Hetkessä elämisen vuosi

Kotikaupungista nauttiminen näyttää vaihtuvan vällyjen alla sairastamiseen. Tänään lähden kyllä vielä kavereita tapaamaan. Lepään sitten viikonlopun. Olen viime päivinä miettinyt jonkin verran mennyttä vuotta ja sitä, miten sen määrittelisin. Tämä on ollut kaveruuden vuosi ja huolettoman hengailun vuosi, Helsingistä nauttimisen vuosi. Muutin vuosi sitten Espoon perukoilta lähemmäksi keskustaa ja samalla löysin mukavan kaveriporukan. Olemme kolunneet yhdessä puistot, terassit, baarit, kahvilat ja brunssit, hylätyt huvilat. Porukassa hengailun hienous on siinä, että pääset viettämään aikaa myös sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa et viettäisi aikaa kahdestaan. Opit heiltäkin paljon, uudenlaista näkökulmaa asioihin, kun et vietä aikaa vain niiden kanssa, joiden kanssa tunnet olosi kaikkein kotoisimmaksi. Eilen mietin, miten jännittävää on nähdä, millaista elämä on viiden tai kymmenen vuoden päästä, millainen olen itse, millaisia ovat ystäväni, mitä heidän elämässään on tapahtunut.

Tämä on ollut myös hetkessä elämisen vuosi. Olin alkuvuoden niin jumissa henkisesti, että en osannut suunnitella elämääni pitkälle eteenpäin. Minä vain olin ja keskityin kulloiseenkiin päivään. Olen angstannut sen suhteen, mikä ajankäytössäni mättää ja miksi työhön keskittyminen on ollut niin hankalaa. Olen pakottanut itseni säntillisemmäksi ja pakottanut tarttumaan asioihin välittömästi. Olen vääntänyt itseni "sitten joskus" -raiteelta, "nyt heti" -raiteelle ja näin kohottanut ammatillista itsetuntoani. Minusta on tuntunut hyvältä pystyä muuttumaan jossakin näin perustavanlaatuisessa asiassa. Gradun valmiiksi saaminen kahdessa kuukaudessa oli myös osoitus itselleni siitä, että keskittymiskyvyttömyyteni ei hallitse minua enää. Olen nujertanut vitkuttelijan itsessäni ja nyt huomaan, että voin nauttia vapaa-ajasta aivan eri tavalla kuin ennen. Olen siinäkin enemmän hetkessä kiinni.

Tämä on ollut myös musiikin vuosi. Minusta on tullu viime vuoden aikana aktiivinen musiikin kuuntelija. Ehkä tämäkin on liittynyt hetkessä elämiseen. Vuosi sitten minun ei tehnyt ollenkaan mieli lukea kirjoja tai katsoa elokuvia, olin siihen liian väsynyt. Sen sijaan aloin Spotifyn avulla tutustumaan erilaisiin artisteihin ja luomaan tuntitolkulla soittolistoja. Minusta tuntui siltä kuin huuhtelisin itseäni musiikin avulla kaikesta siitä henkisestä moskasta, jota olen vuosien varrella kerännyt. Tänä vuonna olen myös kuronnut umpeen niitä vuosia, jolloin musiikilla oli vain pieni rooli elämässäni. Nyt musiikista on muodostunut minulle elämänkumppani. Se lohduttaa ja piristää, joko mukailee tunnetilaani tai muuttaa sitä.

Kaiken kaikkiaan olen löytänyt elämääni tänä vuonna monta uutta asiaa, joilla tulee olemaan suuri merkitys koko loppuelämälleni. Ensimmäistä kertaa minulla kunnollinen kaveriporukka, ensimmäistä kertaa tunnen, että sisäisellä vitkuttelijalla ei ole enää yliotetta minusta ja musiikista minua ei saa luopumaan enää kukaan.

Vähän värisyttävää soulia. Terry Callier - You're Going' Miss Your Candyman:

Eteeristä indie-poppia. Wild Nothing - Paradise:

Poppia myös. Tästä biisistä tulee mieleen viime kesä. Carly Rae Jepsen - Call Me Maybe: