Tilinpäätös

Onko se vanhuuden merkki, kun instrumentaalimusiikki tuo kyyneleet silmiin? Michael Nymanin musiikki ravistelee minua, vaikkapa tämä kappale, Time Lapse:

Nuo jouset saavat palan kurkkuuni ja sydämeni pakahtumaan. Toivoisinpa pääseväni kuulemaan hänen musiikkiaan orkesterin soittamana.

Huomenna vien tutkintohakemuspaperin opintotoimistoon ja kuukauden päästä minä valmistun Sibelius-Akatemiasta ja minusta tulee musiikin maisteri. Sitten olen musiikin ja filosofian maisteri. Tuntuupa hyvältä saattaa opinnot loppuun ja valmistua. Nyt vasta ensimmäistä kertaa olen alkanut tuntea iloa ja ylpeyttäkin tästä asiasta. Minä olen saavuttanut asioita, olen oppinut, tutkinut ja sivistynyt. Olen tutustunut opintojen kautta lukemattomiin hienoihin ihmisiin ja ajatuksiin ja näkökulmiin. Olen saanut opiskella kahdessa perinteikkäässä yliopistossa ja minusta tulee yksi lenkki näiden opinahjojen historiassa.Tulen soveltamaan oppimaani loppuelämäni ajan ja näissä kouluissa solmimani ystävyyssuhteet tulevat kantamaan läpi elämäni. Ne ovat muovanneet minusta akateemisen ihmisen, joka tulee aina suodattamaan kokemaansa ja näkemäänsä pohdiskelun ja teorian kautta. Olen kiitollinen kaikesta siitä tiedosta ja opista, jonka olen saanut ottaa vastaan.

Olo on hieman samanlainen kuin ylioppilastutkinnon suoritettuani: maailma on nyt minulle avoin aivan uudella tavalla. Mitä haluan tehdä seuraavat 35 vuotta työelämässä? Millaisia asioita haluan lähteä edistämään? Koulutus, kansainvälisyys ja kulttuuri. Nämä ovat ne kolme asiaa, jotka koen itselleni merkityksellisiksi. Minun kolme kootani. Minulla on mielessä eräs organisaatio, johon toivoisin pääseväni työskentelemään ja jossa nämä kolme asiaa yhdistyisivät. Siellä pääsisin toteuttamaan kaikkia vahvuuksiani ja soveltamaan kaikkea oppimaani.

Olen ollut viimeisen kuuden vuoden aikana tiiviisti mukana kolmessa eri organisaatioissa, kahdessa työpaikassa ja yhdessä kansalaisjärjestössä. Olen pikkuhiljaa alkanut jättämään hyvästejä niille, jotta elämässäni olisi tilaa uudelle. Yhdessä suuressa organisaatiossa olin töissä viisi vuotta. Minulla oli ihana pomo ja mahtavat työkaverit ja mitä mielenkiintoisin työ. Lopulta päätin reilu vuosi sitten, ettei minulla ollut enää uutta annettavaa tälle työpaikalle. Olin päässyt kehittämään omaa vastuualuettani siihen pisteeseen, että en myöskään kokenut oppivani enää uutta. Toinen työpaikka on ollut elämäni suurin koetinkivi: pieni organisaatio, joka luovutettiin minulle surkeana myttynä. Tämä organisaatio aiheutti minulle burnoutin vuosi sitten, mutta senkin olen nyt saanut jaloilleen - sekin ehkä jo pärjää ilman minua. Se on nyt kaunis pieni perhonen, talouden tuulten armoilla, mutta sen ihmisissä herättämä intohimo pitää sen ilmassa, näin uskon. Kolmatta organisaatiota olin itse perustamassa ja olen luotsannut sitä alusta alkaen. Sen olen voinut rakentaa alusta saakka vahvaksi ja vantteraksi. Tämä organisaatio voi olla väline suurille muutoksille Helsingin kulttuurielämässä, kahden viikon kuluttua tiedämme, olemmeko saavuttaneet erään tärkeän tavoitteen. Puheenjohtajuudesta olen luopumassa, mutta saatan jatkaa organisaation parissa toisessa roolissa.

Olen ymmärtänyt yhden tärkeimmistä vahvuuksistani. Minä en luovuta. Minä en jätä asioita kesken ja siirryn eteenpäin vasta kun olen tyytyväinen siihen, mitä olen saavuttanut. Opinnot venyivät kolme vuotta, mutta en jättänyt gradua tekemättä. Sain burnoutin, mutta en jättänyt sen minulle aiheuttanutta organisaatioita vaan päätin korjata sen ongelmakohdat. Olen kuitenkin oppinut rajani.

Nyt neljännen vuosikymmeneni alkumetreillä tunnen itseni henkisesti rikkaaksi ja hieman viisaammaksikin. Eräs aikakausi elämässäni on loppumassa ja uusi alkamassa. Edellinen vuosikymmen oli oppimisen, matkustelun, ensirakkauden, itsensälöytämisen ja rajojeni oppimisen aikaa. Millaiseksi muodostuu seuraava vuosikymmen?