Viimeiset neljä päivää ovat olleet hämmentävää aikaa elämässäni. Uskotteko enneuniin? Uskotteko kohtaloon? Uskotteko, ettei sattuma ehkä olekaan yhtä viaton kuin sen väitetään olevan? Minä saatan liittyä uskovien joukkoon.
Nukuin viime yönä huonosti. Olin kylmissäni, kivuissani ja vieläpä nälissäni. Jossain vaiheessa kello neljän ja viiden välillä yöllä nappaan puhelimen käteeni ja avaan Facebookin. Olen saanut kutsun. Eksäni on kutsunut minut brunssille. Hän on uuden vaimonsa kanssa tulossa pariksi päiväksi Suomeen, ja he kutsuvat vanhoja ystäviään Hakaniemen Café Taloon vaihtamaan kuulumisia. Kutsulistalla on minun ja eksäni yhteisiä ystäviä, mutta suurimmaksi osaksi hänen uuden vaimonsa ystäviä, joita en tunne.
Kehoni lävitse kulkee väristys. Minun ei tarvinnut uneksia jatkoa lauantaiyönä näkemälleni unelle, minun ei edes tarvitse kirjoittaa sille vaihtoehtoista loppua - minä elän sitä! Se on hiipinyt unen ja alitajunnan maailmasta tähän todellisuuteen. Tapasin viime perjantaina miehen, jonka eksä on naimisissa eksäni kanssa, ihastuin ja muistot erosta palasivat mieleeni, lauantaina näin unta siitä, että eksäni muutti vaimonsa kanssa talooni ja vaimon sukulaiset valloittivat kotini lupaa kysymättä. Ahdistuin ja pakenin talosta.
Nyt, vain 48 tuntia unen näkemisen jälkeen, saan kutsun heiltä, eksältäni ja hänen vaimoltaan, Cafe Taloon, jossa viime viikolla käydessäni ajattelin, että onpa mukava paikka, voisin tehdä tästä kantikseni. He tulevat taloon, minun talooni, ystäviensä kanssa ja myös minut on kutsuttu. En ole kertaakaan puhunut eksäni uuden vaimon kanssa eroni jälkeen, vaikka tunnemme vuosien takaa. En ole koskaan nähnyt eksääni ja hänen vaimoaan yhdessä eroni jälkeen. En mennyt heidän häihinsä ja olen välttänyt jokaisen mahdollisuuden tavata heidät. Nyt minut on kutsuttu takaisin taloon, kohtaamaan heidät ja tukahdetut tunteeni.
Olen hämmennyksissä ja epäuskoinen. Miten näin vahvan symboliset tapahtumat voivat siirtyä unesta omaan elämääni? Kuka tätä ohjaa? Universumi? Kollektiivinen alitajunta? Morfeus?
Spooky! :)
VastaaPoistaEikös!
PoistaNo huh. Kiehtovaa, eikä ollenkaan pelottavaa. Hyvä kysymys todellakin: kuka? Minusta sinä olet onnekas ja etuoikeutettu, enkä osaa selittää miksi. :)
VastaaPoistaJoku tuntuu laittaneen palasia kohdalleen, ja ehkäpä olet oikeassa, mahdollisesti onnekseni. :)
Poista