Keskustelin kerran serkkuni kanssa siitä, mitä toivomme mieheltä. Puhuimme erityisen paljon temperamenteista ja niiden yhteensopivuudesta. Päädyimme keskustelumme kautta tunneintesiteetin käsitteeseen. Mieheltä toivoo samankaltaista tunneintesiteettiä. En halua miestä, joka on toivoton romantikko ja draamaan taipuvainen, koska en ole sellainen itse. En jaksaisi pitemmän päälle miehen ylitsevuotavia tunteita siitä yksinkertaisesta syystä, en jaksa vastata niihin samalla tunneintesiteetillä. Toisaalta en halua myöskään jääkalikka-miestä, joka ei puhu tunteistaan lainkaan ja kommunikoi lähinnä passiivisaggresiivisuuden kautta.
Kun eilen istuskelin iltaa minua kiinnostavan miehen kanssa, minulla oli rauhallinen ja hyvä olo. Ei tuntunut siltä, että minun pitäisi pinnistellä. Olla puheliaampi tai vähemmän puhelias, tunteikkaampi tai vähemmän tunteikas, flirttaavampi tai vähemmän flirttaava. Olin vain oma itseni. Sellainen olo, että ei tässä ole kiire mihinkään tai että pitäisi yrittää viedä tilannetta aktiivisesti mihinkään suuntaan.
Ehdottomasti haluan tutustua häneen paremmin, mutta hiljaksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti