tiistai 12. helmikuuta 2013

Treffit

Olen sopinut treffit viikon päähän ja minua jännittää. Ensimmäiset treffini puoleen vuoteen. Yritän kovasti hokea itselleni, ettei minulla ole mitään odotuksia, mutta onhan minulla. Olen aloittanut kaksi aikaisempaa suhdettani helmikuussa. Toisen 10 vuotta sitten ja toisen 3 vuotta sitten. Mies ehdotti päiviä, toista täksi illaksi ja toista torstaille, mutta näemme vasta ensi viikolla. Torstai olisi ollut ystävänpäivä ja se olisi ollut hieman turhan korni päivä ensitreffeille. Minulla on paljonkin odotuksia ja sitäkin enemmän toiveita. Ei kuitenkaan ahdistavalla tavalla, sillä tunnen itseni tasapainoisemmaksi kuin ehkä koskaan aiemmin - ainakin näiden mieskuvioiden suhteen. En pelkää osoittaa kiinnostustani, enkä pelkää torjuntaa.

Tämä on siis se mies, jonka tapasin kaksi ja puoli kuukautta sitten ja jota olen pitänyt karanteenissa sen takia, että hän oli juuri eronnut. Nyt olen valmis tsekkaamaan, missä mennään. Minua kiinnostaa tietää, millainen hän onkaan ja minua kiinnostaa tietää, millainen kemia välillämme on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti