keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Grande Plan

Elikkäs, suunnitelmia. Mitäs minä haluankaan suunnitella. Mitkä osa-alueet elämässäni ovat ikäänkuin hunningolla? Jotta tässä luotaisiin uskoa omiin suunnittelu - ja elämänhallintataitoihini, niin tarkastellaanpa ensin niitä osa-alueita, jotka on ihan mallillaan.

Ystävyyssuhteisiin olen erittäin tyytyväinen. Terveyden tila on hyvä. Ja vuosien yrityksen ja erehdyksen jälkeen olen saanut suhteeni syömiseni hyvälle tolalle ja painokin on alkanut tippua (kuitenkin 20 kiloa ylimääräistä laardia). Olen myös aloittanut uuden mielekkään harrastuksen. Asumisratkaisuun olen nyt enemmän kuin tyytyväinen. Koulutuksen puolesta olen jo onnistunut hankkimaan yhden maisterintutkinnon ja minulla on useamman vuoden työkokemus kahdesta oman alan työpaikasta.

Ok, eli ei tässä ihan rappiolla olla. Kaikissa noissa asioissa on joskus ollut kompastuskivensä ja olen joutunut ponnistelemaan saavuuttaakseni nykyisen tilanteen.

Mutta on tiettyjä asioita, joissa haluan muutosta ja kehitystä. Niissä haluan alkaa asettamaan tavoitteita ja alkaa tekemään konkreettisia asioita niiden saavuttamiseksi.

Työelämä
Tavoite: 
Haluan löytää kokopäivätöitä.
Mitä konkreettista aion tehdä tavoitteen saavuttamiseksi ?
Katson työpaikkailmoitukset muutaman kerran viikossa läpi ja vastaan jokaiseen mielenkiintoiseen ilmoitukseen.
Otan joka viikko yhteyttä vähintään kahteen potentiaaliseen työnantajaan oma-aloitteisesti.

Opiskelu
Tavoite:
Saada kakkosmaisteritutkinto valmiiksi.
Mitä konkreettista voin tehdä asian edistämiseksi?
Ykköstavoitteena on löytää töitä, mutta sillä aikaa voin aloittaa gradun tekemisen. Aloitan ensi viikolla datan purkamisen.

Työskentelytavat
Tavoite:
Saada tehtyä päivittäinen 6 tuntia keskittyneesti töitä. Hoitaa asiat ajallaan välttelemisen ja vitkuttamisen sijasta.
Mitä konkreettista voin tehdä asian edistämiseksi? 
Tähän onkin hankala vastata. Ja tähän kaatuu kaikki hienot opiskelu- ja työnhakutavoitteet, jos en saa tätä puolta kuntoon. Mä en oikein tiedä, miksi sellainen "perustyönteko" on mulle niin hankalaa. Tiedän, että tämä johtuu tuosta mun perusluonteeseen kuuluvasta lyhytjännitteisyydestä, kärsimättömyydestä ja vaihtelunhalusta. Musta on vastenmielistä tehdä tylsiä, rutiininomaisia juttuja ja siksi välttelen niitä. Eli miten saisin itseni innostumaan sitten siitä varsinaisesta tekemisestä? Koska tavalla tai toisella mun on innostuttava noista asioista, että ne tulee tehtyä. Mikä sitten tekee asioiden tekemisestä innostavaa minulle? Minua innostaa se, että keksin uusia luovia ja tehokkaita tapoja tehdä asioita. Ok, eli alan etsiä uusia näkökulma noiden "tylsien" asioiden tekemiseen. Yritän haastaa itseni niiden pariin tai keksiä jonkun uuden systeemin niiden tekemiseen. Noniin, nyt keksin, alan käyttämään uudestaa niin sanottua Tomaatti-tekniikkaa töiden tekemisen kanssa. Siinä työnteko jaetaan 25 minuutin jaksoihin eli tomaatteihin. Jokaisen 25 minuutin jälkeen pidetään tauko ja kirjataan, mitä sai tehtyä. Tässä lisää tietoa Pomodoro-tekniikasta ja linkki tomaatti-ajastimeen.  

Tässä hieman lisää Enneagrammin 7-tyypistä eli Innostuvasta Suunnittelijasta ja siitä miksi minun tyyppiselle ihmiselle on vaikeaa saada velvollisuudet suoritetuksi:

Seiskat ovat loistavia ideoimaan uutta ja heidän vilkas ja luova mielikuvituksensa tuottaa joskus enemmän ideoita kuin mitä he ehtivät käytännössä toteuttaa. Seiska saattaa jättää asioita myös puolitiehen tai velvollisuuksia hoitamatta, jos hän tuntee, että ne rajoittavat liikaa hänen vapauttaan tai hyvän olon tunnettaan. Koska Seiskalle on tärkeää säilyttää oma vapautensa ja onnellisuutensa, hän kokee rajoitukset ja tiukat säännöt joskus pikkumaisina ja ahdistavina.


Rakkauselämä
Tavoite: 
Vakaa parisuhde.
Mitä konkreettista voin tehdä asian edistämiseksi?
Jossain vaiheessa ajattelin, että ei näille miesjutuille voi aktiivisesti tehdä mitään, mutta esimerkiksi tuo toissapäiväinen keskustelu Tekstihurmaajan kanssa ja sen positiiviset seuraukset, osoittaa, että asioihin voi vaikuttaa. Minulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko oikeasti alkaa selvittämään voisiko chattisuhteestani Tekstihurmaajaan tulla oikea suhde tai sitten alkaa aktiivisesti katselemaan muita miehiä. Tai ehkä voisin tehdä kumpaakin samanaikaisesti? Ajattelin nyt sellaista suunnitelmaa, että ehdottaisin Tekstihurmaajalle, että hän tulisi käymään Helsingissä muutaman kuukauden päästä. Kuitenkin, jos jommalle kummalle tulisi sitä ennen muita kuvioita, tulemisen voisi ihan hyvin peruuttaa. Mutta että olisi jonkinlainen grande plan ja suunta tällä hommalla. Ja näin mies ehtisi sulatella asiaa aikansa. Huhhuh,minäkö muka kärsimätön. Miten mä jaksankaan vehdata näin pitkään tämän miehen kanssa!?! No sitten tuo muiden miesten katselu. Itseasiassa, tässä onkin tapahtunut edistystä. Tuon nettideittailun olen päättänyt unohtaa toistaiseksi, mutta muuten vietän nykyään aikaa sellaisessa sinkkuseurassa, jonka peesissä joutuu väistämättä aktivoitumaan tällä saralla. Eli ulkona käydään ikäänkuin "haku päällä" ja itse porukankin kautta tulee tutustuttua uusiin ihmisiin.

Huhhuh, johan tässä olikin asiaa. Mutta selvitti päätä. 

2 kommenttia: