Hupsistakeikkaa. Tämä blogihan on ihan henkitoreissaan, syväjäädytetty. Kaippa se on vaan hyvä merkki. Ei ole oikein mitään tilitettävää. Parisuhderintamalla ei ole mitään uutta ja vapaa-aika menee lähinnä sohvalla televisiosarjoja katsoessa. Olen alkanut pohtimaan asuntosäästämistä ja sitä, että en minä taida haluta lapsia. Tästä aiheesta voin itseasiassa vähän tilittääkin.
Vapaaehtoisen lapsettomuuden ajatuksen kanssa on vähän samanlainen olo kuin jos ei joisi - täytyy selitellä tekemättömyyttä, jos ei muille, niin itselleen. Kun melkein jokainenhan lapsia tässä maailmassa tekee jos on vakaa parisuhdekin. Lastenteko on odotusarvo. Jos et juo, olet itsekäs kun pilaat muiden hauskanpidon. Jos et tee lapsia, olet.. niin mitä oletkaan? Luonnonvastainen? Itsekäskin?
Nykyaikana lastentekoa ei voi perustella oikein järjelläkään, kun ei tarvita perillisiä tai vanhuuden tukea ja turvaa. Jos ihminen panostaa eläkepäiviensä taloudelliseen turvaamiseen ja ystävyyssuhteisiin, niin vanhuudenpäivät voi olla yhtä laadukasta lapsettomalla kuin lapsekkaalla. Lastenteon voi perustella oikeastaan vain tunteella, halulla tehdä lapsia. Siinäpä sitä sitten ollaankin. Jos ei ole tunnetta siitä, että lapsia välttämättä haluaa, on vaikeaa taivutella järkeään mukaan. Voin kyllä järjellä päätellä mistä haluttomuuteni lastentekoon johtuu. Syitä on useita ja jotkut niistä voisi varmasti järjellä kumota, mutta se tuskin johtaisi lastentekohalujen kasvamiseen. Tässä kaksi ykkössyytä:
- En uskoisi olevani kovin hyvä äiti. Lapsen perustarpeet toki tyydyttäisin, mutta riittäisikö kiinnostukseni juuri muuhun. Pelkään, että minulle istuisi parhaiten aristokraattinen äitiys, jossa lastenhoitajat pitävät suurimman osan ajasta huolta lapsesta, jonka kanssa seurustelen tunnin päivässä.
- Nyky-yhteiskunnan tarjoama äitiyden ja työuran yhdistävä roolimalli on ahdistava ja stressaava. Vaikka kumppanin kanssa onnistuisikin luomaan tasavertaisemman työnjaon, kulttuurimme ruokkii edelleen ajatusta siitä, että miehen ura menee naisen uran edelle ja että nainen on päävastuullinen lapsista. Kuitenkin nykyaikana nainenkin haluaa edistää uraansa. Naisen oletetaan olevan yhtä aikaa hoivaaja ja elättäjä, mies voi helpommin ketkutella itsensä irti hoivaajan roolista. Naisella tuplavuoro, miehellä enintään 1,5 kertainen.
Kun sanon, että en halua koskaan lapsia, tässä ovat yleisimmät kommentit:
VastaaPoista"Tulet olemaan vanhana ihan yksin."
So what? Olen ollut tähän mennessä muutenkin suurimman osan ajan yksin.
"Ei se pahin aika lasten kanssa kestä kuin pari vuotta ja sen jälkeen hiljalleen helpottaa."
Mitäs jos ei kiinnosta kuluttaa edes kahta vuotta vähillä unilla, ilman rahaa ja ilman vapaa-aikaa?
"Pitää olla joku, jota varten säästää."
Miksen voisi säästää saman rahan vaikka Etelä-Afrikan matkaan?
"Kyllä vanhemmaksi oppii ajan kanssa."
Eli siis lapset pitää tehdä, jotta voisi oppia elämään sen kanssa, josta joutui luopumaan?
"Kuka nyt lapsista ei pitäisi?"
Moni. Kaikki vanhemmatkaan eivät välitä vähääkään lapsistaan. Jotkut jopa vihaavat lapsiaan.
"Olet itsekäs."
Jaa... sekö on epäitsekästä, että tekee lapset joista ei välttämättä edes pidä?
"Mutta kun vauvat ja lapset ovat niin ihania!"
Eivätkä ole.
"Ne, jotka eivät halua lapsia, ovat itse ikuisia lapsia."
Jostain syystä olen silti useimmiten huoneen kypsin aikuinen.
Saa jatkaa...
Jatkan siis:
Poista"Mutta sähän olisit aivan loistava äiti!"
Sitähän ei voi tietää. On aivan eri asia olla loistava täti silloin tällöin kuin loistava äiti 24/7.
"Sun elämästä tulee puuttumaan se tärkein ilman omia jälkeläisiä."
Epäilen. Eri ihmisille eri asiat muodostavat elämän tarkoituksen. Lisääntyminen ei ole minun elämäni tarkoitus.
Isla
Oho, aika suorasukasia vastaväitteitä olette saaneet. Mulla äitikin sanoo suunnilleen, että ehkä teidän tyttärien ei kannata tehdä lapsia, kun olette niin huonoja nukkumaan :D
VastaaPoistaVapaaehtoinen lapsettomuus on kuitenkin hyvin henkilökohtainen valinta. Tuntuu oudolta, että kukaan kokisi oikeudekseen tuomita tätä valintaa. Mutta näköjään tuomitsee.
Täytyy kyllä myöntää, että on yksi vastaväite, joka melkein vakuuttaa minut: "Omat lapset on eri juttu." Mullakin moni lähipiiristä sanoo auliisti ärsyyntyvänsä lapsista ylipäätään mutta tykkäävänsä omistaan.
"Tuntuu oudolta, että kukaan kokisi oikeudekseen tuomita tätä valintaa."
PoistaItsekin olen ollut tosi pöyristynyt siitä, miten suuria tunteita valintani on ajoittain muissa aiheuttanut. Ja olen toki myös pahoittanut mieleni monta kertaa. Mutta nyt, kun päätös on itselleni täysin selvä, ei muiden mielipiteillä olekaan juurikaan merkitystä.
Tsemppiä pohdinnoissasi! Ei ollenkaan mikään helppo päätös tehdä, jos ei ole ns. syntynyt vela:ksi.
Isla
On outoa kyllä, että kaikkien mielestä ihmisellä ei ole itsemäärämisoikeutta tässä asiassa.
PoistaTämä asia vaatii kyllä minulta vielä pohdintaa tai sanotaanko nyt niin, että en halua mitään lopullista päätöstä vielä tehdä vaan annan tilaa mielenmuutoksille. Mutta tuskinpa alan nelivitosena itkeä tekemättömiä lapsia ja käymään hormonihoidoissa. Nytkin tuntuu jo siltä, että olisin liian vanha äidiksi kun palautumiskyky huononee koko ajan.
Linkkaanpa tämän vielä tähän, kun sattumalta törmäsin aihetta sivuavaan kirjoitukseen kommentteineen:
VastaaPoistahttp://www.hs.fi/blogi/lujastilempea/a1420605382924
Isla
Mielenkiintoisesti tuonkin kirjoituksen kommentit menevät eipäs-juupas-väittelyyn lastenteosta ja lapsettomuudesta. Jokunen sentään muistuttaa, että tässä on kysymys henkilökohtaisesta valinnasta.
PoistaTämä kirjoitus kiteytti osuvasti naisen roolin perheen "projektipäälikkönä":
http://www.meidanperhe.fi/artikkeli/sina/nainen_oletko_sinakin_perheesi_vasynyt_projektipaallikko
Minusta tuntuu, että useat vanhemmat toivovat lapsenlapsia joita paapoa.
PoistaMoni vain unohtaa, että elämänkulku on muuttunut aika paljon viimeisen 50 vuoden aikana. Nuoret ovat huomanneet, että on ok nauttia elämästä eri tavalla kuin aikaisemmin. On OK panostaa työuraan, toiseen ihmiseen, matkustamiseen tai mihin vain. Ja onhan tätä aina ollut, mutta nykyisin se on yleisempää.
Jostain syystä minä koen työuran itselleni tärkeämpänä ja näiden ajatuksien pohjalta tuntuisi kummalliselta rykäistä pari lasta pikatahtiin. Pidän toki oikeuden muuttaa mieltäni tulevaisuudessa.
AV
Helou, hengenheimolaisia.
VastaaPoistaLapsettomuuden suunnitelmia haukkuville, etenkin jo lapsia saaneille, kannattaisi varmaan todeta vain rauhallisesti, että toivottavasti suhtaudutaan sitten avoimemmin ja ymmärtäväisemmin niiden omien lasten mahdollisesti erilaisiin elämänsuunnitelmiin, ja hyvä tulee...
Ihan hyvä heitto!
PoistaMutta ei toimi omien vanhempien ja isovanhempien kanssa. XD
Isla
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Poista(Haha...)
PoistaLyhyestä virsi kauniimpi: Ihan totta. Onneksi tuota ajatellen satun itse asumaan eri kaupungissa kuin vanhemmat tai isovanhemmat.
Ihan valideja pointteja.
VastaaPoistaMutta "lapsellisena" ihmisenä kaikki nuo yllä mainitut perustelut ainakin omalta osaltani kumoutuivat sillä hetkellä, kun lapsi syntyi.
Epävarmuudet siitä onko sitä sopiva isäksi, tai voinko oikeasti kiinnostua lapsesta kun yleensä rääkyvät vauvat eivät kiinnosta, haihtuivat nopeasti.
En tietenkään väitä etteikö pikkuvauvavaihe ole rankkaakin (ainakin meillä erittäinkin) ja riittämättömyyden tunne (koti-työ-parisuhde-kuvio) ei varmasti lopu edes seuraavan 15 vuoden aikana.
Itse lapset liki nelikymppisenä saaneena voin todeta, että suhde omiin lapsiin on niin ainutlaatuista, että sitä ei voi kuvailla. Totta kai rakastan puolisoani, mutta silti lapset ovat eri asia.
En ole pitänyt itseäni kovinkaan empaattisena ihmisenä enkä lähtökohtaisesti kiinnostu muiden lapsista, mutta huoli siitä, että isänä olisin jotenkin kylmä, on kyllä ollut turha.
Minusta (nyky-)ihmiselle on ihan tervettä, että pitää opetella huolehtimaan myös muista. Lapsi kun keikauttaa prioriteetit kertaheitolla uusiksi: toki työjutut ovat tärkeitä, mutta lapsen hyvinvointi on kuitenkin aina tärkeintä.
Totta kai "oma aika" on kortilla. Toisaalta sitä omaa aikaa oli kymmeniä vuosia. Enköhän malta muutaman vuoden mennä jonkun toisenkin ehdoilla. Ajankäyttökin tehostuu, kun hommat pitää hoitaa nopeasti.
Vanhuudesta: itse tykkään ajatuksesta, että jos ei odottamattomia satu, eläkkeellä minulla on perhe ja lapsia, joiden kanssa voi viettää aikaa. Ystävätkin ovat tärkeitä, mutta kannattaa muistaa, että ne ystävätkin vanhenevat samaa tahtia kuin sinäkin :)
Daaliah kommentoikin uudessa postauksessaan hyvin tuohon muista huolenpitämiseen.
PoistaOn tosiaan meitäkin, jotka eivät tarvitse siihen omia lapsia. Maailmassa on paljon ihmisiä (ja eläimiä, heh), jotka tarvitsevat ja kaipaavat toisen ihmisen apua joko tilapäisesti tai jatkuvana huolenpitona.
Ja ystävistä sen verran, että itse olen viisaasti ystävystynyt hyvin eri ikäisten tyyppien kanssa. ;)
Isla
Hmm joo, ymmärrän, mutta silti suhde omaan lapseen on aivan erilainen. Eli kannattaa oikeasti pohtia asia hyvin hyvin tarkkaan, muutaman vuoden välein.
Poista