemiaa, mutta luulen, että on antoisampaa pysyä kavereina. Nyt kun meistä vihdoin on tullut sellaiset vuosien jälkeen. Hän on näitä projektipoikiani, joita olen välillä läksyttänyt melko lailla. Perjantaina olimme kuitenkin vain kaksi toistensa seurasta nauttivaa ja tanssilattialla pomppivaa kaverusta. Se tuntui hyvältä.

Juttumme Pitkän Tumman Komean kanssa ei taida edetä minnekään. Kävimme melko tiiviisti treffeillä, mutta muutamaa halausta lukuunottamatta emme koskettaneet toisiamme. Ei siinä mitään. Ei heti tarvitse hypätä sänkyyn. On kuitenkin outoa, kun koskettaminen ei tunnu luontevalta. Hänen halaamisensakaan ei tuntunut miltään. Kehomme eivät selvästikään värähdelleet samalla taajuudella.

Perjantaina tanssilattialla riehumisen jälkeen hyppäsin bussiin kohti kotia. Viereeni istahti pitkä vaalea komea nuorimies. Värähdys. "Jatkoille?" Mietin hetken ja sanoin kyllä. Silkinpehmeä iho.  Yhteensopivat kehot. Yhden yön sanattomat säännöt.

Ehkä se, että käytän vähemmän energiaa asioiden analysoimiseen, on tehnyt minusta tällaisen. Avoimen, herkästi viehättyvän, väreilevän, kokeilevan ja kokevan.