Tää on kyllä nyt niin Nettideittiblogi II, mutta olkoon. Oh man, uskoni nettideittailuun senkun vahvistuu. Taas kivat treffit ja insinööri-mies oli ISO positiivinen yllätys. Paljon paremman näköinen kuin kuvissa ja paljon puheliaampi ja spontaanimpi kuin mitä tekstin perusteella ymmärsi. Oli vaan hupaisaa huomata, että mies oli kuin miespuolinen minä. Matkustelu, hyvä ruoka, sosiaalisuus, rutiinien karttaminen, sitoutumiskammo. Eli klassinen numero 7 Enneagrammissa, Innostuva Suunnittelija. Siksi kai ihmisen kanssa olikin niin helppo olla ja kommunikoida, ehkä niinkin helppo, ettei meidän välillä ollut mitään samantapaista jännitettä ja vetovoimaa kuin keittiömestarin kanssa. Oltiin niin samalla aaltopituudella.
MUTTA... se kuuluisa mutta. Se on jännä, miten nuo miehet kertoo jo ensitreffeillä auliisti sen (jos kuuntelee tarkkaan), mikä (saattaisi) estää heitä ryhtymästä kunnon suhteeseen. Tällä miehellä on vielä menovaihe päällä, ei varmaan niinkään naisten suhteen, vaan baareissa käymisen ja reissaamisen suhteen. Puhui siitä, miten on ajatellut hakevansa töihin Sveitsiin, oli lähdössä juuri kahdeksi viikoksi reissuun ja joka illalle ja viikonlopulle tuntui olevan ohjelmaa. Eli liekkö miehen elämäntilanne vielä se, että olisi valmis asettumaan aloilleen. Juoksut juoksematta. No, mä en sinänsä juoksuja hirveästi rajoita, mutta mutta, ehkäpä jotakuta jo vähän "rauhoittuneempaa" ihmistä olen etsimässä.
Mun pyhä miehensuodatuskolminaisuuteni on kyllä aika pätevä. Siis se, että miehessä pitäisi osua kohdalleen nämä kolme asiaa: sijainti, luonne ja elämäntilanne. Tässä miehessä kaksi ensimmäistä on kohdallaan, mies asuu itseasiassa 2 km päässä, mutta elämäntilanne ei nyt ehkä osu ihan nappiin.
Jei, onpas tämä treffailu nyt kivaa, kun nämä miehet on näin "laadukkaita" ja mun oma suhtautuminen tähän touhuun niin keveää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti