Mä alan olla taas terässä. Ammatillisessa mielessä. Olen erään oman alani yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja ja olen tykännyt tosi paljon tuosta hommasta. Me puuhaillaan oikeasti merkittäviä asioita ja jos saavutetaan tavoitteemme, niin sitten voi kiikkustuolissa lämmöllä miettiä saavutuksiaan. Tänään tuli myös myönteinen avustushakemuspäätös eräälle projektille, työhaastis ens viikolla ja tällä viikolla yksi tärkeä kokoontuminen, jossa pohditaan yhden toisen luotsaamani yhdistyksen/projektin tulevaisuutta. Kun olen terässä, pidän "työstäni" erittäin paljon. Kyseessä siis kulttuurialan yhdistyksiä, joissa pääsee kyllä tekemään kaikkea hauskaa ja mielenkiintoista mutta palkkaa ei välttämättä saa.
Nautin johtajana olemisesta. Minusta on erittäin palkitsevaa saada ihmiset innostumaan asioista ja saada heidät sitoutumaan projektiin. Tämä mahdollista vain silloin kun olen itse innostunut asioista. Pahinta burn-outissa oli se kun mistään ei jaksanut kiinnostua saati yrittää saada ketään toista innostumaan.
Parhaimmillani olen ylenpalttisen optimistinen ihminen. Mutta tässä on varjopuolensa. En aina ymmärrä omia rajojani ja delegoi tarpeeksi. Minun on myös pitänyt opetella "ein" sanomista. Kun olen intoa täynnä, perusasenteeni on "kaikki onnistuu" vaikka ensin pitäisi miettiä, että riittääkö resurssit kaikkien ideoiden toteuttamiseen. Tässä on ollut yksi iso oppitunti.
Nyt olen iloinen siitä, ettei mikään näistä projekteista ole superkiireinen ja kesällä ehtii oikeasti relata. Mahdollisesti ensimmäinen kesä sitten peruskoulun kun en paahda koko kesää duunia. Helsingin kesä, puistot, lämpö, kaverit... hmmm :) En malta odottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti