Tukahdetut tunteet

Gradu turhauttaa, oma saamattomuus turhauttaa. En ole kovin hyvä käsittelemään ahdistavia tunteita. Minun tekee silloin mieli lähteä karkuun, paeta. Tämä blogi on ollut minulle monella tapaa pakenemispaikka ja sitä se on nytkin. Olen ihminen, joka pitää miellyttävistä asioista. No kukapa meistä ei pitäisi, mutta minä pidän erityisesti. Silloin kun minua ahdistaa, haluan nopeasti löytää tilalle mukavampia tunteita ja mukavampaa tekemistä.

En ole kirjoittanut tänne blogiin juurikaan erostani. Siitä on nyt tasan kolme vuotta, kun erosin seitsemän vuotta kestäneestä suhteesta. Olin hyvin rakastunut, ja hän oli ensimmäinen poikaystäväni. Minun oli todella vaikea päästää irti suhteesta. Erossa minä olin se, joka toivoi ja jaksoi uskoa, että palaisimme yhteen. Olin puoli vuotta totaalisen rikki, laihduin 7 kiloa, nukuin huonosti ja kävin mielessäni läpi uudestaan ja uudestaan - mikä meni pieleen? Ahdistavinta oli se, että vaikka kuinka järkeilin ja yritin analysoida tilannetta, en löytänyt ratkaisua. Olin voimaton. Eikä minulla ollut pakopaikkaa ajatuksiltani ja olin pohjattoman surullinen. Kolmen vuoden takainen joulu oli ehkä elämäni rankimpia. Löysin helpotuksen ahdistukseen vasta kun tapasin uuden miehen. Hän sai minut nauramaan. Hän veti minut surusta. Hän oli pakopaikkani. Olen hänelle tästä todella kiitollinen. Kyllähän hän tiesi tilanteeni ja hän tiesi, että hän olisi minulle laastari. En tiedä olisiko hänkään oikeasti  ollut valmis vakavaan suhteeseen, koska oli itsekin niin pahasti haavoittunut rakkaudessa. Mutta tuntui hyvältä paeta surun suosta.

Pakenen. Aiemmin pakenin matkusteluun. Nykyään pakenen kaverien ja ystävien seuraan. He ovat henkireikäni. Ekstroverttinä nautin ihmisten seurasta ja saan heistä energiaa. Oikeastaan sosiaalinen menee aina kaiken muun edelle ja siksi minut on aina helppo saada mukaan.  Gradu, liikunta, hui hai, jos luvassa on mukavaa tekemistä mukavassa seurassa. En näe tässä mitään huonoa, paitsi ehkä näinä hetkinä, kun oikeasti pitäisi keskittyä jonkin velvollisuuden loppuunsaattamiseen. Ahdistun kun minut sidotaan johonkin tilanteeseen, velvollisuuteen tai ikäviin ajatuksiin. Silloin tunnen, että vapauttani rajoitetaan ja minut laitetaan pieneen häkkiin. 

Viikonloppuna pakenin gradua kahteen otteeseen kavereiden järjestämille juhlille. Minusta on mukava tutustua uusiin ihmisiin ja siihen on tänä syksynä tullut paljon tilaisuuksia. Perjantaina tapasin erään miehen ja tämä kohtaaminen on herättänyt minussa tämän viikonlopun aikana todella outoja tuntemuksia. Kuten edellisessä blogipostauksessa mainitsin, tämän miehen eksä on naimisissa eksäni kanssa. Hän oli juuri eronnut toisesta suhteesta, mikä antoi kohtaamiselle oman säväyksensä. Ilmassa oli pientä ihastumista ja pari ihmistä mainitsi illan jälkeen, että meillä näytti synkkaavan hyvin. Mitään sen kummempaa ei tapahtunut, halusin pitää tietyn etäisyyden, kun tiesin toisen juuri eronneen. Kuitenkin huomasin ihastuneeni. Tämä tunne on todella ristiriitainen, koska tämä ihminen herätti samalla muistot eksästäni ja erostamme.

Viime yönä näin unta eksästäni ja hänen uudesta vaimostaan, ja tämä uni kuvasti selkeästi niitä käsittelemättömiä ja tukahdutettuja tunteita, joita minulla vielä ilmeisesti on eroon liittyen. Asuin yksin suuressa talossa. Eksäni ja hänen vaimonsa muuttivat samaan taloon kanssani. Emme puhuneet lainkaan toisillemme ja jollain tapaa hyväksyin heidän läsnäolonsa. Mutta sitten taloon tuli asumaan tai käymään suuri joukko eksäni vaimon sukulaisia. He vain tulivat, enkä voinut asialle mitään. Tällöin suutuin ja otin vihdoin kontaktia eksäni vaimoon. Suutuin, koska he eivät olleet kysyneet minulta lupaa ja vaadin, että minun pitäisi saada oma huone käyttööni. Tämä oli absurdi pyyntö, sillä talohan oli minun. Sain huoneen, mutta sukulaiset jäivät ja jossain vaiheessa pakenin talosta.

Soitin unen näkemisen jälkeen kaverilleni, joka tietää enemmän unista ja niiden tulkinnoista ja juttelimme pitkään unestani ja sen merkityksestä. Unissahan talo merkitsee usein sinua itseäsi ja tässä unessa ihmiset valtasivat taloni eikä minulla ollut mitään keinoja estää sitä. Olin voimaton ja turhautunut. En voinut mitään sille, että suhteeni hajosi ja että eksäni löysi hyvin pian uuden rakkauden. Minä, joka haluan niin usein kontrolloida asioita, en kyennyt siihen. Pystyin kuitenkin vaatimaan pienen oman tilan itselleni ja pystyin pakenemaan tilannetta. Mutta jätin talon taakseni, oman taloni. Ehkäpä tämä talo on kuitenkin vain entinen minä, joka minun oli pakko jättää taakseni. Siellä ei ollut enää tilaa minulle. Mutta minä pakenin. Pakenin jälleen ahdistavaa tilannetta. Olisiko minun pitänyt vaatia heitä poistumaan, eksääni, hänen vaimoaan ja tämän perhettä. Kuvaako tämä uni niitä katkeruuden tunteita, joita ero minussa herätti ja poljetuksi tulemisen tunnetta, jonka lakaisin pois mielestäni. Olinko tarpeeksi vihainen koskaan eroprosessini aikana?

Ihmismieli on kiehtova. Se ei tarvitse kuin pienen ärsykkeen ja se palaa takaisin menneisyyteen ja kaukaisiin tunteisiin. Toivummeko koskaan täysin eroista vai kannammeko aina pientä sirpaletta sisällämme? Joskus se koteloituu osaksi kehoamme, mutta aina on vaara, että se lähtee liikkeelle, joskus kohti sydäntä.

Michael Nymanin musiikkia elokuvasta Piano, joka on ehkä hienoimpia tukahdettujen tunteiden kuvauksia elokuvahistoriassa.