Olen ymmärtänyt, ettei tähän kysymykseen ole yhtä vastausta, vaan eri ihmisillä on siihen erilaiset vastaukset. Kokemukseni mukaan kolmekymppiset ihmiset pohtivat hyvinkin paljon tätä kysymystä. Onko vastaus jonkinlaisen lifestylen toteuttaminen, vanhemmuus vai tiettyjen asioiden saavuttaminen?
Omalla kohdallani elämästäni on tehnyt merkityksellisen minulle tärkeiden asioiden parissa työskentely ja tarpeiden tasolla itseni haastaminen, uusien asioiden kokeminen ja oppiminen. Tiedon ja kokemuksen jano on ollut minun ajava voimani. Minulla on ollut jatkuva tarve kehittää itseäni. En koe tätä ollenkaan ahdistavana tai suorituskeskeisenä elämänä. Minä vain satun olemaan sitä ihmistyyppiä, jonka on oltava jatkuvasti liikkeessä ja joka ahdistuu paikoilleen sidottuna.
Minulla on kaksi kaveria, jotka ovat saavuttaneet elämässään jo paljon. Heillä on koulutus, työpaikka ja omistusasunto. Kummatkin ovat vielä poikkeuksellisen viehättäviä. He ovat saavuttaneet sen pisteen elämässään, että he haluaisivat löytää rinnalleen kumppanin ja tehdä jälkikasvua. Toisen kohdalla tarve tulla äidiksi on todella vahva. Hän kertoo, ettei tällä ajattele juuri mitään muuta ja että hän on tosissaan harkinnut keinohedelmöitystä, jotta saisi vauvakuumeensa taltutettua. Toinen haluaa löytää itselleen tyttöystävän ja sopivan kumppaniehdokkaan löytäminen on osoittautunut erittäin hankalaksi, vaikka mies näyttää Calvin Klein -mallilta. Kumpikin heistä kokee, että heidän elämänsä on vailinnaista ilman kumppania ja perhettä. Niiden myötä heidän elämänsä saisi merkityksen.
Aiemmin olisin ehkä ivannut tällaista ajattelutapaa, mutta kun on seurannut hyvien kavereiden lipuvan hiljalleen tähän tilanteeseen, ymmärrän näitä tarpeita paremmin ja olen myös aidosti sitä mieltä, että kumppanin löytäminen tulee tekemään heistä kummastakin onnellisemman. Toinen kaipaa äitinä olemista ja toinen haluaa löytää kiintopisteen itselleen parisuhteen kautta. Ymmärrän heitä, vaikka en itse kaipaa omaa perhettä. En koe tässä vaiheessa elämääni, että parisuhde tai lapsi tekisi siitä merkityksellisemmän. Mutta mieleni voi muuttua. Olen jo lämmennyt vauvoille ja lapsille hiukan. Kuukauden päästä saatan päästä hoitamaan naapurin taaperoa, kun vanhemmat lähtevät synnytyslaitokselle. Tämä tuntuu ihan hauskalta ajatukselta, vaikka täytyy myöntää että omalla kohdallani on kysymys jälleen yhden uuden kokemuksen hankkimisesta.
Minusta ihmisen on oltava todella rehellinen tämän kysymyksen äärellä: mikä tekee elämästäni merkityksellisen. Jos onnen lähde on jonkin tietyn intohimon seuraaminen, on sitä seurattava, olipa kyse joogasta tai kirjoittamisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti