Kohdillaan

Elossa ollaan. Kaksi vuotta Turussa tuli täyteen ja olen alkanut juurtumaan. Maisemiin ja paikkoihin alkaa liittyä muistoja ja silloin ne muuttuu omiksi.

Myös ihmisiin alkaa syntyä entistä vahvempia siteitä. Miehen sukulaiset järjestää usein kissanristiäisiä ja vasta nyt 1,5 vuoden seurustelun jälkeen alkaa tuntua, että voin olla oma itseni heidän seurassaan. Vähemmän varovainen ja enemmän mielipiteitä omaava yksilö.

Firma on ollut nyt pystyssä 7 kuukautta ja pystymme työllistämään nyt viisi ihmistä. Meistä osakkaista on alkanut hiotumaan tiimi, mutta ei se ole ollut mitenkään helppoa. Luottamuksen rakentuminen on vaatinut muutamat kipakat tilanteet ja sananvaihdot. Tiedätteko, meillä on meidän toimistossa sauna! Se kummasti keventää ilmapiiriä. Parasta on se, ettei ole pomoa, jonka turhia tehtävänantoja täytyisi toteuttaa. Suosittelen yrittäjyyttä kaikille auktoriteettikammoisille.

Haaveilen omistusasunnosta, joka olisi keskustan liepeillä, mutta metsikön vieressä. Metsän- ja järvenkaipuu on minussa syvällä ja Etelä-Suomessa on tylsintä, että järvet on harvassa. Merestä ei ole korvikkeeksi. Metsää löytää Turunkin keskustasta kun etsii. Jokiranta on Turussa viehättävä: kävely ja pyöräily sen varrella on kuin tunnelmamatka johonkin eteläisempään maahan.

Työhöni kuuluu paljon matkailua ja se on alkanut taas maistumaan. Edustan mielelläni meitä maailmalla.

Viime aikoina olen tuntenut itseni hyvin levolliseksi. Olen juuri siellä, missä haluan olla.

Valinnanvapaus

Tuntuu oudolta kirjoittaa tänne pitkän tauon jälkeen. Blogi käväisee usein mielessä, mutta huomaan, että yksinolo on ollut sen moottori. Kirjoitin tänne, kun vietin ison osan ajastani yksin ja kun yksinoleminen mietitytti minua. Nyt tätä moottoria ja sen menovettä ei enää ole. Olen yksin nykyään lähinnä vain puolen yön aikaa, kun iltauninen mies nukkuu ja minä valvon.

Yksi iso asia on tapahtunut sitten viime postauksen: olen perustanut yrityksen. Se on ollut olemassa reilun kuukauden. Aika monta epävarmuuden hetkeä piti käydä läpi ennen kuin kaupparekisteripaperit uskalsi lähettää, mutta nyt tuntuu hyvältä. Ja enhän minä ole yksin tämän kanssa - minulla on yhtiökumppaneita. 

Oikeastaan elämääni ei mahdu nyt juuri muuta kuin yhtiötoverit, mies, sisko ja satunnaiset tapaamiset kaverien kanssa, joista suurin osa asuu muualla kuin Turussa. Joker kommentoi edelliseen postaukseeni lastentekoon liittyen siitä, miten ihmisen on hyvä huolehtia myös muista kuin itsestään. Olen samaa mieltä, mutta en ole varma tarvitseeko huolenpidon kohteen olla lapsi. Minulla huolenpidon kohteita ovat organisaatiot ja niihin kuuluvat yhteisöt ja ihmiset, jollakulla toisella huolehdittavana voi olla sukulaiset tai lemmikit. 

Minun ei tällä hetkellä tarvitse juurikaan huolehtia itsestäni. Isän alkoholismi ja kuolema, ero kitkuttelevasta parisuhteesta, loppuunpalaminen ja taloudelliset ongelmat ovat menneitä huolia ja 20 vuoden murehtimisen jälkeen minusta tuntuu, että nyt olen tasapainossa. Elämässäni ei ole enää enegiasyöppöjä ja ympärilläni on ihmisiä, jotka pitävät minusta huolta.

Nyt minulla on energiaa pitää huolta omasta yrityksestä ja yhtiökumppaneistani. Yrityksen rahoitus on vastuullani ja on erittäin tyydyttävä tunne, kun työ alkaa tuottaa tulosta, ja useamman ihmisen työllistyminen yrityksen kautta alkaa muuttua todellisuudeksi. Oman yrityksen perustamisen taika on valinnanvapaudessa. Sain itse valita kenen kanssa yrityksen perustin ja saan itse valita, kenen kanssa teen töitä. Valitsen kenestä pidän huolta.

Vapaaehtoinen lapsettomuus

Hupsistakeikkaa. Tämä blogihan on ihan henkitoreissaan, syväjäädytetty. Kaippa se on vaan hyvä merkki. Ei ole oikein mitään tilitettävää. Parisuhderintamalla ei ole mitään uutta ja vapaa-aika menee lähinnä sohvalla televisiosarjoja katsoessa. Olen alkanut pohtimaan asuntosäästämistä ja sitä, että en minä taida haluta lapsia. Tästä aiheesta voin itseasiassa vähän tilittääkin.

Vapaaehtoisen lapsettomuuden ajatuksen kanssa on vähän samanlainen olo kuin jos ei joisi - täytyy selitellä tekemättömyyttä, jos ei muille, niin itselleen. Kun melkein jokainenhan lapsia tässä maailmassa tekee jos on vakaa parisuhdekin. Lastenteko on odotusarvo. Jos et juo, olet itsekäs kun pilaat muiden hauskanpidon. Jos et tee lapsia, olet.. niin mitä oletkaan? Luonnonvastainen? Itsekäskin?

Nykyaikana lastentekoa ei voi perustella oikein järjelläkään, kun ei tarvita perillisiä tai vanhuuden tukea ja turvaa. Jos ihminen panostaa eläkepäiviensä taloudelliseen turvaamiseen ja ystävyyssuhteisiin, niin vanhuudenpäivät voi olla yhtä laadukasta lapsettomalla kuin lapsekkaalla. Lastenteon voi perustella oikeastaan vain tunteella, halulla tehdä lapsia. Siinäpä sitä sitten ollaankin. Jos ei ole tunnetta siitä, että lapsia välttämättä haluaa, on vaikeaa taivutella järkeään mukaan. Voin kyllä järjellä päätellä mistä haluttomuuteni lastentekoon johtuu. Syitä on useita ja jotkut niistä voisi varmasti järjellä kumota, mutta se tuskin johtaisi lastentekohalujen kasvamiseen. Tässä kaksi ykkössyytä:

- En uskoisi olevani kovin hyvä äiti. Lapsen perustarpeet toki tyydyttäisin, mutta riittäisikö kiinnostukseni juuri muuhun. Pelkään, että minulle istuisi parhaiten aristokraattinen äitiys, jossa lastenhoitajat pitävät suurimman osan ajasta huolta lapsesta, jonka kanssa seurustelen tunnin päivässä.

- Nyky-yhteiskunnan tarjoama äitiyden ja työuran yhdistävä roolimalli on ahdistava ja stressaava. Vaikka kumppanin kanssa onnistuisikin luomaan tasavertaisemman työnjaon, kulttuurimme ruokkii edelleen ajatusta siitä, että miehen ura menee naisen uran edelle ja että nainen on päävastuullinen lapsista. Kuitenkin nykyaikana nainenkin haluaa edistää uraansa. Naisen oletetaan olevan yhtä aikaa hoivaaja ja elättäjä, mies voi helpommin ketkutella itsensä irti hoivaajan roolista. Naisella tuplavuoro, miehellä enintään 1,5 kertainen.

I survived

Selvisin hengissä! Kolme viikkoa ilman vapaapäiviä, töitä illat ja viikonloput. Valmista tuli. Sain tällä viikolla kaksi isoa projektia kunnialla loppuun. Seuraavat kaksi viikkoa tulee olemaan raportointia ja pientä viilausta. Sitten projektit loppuvat ja aion hieman levätä. Sitten elämässä alkaa uusi jännittävä vaihe. Firma ja sen ensimmäinen iso projekti, jonka kanssa vierähtää seuraavat 2-3 vuotta. Think big. Tätä sanoo pomoni. Ei ihminen oikeastaan muuta voi tehdä.

Elämäni on nyt tässä uudessa kaupungissa. Täällä minua tarvitaan.

Parisuhdekin selvisi tästä koitoksesta, mutta ei se aina voisi olla tällaista. On oltava aikaa kohdata toinen. Seksillekään ei ole aikaa tai energiaa. Onneksi palautumiseen ei tarvinnut kuin puoli päivää kotona ja parisuhteen läheisyyspankin sai täytettyä. Parisuhde on voimavara, joka palauttaa ihmisen maanpinnalle saavutusten ja tulosten maailmasta.

Pöö!

Häh - 1,5 kuukautta blogin päivittämisestä. Joo, pariutuminen vähentää vapaa-aikaa ja lopettaa sinkkuangsteilun, mutta on tässä ollut myös helvetin kiire. Projekti lähenee loppuaan ja tehtävää on liikaa.

Onhan se Sikaa kompatakseni ihan pirun mukavaa, kun ei tarvitse enää deittailla. Se vapauttaa energiaa. Hesarissa oli eilen juttu siitä, että menestyneen työntekijän takana on tunnollinen kumppani.  Sekin on ihan totta. Minähän olen vallan- ja kunnianhimoinen pyrkyri, mutta vasta nyt, kumppanin kanssa, minulla on sellainen olo, että voin saavuttaa ihan mitä vain. Hyvä parisuhde auttaa palautumaan stressistä, hyvä kumppani auttaa sinua arjessa - ja tämä energia vapautuu töihin. Oikeastaan hyvän ja huonon suhde ero on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, lisääkö suhde stressitasoasi vai alentaako se sitä.

Kunnon kännejä kuitenkin kaipaan. Mieheni ei ole juovaa sorttia, joten alkoholi on jäänyt vähemmälle. Välillä vain tuntuu, että kunnon lärvit ja tanssilattialla riehuminen on sitä mitä tarvitsen. Kyllähän noitakin pääsee halutessaan harrastamaan ilman miestä, mutta vähemmälle ne jää kuin sinkkuillessa. Nyt kuitenkin tissuttelen yksinäni punaviiniä ;p Minä olen tämän suhteen Sika.

Yhteenmuutto

Näin se sitten menee. Yhteenmuutto on edessä. Kaippa se tavallinen tarina, kun aikaa aletaan viettämään yhdessä kaikki vapaa-aika, arki rullaa ja rakkaus voi hyvin. Rakastuminen tuli hieman viiveellä, tutustumisen kautta ja pienen kinasteluvaiheen jälkeen. Nyt olemme oppineet toistemme tavoille ja hyväksyneet, että tuollainen tuo nyt on! :D

Rakkaus

Rakastelimme eilen, ja mies sanoi:
"Olet ihana. Minä rakastan sinua. Haluan tehdä sinut onnelliseksi."
Olen onnellinen ja rakastan.

Fatal flaw

Kuuma kuuma kuuma...  olen vaihteeksi kotona ja seuraavan neljän päivän ohjelmassa olisi vapaa-ajan projektien paperitöitä. Ei oikeastaan harmita ollenkaan, koska johan tässä on lomailtu. Lomalla olisi voinut olla vähän enemmän ohjelmaa, mutta toisaalta on ollut kiva, ettei lomaa ole tarvinnut suorittaa. Näillä säillä täyteen pakattu ohjelma olisi voinut olla melkoisen ahdistavaa.

Jos ohjelmaa olisi ollut enemmän, olisin ehkä saanut paremmin ajatukset irti tulevasta. Nyt alitajuntani on raksuttanut vähän liikaakiin aamuyön tunteina, kun nukkuminen on ollut muutenkin hankalaa kuumuden takia. Olen lukenut Terho Puustisen "Avain omaan yritykseen" -nimistä kirjaa yrittäjyydestä. Pidän kovasti miehen kirjoitustyylistä ja asenteesta. Hän ei peittele yrittäjyyden työläyttä, mutta purkaa tehokkaasti erilaisia yrittäjyyteen liittyviä myyttejä: mm. byrokratian oppii, mahdollisuudet menestykseen on tosiasia, rahoitusta löytää pyytämällä, yrittäminen on tehty Suomessa varsin mutkattomaksi. Puustinen antaa konkreettisia neuvoja ja menee asioiden ytimeen nopeasti: osakeyhtiö kannustaa eniten, kaiken on tähdättävä myyntiin jne.

Tiedän, että oikeaan vireeseen päästyäni, minussa on yrittäjälle sopivia ominaisuuksia kuten markkinointihenkisyyttä, kykyä strategiseen ajatteluun ja sosiaalisuutta. Edelleen minua mietityttää itsessäni taipumus jahkailuun. En useinkaan saa hoidettua tylsiä rutiinitehtäviä alta pois, vaan ne jäävät kummittelemaan ja nalkuttamaan alitajuntaan - ja niiden tekemättömyys kostautuuu jossain vaiheessa. Tiedän, että tällaiset asiat pitäisi hoitaa nopeasti alta pois, että voi keskittyä rauhassa isompiin linjoihin. Rutiinit on hoidettava tunnollisesti myös, jotta toiminta on terveellä pohjalla. En tiedä mitä tälle luonteenpiirteelle voi oikein tehdä. Joskus toivon, että minut olisi kotona koulittu erilaiseksi, tylsyyttä sietävämmäksi: pakotettu kotitöihin ja tekemään läksyt ajoissa. Sen sijaan minulla oli kotona vanhempi joka teki auliisti kaikki kotityöt ja koulussa pärjäsin kiitettävästi, vaikka pänttäsin kokeisiin vasta viimeisenä iltana. Olen kateellinen siskolleni, joka saa tehtyä asiat lähes aina etuajassa, tasaisen tappavalla tahdilla. Minä sen sijaan jään haaveilemaan, kunnes herään kiireeseen. Kai tämä on jonkinlaista jännityksenhalua myös.

Välillä ongelma on myös siinä, että lähden mukaan liian moneen asiaan. En ehdi tehdä kaikkea, koska tekemistä on yksinkertaisesti liikaa. Priorisoinnin taito tulee olemaan jatkossa erityisen tärkeä.

No mutta, takaisin töihin. Mukavaa sunnuntaita lukijoille.

Kumppanuus

Heinäkuu on hikisen kuuma ja loma lipuu eteenpäin. Viikonpäivät menevät sekaisin ja ohjelmassa ei ole oikeastaan mitään. Syömme, käymme kävelyllä ja ostoksilla, rakastelemme, katsomme sarjoja ja elokuvia, tapaamme kummankin puolen sukulaisia. Ärsyynnymme toisiimme ja hetken päästä jo unohdamme, mistä kinastelimme. Höpsötämme ja katsomme toisiamme silmiin lattialla makoillen.

Joku aiemmin kommentoi, että et sinä nyt kovin rakastuneelta vaikuta. Sika vastasi puolestani postauksessaan ja puhui siitä, ettei rakastumisen tunne ole se tärkein vaan yhdessäolon tuoma hyvä tunne.

Rakastuneena elää illuusiossa ja näkee vain toisen hyvät puolet. Kun näkee toisen huonot puolet ja haluaa silti olla yhdessä, silloin ei ole rakastunut, vaan kyse on jostain muusta: vapaaehtoisesta sitoutumisesta, valinnasta.

***

On keskikesä ja koko Suomi on tauolla, mutta aivoni raksuttavat. Ne miettivät tulevaa. Luen kirjoja ja tutustun kilpailijoiden tuotteisiin. Noin vuosi sitten kirjoitin työhakemusta nykyiseen työhöni ja haaveilin siitä, mitä työ voisi tuoda tullessaan. En niinkään itse työstä vaan niistä tulevaisuuden näkymistä, joita se lupaili. On pakko myötä, että pelottaa. Pelkään, että rikon itseni. Mutta mitäpä ihminen voisi tehdä, jos antaisi tämän pelon hallita itseään. Niin moni voi ihmisen rikkoa: rakkauskin.

Luin kirjaa yrittäjyydestä, jossa lupailtiin, että optimisti ja realisti pärjää hyvin yrittäjyydessä, pessimisti ei. Olen muutaman kerran nenilleen saanut optimisti, jossa on nyt toivottavasti sopiva määrä realistia, ja pessimistiä muutaman harmaan hiuksen verran - ne sekoittuu vaaleanruskean kuontalon sekaan.

***

Olen asunut kohta vuoden Turussa ja tätä vuotta ovat leimannut kumppanuudet. Olen etsinyt kumppania vuosikaudet ja nyt sen vonkaleen löysin, mutta samana vuonna tuli ajankontaiseksi yhtiökumppanien etsintä. Olen vokotellut muutamia ja minua on vokoteltu. Kenen kelkkaan lähteä? Yhdellä on liikaa temperamenttia ja siksi huono maine. Toisella on vielä etsikkoaika meneillään. Kolmas on jo uransa ehtoopuolella. Parin kuukauden sisällä on löytynyt ne mahdollisesti sopivat kumppanit: ennakkoluulottomia, lahjakkaita ja mukavia ihmisiä, joiden kanssa olisi mukava kokeilla yhteistyötä.

***

Yksin on raskasta yrittää ja siksi kumppanien löytäminen on tärkeä asia. Vain toisen ihmisen kanssa voi pallotella ideoita. Kannustusta ja tukea voit saada vain toiselta ihmiseltä.

Miehen osa

Luin tutkimustuloksesta, jonka mukaan kotitöitä tekevien miesten tyttäristä kasvaa kunnianhimoisia. Minun isäni teki kotitöitä, jopa suurimman osan niistä, samalla kun äitini loi uraa. Ehkäpä tämä selittää, miksi minusta on täysin luontevaa, että miehen tehtävä on tukea minua tavoitteideni saavuttamisessa.

Itsekeskeistä? Varmasti. On kuitenkin miehiä, jotka mielellään ottavat tämän roolin ja onnekseni vaikuttaa siltä, että minun mieheni on juuri tällainen mies. Ei niin, etteikö hän itsekin tekisi töitä, mutta hän tuntuu hyväksyvän, että tässä parisuhteessa minä olen se, joka omistautuu työlle ja siihen liittyviin projekteihin enemmän kuin hän ja että minun projektini ovat henkisesti kuluttavia  ja vaativat aikaa. Hän on koti-ihminen ja tuntuu nauttivan siitä, että voi pitää jostakusta huolta.

Miehen halua tukea lisää varmasti se, että myös hän on innoissaan siitä mitä tavoittelen. Hän on kiinnostunut samoista asioista kuin minä ja lukee ammattikirjallisuutta, jota haalin itselleni. Hän on minun tukiverkkoni. Minun on tietenkin osoitettava jatkuvasti kiitollisuuteni tästä tuesta, enkä voi tehdä sitä virhettä, että ottaisin hänet itsestäänselvyytenä.

No niin!

Koska on vapaailta miehestä ja koska pitäisi tiskata, bloggaan ja luukutan musiikkia. Koska parisuhteilu on draamatonta höttöä, on ryhdyttävä epätoivoisiin tekoihin (vähän niinkuin naururaidan päällelaittaminen Studio Julmahuvissa). Tutustukaamme parisuhdeseksiin.

Ainahan minä olen sen tiennyt. Tuskin tapaan miestä, joka haluaisi seksiä yhtä usein kuin minä. Joten olen tämänkin miehen kohdalla joutunut tukahduttamaan nymfomaniaani aina välillä, ja odottamaan. En nyt kovinkaan pitkään, mutta jonkin verran pitkään kuitenkin. Mies on välillä vähän Mr. Moody. Enemmän fiilistyyppi kuin minä seksinkin suhteen. En ymmärrä oikein näitä "nyt olen vähän väsynyt"-tilanteita.  No anyhow, koska olen fiksu tyttö, en painosta. Yleensä siis saan seksiä ainakin parin päivän välein.

Taadadaa... kummallakin on oikea fiilis ja vireystila... fast forward.... tällä miehellä on paljon karvoitusta ja minusta se on erittäin seksikästä. Rintakarvoja on hauska pörhöttää. Nuori Kolli soitti minulle tässä yksi päivä ja tenttasi tietoja miehestä. "Onko se karvainen" oli yksi kysymys, ja reaktio vastaukseeni oli "Arvasin!". Ehhehehhehehhehh... Kolli sai mielestään hyvän selityksen sille, miksi olen tykästynyt mieheen. Kolli on melkein karvaton itse....  Kai rintakarvat kertoo jotain testosteronitasoista tai jotain, ja koska epäilen itse olevani varsin korkean estrogeenitason nainen, niin ehkäpä se viehättää. Vaikka viehättipä se Kollikin muuten kuin luonteeltaan.

Noniin, back to business. Rintakarvat pörhennetty, check. Onkohan minusta sittenkään tähän? Apua, ei taida olla. Sorgen. Liian yksityistä. Bloggarin ura, fail.

Planet Boyfriend

Oho. Se tapahtui minullekin. Pienet tontut ei päivitäkään blogiasi sillä aikaa kun huitelet Planeetta Poikaystävällä. Netissä ja läppärillä vietetty aika on niin vähäistä, ettei tänne tule naputeltua päivityksiä.

Mitä se elämä nykyään sitten on? Se on beigeä ostoskeskuselämää, wuahhahahhahhhaaa... tai jotain sinne päin. Elämän mukavuudet nousee ilmeisestikin tärkeämpään rooliin seurustellessa. Syödään ja nukutaan hyvin, ei roikuta öitä ties missä jne jne. Ei minulla ole oikeastaan valittamista. Niin kauan kuin saan säännöllisesti seksiä, ei riidellä liian usein ja en joudu kuuntelemaan liikaa nalkutusta, kaikki on fine, tai siis parempaa kuin sinkkuillessa.

Yksi mahtava juttu tässä seurustelussa on, että toisen kanssa tulee katsottua paljon enemmän elokuvia, televisiosarjoja ja lyhäreitä. Aika ei huku nettiselailuun vaan katsotaan tuntitolkulla laatuohjelmaa. Miehellä on hyvä maku ja hyvät valikoimat katsottavaa. HBO ja Netflix (amerikkalaisella valikoimalla) on mainioita myös.

Mies on sillä tavalla aika omistautunut, suhteelle ja minulle, ehkä enemmänkin kuin minä, mutta kyllä minäkin aina välillä panostan. Hukkaannun vaan ehkä vähän useammin omiin juttuihini. Kyllä tämä juttu ihan hyvin on tasapainossa. Minä ärähdän välillä miehelle, jos hän turhankintarkkana yrittää syyllistää jostain tarpeettomasta, arkisesta asiasta, johon kiinnijääminen on mielestäni liiallista nipottamista. Mies ei ole aina niin easygoing-tapaus, mutta hän tuo elämääni sitä kaivattua tasapainoa.

Muutoksia

Vajaan kuukauden seurustelun jälkeen havaittuja elämänlaadullisia parannuksia:

1. En roiku enää netissä kaikkia iltoja.
2. Menen ajoissa nukkumaan.
3. Jos en ehdi itse kaikkea arjessa, toinen auttaa: pesee oma-aloitteisesti pyykkisi, käy kaupassa, auttaa mööbelin kotiin saamisessa jne.
4. Saan paijailua ja hyvää seksiä.

Stressiä aiheuttaa:

1. Aikataulujen miettiminen: miten paljon omaa aikaa ja miten paljon yhdessä.
2. Tavarat on välillä väärässä kämpässä.
3. Anoppikokelaan tapaaminen viikonloppuna

Barbiturate Love

Jos viikonlopun jälkeen ahdisti, niin eipä ahdista enää. Olen kyllä niin pihkassa. Mies on huomaavainen, seksikäs, hassu ja kaikkea muuta mahdollista. Seksi on niin hyvää ja paranee vain. Luulisi joutuvansa tekemään kompromissin jollain alueella, kun hyvä tyyppi tulee kohdalle, mutta ei, tätä miestä voisin panna lopun ikääni. Hmm... ketkäs tutut tätä blogia lukikaan... :p

Barbwire Love

Uuden suhteen aloittaminenko yhtä pumpulia ja pilvilinnaa? Jälleen joudun toteamaan, että ei todellakaan. Syväsukellus rakkauden tunteisiin tarkoittaa myös epävarmuuden karikoihin törmäämistä ja omien rajojen väkivaltaistakin määrittelyä. Missä kulkevat rajani siitä mitä minulle voi sanoa ja kuinka kanssani voi käyttäytyä? Tätä ollaan venkslattu muutamaan asiaan liittyen parin päivän aikana. Miehen suusta hyppäsi muutama sammakko, jotka osuivat arkaan paikkaan ja itse tein jotain, mikä herätteli miehen ahdistuksen tunteita edellisestä suhteesta. Pystyttiin puhumaan niistä aika hyvin, mutta miehen sammakot jäivät vielä takaraivoon kurnuttamaan, enkä tiedä, pystyinkö kommunikoimaan riittävän selkeästi, että ne olivat asiattomia ja etten osannut ottaa niitä huumorilla. Miehelläkin varmasti menee aikansa, että hän luottaa siihen, että ymmärsin, mitä hän kertoi minulle ja etten tule enää tekemään niin kuin tein.

Suhteen alkuajat on testaamisen aikaa ja väitän, että niin on kaikissa suhteissa. Silloin kokeillaan tiedostaen ja tiedostamatta, kuinka pitkälle toinen on valmis joustamamaan. Emme me tee sitä pahuuttamme vaan koska suhteen luominen on aina neuvottelemista ja määrittelemistä: kuka minä olen ja kuka hän on? Kuinka voin olla mahdollisimman oma itseni ja samalla ottaa huomioon toisen tunteet, toiveet ja tottumukset. Olenko ottamassa jonkin roolin, jota en halua ottaa.

Jossain vaiheessa eilen ahdisti niin, että olisi tehnyt mieli karata. Rakastuminen on raastavaa.

Ane Brun feat Teitur: Rubber & Soul

Formula

Luulenpa, ettei minulta lopu blogitekstit kesken, vaikka olenkin vaihtamassa suhdestatusta. Ylianalysoiva ja tarkkaileva (myös itseäni) mieli on ja pysyy. Nyt jäin pohtimaan, keihin ja milloin rakastumme. Luin vähän aiheesta ja artikkelit tuntuvat vahvistavan omat tuntemukseni: rakastumme ihmiseen, jonka koemme samanlaiseksi, mutta samalla itseämme täydentäväksi, hetkenä, jolloin kaipaamme elämäämme muutosta.

Voin allekirjoittaa yllä kuvatun. Olen rakastumassa ihmiseen, jolla on hyvin paljon yhteistä kanssani: samantyyppinen sosiaalinen tausta, samanlainen koulutustaso, samantyyppiset harrastukset ja kiinnostuksen kohteet, reflektoiva mieli, keskustelevuus ja avoimuus. Meissä on myös eroja, jotka taidamme kokea toisiaan tukevaksi. Minä olen extrovertimpi, seikkailunhaluisempi ja menevämpi. Mies on omiensa sanojensa mukaan sosiaalinen jännittäjä. Hänelle voi olla helpottavaa löytää kumppani, jolle sosiaaliset tilanteet, uusien ihmisten kohtaaminen ja yllättävät olosuhteet ovat vaivattomia ja joka voi ottaa niistä vastuun. Voin myös houkutella hänet kokeilemaan uutta. Mies taas on minua herkempi ja mutkattomampi tunteidensa ilmaisemisessa. Minun on ollut vaikea puhua tunteistani parisuhteessa ja koen helpottavaksi sen, että toinen klaaraa tämän puolen ja osaa johdatella minut siihen. Muutosta meistä on varmasti kaivannut molemmat oltuamme niin pitkään sinkkuina.

Olen nyt saikulla. Flunssa menköön pian ohitse. Ei tässä ehdi sairastamaan!

Toisella puolella

Etteikö tuoreesta suhteesta löytyisi valittamisen aihetta? Aion todistaa tämän vääräksi. Mies on ihana, yhdessäolo on ihanaa. Mutta onhan se myös ihan hemmetin intensiivistä. Yhteisen viikonlopun jälkeen olet rättipoikkiväsynyt unen puutteen ja ignooratun taudinpoikasen vuoksi. Yhdessä ja erikseen vietetyn ajan suhde onkin varmaan yksi kinkkisimpiä asioita uuden suhteen alkaessa. Haluaisit olla yhdessä koko ajan, mutta on myös hoidettava omia asioita ja levättävä. Onneksi meitä on kaksi yhtä väsynyttä.

Hurjan nopeastihan nämä asiat voivat tapahtua. Laitoin ensimmäisen viestin miehelle tasan kaksi viikkoa sitten, viikko sitten tapasimme ensimmäisen kerran, nyt kumpikin on poistanut oma-aloitteisesti profiliinsa nettidettipalvelusta. Tämä on nopeasti ottaen huomioon, että kumpikaan meistä ei ole seurustellut vakavasti viiteen vuoteen.

Tulee olemaan jännittävää seurata omia ja toisen kokemuksia ja tunteita. Miten suhde etenee, kun kumpikaan ei ole keskenkasvuinen, epävarma teini tai kaksikymppinen ja kumpikin on ehtinyt oppia elämästä ja suhteista yhtä sun toista ja valinneet toisensa nopeasti ilman sen kummempia pelailuja. Ennustan vähäistä draamaa :p

Koti

Daaliah on nyt umpirakastunut. Kadunkulmassa hyvästiksi suudellen -, sielunkumppaninsa löytäneenä -, en ole koskaan ennen tuntenut näin -rakastunut.

Falling

Olen yksin toimistolla ja on vaikea keskittyä töihin. Olemme ehtineet tavata neljässä päivässä kolme kertaa ja tapaamme jälleen huomenna. Tapaaminen on helppoa kun välimatkaa on vain reilu kilometri. On vaikea kuvata tätä olotilaa; se on pientä nipistystä vatsan pohjassa, läikehtivää lämpöä rintalastan kohdalla.

Keskiverraton

Lupasin kertoa hieman lisää miehestä seuraavien treffien jälkeen, joten pidetään nyt lupaus, koska kakkostreffit oli yllättäen jo eilen. Voin Indigon, Possun ja muiden mieslukijoiden ihmetykseksi kertoa, että kyseessä on ihan keskiverto suomalanen mies: pituudeltaan, ammatiltaan, ulkonäöltään jne. Tavallinen muttei tylsä, ja tällä kertaa vain kolahti, mitä ilmeisemmin kummallakin. Mutta en kerro tai manaile nyt sen enempää.