Tänään on ollut laiska päivä. En jaksa edes kauppaan lähteä. Sen sijaan olen makoillut sängyllä ja pohtinut, että mitäköhän minä tältä elämältäni haluan. Teenkö gradun loppuun nyt kun olisi aikaa vai alanko etsimään aktiivisemmin töitä? Saako mitääntekemättömyydestä nauttia ja kuinka pitkään? Olenko TYPA (Työtön Paskiainen) vai downshiftaaja.
On hassua olla tilanteessa, jossa en voi määritellä itseäni oikein mitenkään minkään muun asian tai ihmisen kautta. En ole kenenkään vaimo tai tyttöystävä. En ole kenenkään leivissä. Olen vain minä. Minä ja ystäväni. Minusta ystävät ovat kaikki kaikessa. Mistään en ole niin ylpeä kuin kaikista niistä ystävyyssuhteista, jotka olen luonut vuosien varrella ja onnistunut säilyttämään. Jokaisesta elämänvaiheesta olen saanut lahjaksi ainakin yhden ystävän. Minulla on 10 hyvää ystävää ja lisäksi sisko. Kaikkien kanssa en ole jatkuvasti yhteydessä, mutta näiden kaikkien uskon olevan ystäviäni vielä mummoiässä.
Kaikki ystäväni ovat naisia. En oikein osaa uskoutua miehille. Naiset ovat edustaneet elämässäni pysyvyyttä ja miehet ovat tulleet ja menneet. Olin eilen samoissa juhlissa eksäni kanssa. Hän on menossa naimisiin toukokuussa ja kertoi, että haluaisi kutsua minut ja siskoni häihinsä. Mutta ei, se ei tuntuisi luontevalta. Emme me ole ystäviä. Miten osaisin juhlistaa toisen rakkautta, kun samaan ihmiseen liittyy niin paljon omia rakkauteen liittyviä muistoja.
Niin. Rakkaus. Mitäköhän minä tälläkin saralla haluan? Olin eilisissä juhlissa hieman kiinnostunut eräästä miehestä, mutta kommunikointimme ei ottanut tuulta alleen. Samaan aikaan oli hupaisaa, että eräs samaan harrastusporukkaan kuuluva, minua 6 vuotta nuorempi mies taisi yrittää iskeä minua. Sydäntälämmittävää :) Sitten on Tekstihurmaaja. Näkymätön mies. Päätin päästää irti ajatuksesta, että tästä pitäisi kehittyä jonkinlainen oikea suhde ja en ole itse ollut aktiivinen yhteydenpidossa. Mutta hän on. On hellyyttävää huomata, että mies haluaa ystävyytemme jatkuvan. Hän fiksaa läppärini etänä ja katsoo suosittelemani elokuvat. Hän on ollut osa elämääni kohta kolme kuukautta, näkymättömänä, tai ruumittomana pikemminkin, mutta vahvasti läsnä kuitenkin. Annan hänen nyt viedä. En tiedä mitä haluan rakkaudelta. Antaa rakkauden näyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti