Oletteko kuulleet Enneagrammista? Se on persoonallisuustesti, jota voi käyttää itsetuntemuksen kehittämiseen. Testiin pääsee tästä.
Minä olen tuon testin mukaan
7. INNOSTUVA SUUNNITTELIJA
Lähde: Enneagram Institute of Finland nettisivut http://www.namaste.fi/enneagrammi/ |
Parhaimmillaan: iloinen, idearikas ja monipuolinen
Huonoimmillaan: levoton, keskittymiskyvytön ja kärsimätön
7-tyyppiä motivoi suunnittelu ja miellyttävät vaihtoehdot:
"Minusta on hauskaa suunnitella uusia mielenkiintoisia asioita. Nautin innostavista ideoista ja uusista mahdollisuuksista. Toivon elämääni vaihtelua ja sopivasti jännittävää seikkailua."
Minä olen ollut aika tyylipuhtaasti tuota, mutta nyt sitten työuupumuksen jäljiltä olen ollut kaikkea muuta. Olen menettänyt aloite - ja toimintakykyäni ja ollut varsin pessimistinenkin. Olen ollut ikäänkuin horroksessa, kun olen pelännyt, että jos taas oikein innostun, niin alan käydä ylikierroksilla ja väsyn taas. Mutta tällaista hiljaiseloa eläessä en ikään kuin toteuta potentiaaliani. Vaikka olenkin sitä mieltä, että tuo työuupumus oli tärkeä hetki elämässäni. Sen kautta ymmärsin, että en voi suhtautua elämään ihan niin korkealentoisesti kuin ennen ja kuvitella olevani jonkinlainen yli-ihminen, joka pystyy mihin tahansa. Jaksamiseenkin on kiinnitettävä huomiota ja arjen hyvinvointiin.
Seuraavassa postauksessa voisinkin sitten suunnitella, mitä haluan alkaa suunnittelemaan :)
PS:
Noihin Enneagrammi-tyyppeihin tutustuminen on muuten melkoisen mielenkiintoista siitäkin syystä, että sieltä tunnistaa ihmisiä lähipiiristään. Tekstihurmaaja on selkeästi tyyppiä kaksi eli Avulias Huoltaja:
Kakkoset haluavat olla avuliaita, ystävällisiä ja pidettyjä. He ovat luonnostaan empaattisia ja ihmiskeskeisiä. Kakkonen pyrkii tekemään ihmisiin myönteisen vaikutuksen ja haluaa omalla panoksellaan tehdä toisten elämästä mukavampaa ja miellyttävämpää. - - Parhaimmillaan Avulias Huoltaja eli Kakkonen on huomaavainen, lämminsydäminen ja ihmisrakas. Hän on rohkaiseva, kannustava ja kiva toisia kohtaan. Hän ymmärtää yleensä luonnostaan poikkeuksellisen hyvin toisten tunteita, tarpeita ja ajatuksia. Muiden auttaminen on Kakkoselle tärkeää ja siksi hän tekee mielellään palveluksia muille. Kakkonen tulee iloisiksi saadessaan olla hyödyksi ja avuksi.
Tämä kuvaus ehkä selittää myös sen, miksi tykkään tuosta näkymättömästä miehestä niin paljon. Minulla on heikko kohta kivoille miehille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti