maanantai 28. huhtikuuta 2014

maanantai 21. huhtikuuta 2014

- + .

Olen viettänyt laatuaikaa äitini kanssa. Kun oma äiti lähentelee jo kuudenkympin puoliväliä, tuntuu järkevältä viettää välillä vähän pitempi aika yhdessä. Puhelimessa ei saa aina ihan aina käsitystä siitä, missä mennään terveyden suhteen. Ihan hyvinvoivalta äiti vaikuttaa. Ihan yhtä höppänä hän on kuin ennenkin, mutta vain luonteeseensa kuuluvalla tavalla.

Olen pohtinut edelleen yrittäjyyttä. Olisin sukuni ensimmäinen yrittäjä. Äidin puolen sukuni koostuu lähinnä hoitajista ja köyhistä akateemisista ihmisistä, joille hengen ravinto ja auttamisenhalu ovat olleet rahaa ja menestystä suurempia motivaattoreita. He ovat säästeliästä väkeä, joka osaa elää vähällä tai jotka ovat pikkuhiljaa vaurastuneet palkkatyön kautta. Isäni oli tyhmänrohkea riskinottaja. Niin olen minäkin. En tiedä, saisiko tästä verenperinnöstä keitettyä menestyvän yrittäjän.

Ajatukseni ovat jo siirtyneet moodiin, jossa pohdin tulevan yrityksen käytännön asioita: strategiaa, asiakkuuksia, kannattavuutta, yhteistyökumppanuuksia. Pidän haasteista, omaehtoisesta työstä ja organisaatioiden rakentamisesta. Olen rakentanut kaksi organisaatiota aiemmin. Ne taaplaavat nyt joten kuten eteenpäin ilman minua. Luulen oppineeni jo paljon siitä, miten rakentaa terve organisaatio, mutta minulla on paljon opittavaa ja minun on otettava oppia aiemmista virheistäni.

Luulen tuntevani omat heikkouteni ja vahvuuteni. En ole kovinkaan järjestelmällinen tai tarkka ja rutiinityöt alkavat kyllästyttämään minua nopeasti ja ne saattavat jäädä minulta kesken tai tekemättä. Tarvitsenkin työparikseni niin sanotun excel-ihmisen. Vahvuuksiani ovat kokonaisuuksien hahmottaminen, olennaisen ymmärtäminen, ongelmanratkaisu, konseptien suunnittelu ja sosiaalinen silmä. Osaan luoda tunnelmia ja rakentaa luottamusta. Olen lyhytjänteinen mutta sinnikäs, enkä jätä minulle tärkeitä isoja kokonaisuuksia kesken.

Olen nyt opetellut asioiden loppuunviemistä myös ihmissuhteissa. Laitoin tänään viestin proffalle, että ehkä on parempi ettemme jatka "tapailuamme". Se ei vaan etene. Olin ylpeä siitä, etten vain liuennut takavasemmalle vaan keskustelimme asiasta. Proffa halusi kovastikin, että jatkaisimme ystävinä, mutta itse tarvitsen ainakin jonkin verran hajurakoa ennen kuin alkaisin kaveeraamaan proffan kanssa. Viestittelin nettideittipalvelun kautta pari päivää erään toisen ihmisen kanssa ja tajusin pian, että elämäntyylimme eroavaisuudet tekisivät suhteesta mahdottoman. Kiva ja fiksu ihminen, mutta hänen kotiseutunsa on Turun saaristossa neljän eri lautan takana ja hän kertoi olevansa erittäin uskollinen juurilleen ja haluavansa asua siellä. Ensin ajatus tällaisesta asuinpaikasta tuntui hyvinkin romanttiselta, mutta pian tajusin, että minunkaltaiseni vapaudenkaipuinen, urbaani ja urakeskeinen ihminen ahdistuisi saaristossa. Rakastuminen voisi saada vaikka minkälaiset järjestelyt tuntumaan järkeviltä, mutta rakastumisen tunteen laantuessa ja arjen iskiessä päin pläsiä, omaa perusluonnetta vastaan sotiva elämänratkaisu kostautuisi. Kerroin epäilyni avoimesti miehelle, enkä vain jättänyt vastaamatta viesteihin - edistystä!

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Isänrakkaus

Isäni kuoli vuonna 2005 ja hän olisi nyt melkein 70-vuotias. Minä muistan hänet hassuttelijana ja hoivaajana. Hän oli äärimmäisen ylpeä meistä tyttäristään. Hänen isänrakkautensa on ollut tärkeä palikka itsetuntoni rakentamisessa.

Tänään mieleeni muistui, mitä isän läsnäolo voi olla parhaimmillaan. Meillä on töissä pian eläkkeelle jäävä herrasmies, jonka kanssa olemme ystävystyneet viimeisen puolen vuoden aikana. Hän teki tänään osan päivästä töitä huoneessani ja juttelimme niitä näitä. Olemme molemmat filosofointiin kallistuvia pohdiskelijoita ja keskustelumme muuttuvat nopeasti hyvinkin syvällisiksi. Käymme aina vuorotellen norkoilemassa toistemme työpisteillä ja pohdiskelemme syntyjä syviä.

Tuntuu hyvältä, kun elämässä on vanhempi mies, joka kannustaa ja välittää samalla tapaan kuin muistan oman isäni kannustaneen. Tämän miehen elämä on toki kulkenut hyvin erilaista reittiä kuin isäni. Hän on menestynyt ja elää onnellista elämää omanarvontuntonsa säilyttäneenä ja arvostettuna ihmisenä.

Täytyy arvostaa näitä ihmissuhteita, joita elämä heittelee ulottuvilleni. Turku muuttuu sitä kodimmaksi mitä vahvempia ihmissuhteita solmin täällä.

torstai 3. huhtikuuta 2014

Energiasyöpöt

Hei, olen Daaliah. Olen some-addikti.

Olen tajunnut olevani pahimman luokan narkkari suhteessa Facebookiin, nettideittisivustoon, tähän blogiin ja whatsappiin. Toiset tulee riippuvaiseksi pelaamisesta, minä online-huomiosta. En halua edes ajatella, miten paljon aikaa käytän näillä sivuilla roikkuen ja millainen energiasyöppö tämä tapa on elämässäni. Kirjoitin vuonna 2012 pitkät pätkät nettiaddioktiosta tähän blogiin ja siitä, miten sumeaksi se tekee elämäni. Huomaan repsahtaneeni taas. Selityskin on selkeä: elämässäni ei ole tarpeeksi sisältöä. Tai miten päin se nyt meneekin. Ehkä elämässäni olisi enemmän sisältöä, jos en roikkuisi niin paljon netissä. Minun on tehtävä jotain. Edellisellä kerralla lakkasin käyttämästä nettiä kokonaan klo 17.00 jälkeen.

Pohdiskellessani suhdettani someen, päädyin myös pohtimaan tätä proffa-kuviota ja tajusin, että sekin on energiasyöppö. Voin teeskennellä olevani leikkisän välinpitämätön, mutta totuus on, että tämä suhteenpoikanen syö enemmän energiaa kuin tarjoaa sitä. Se sitoo minut tahtomattani samantapaiseen luuppiin kuin some-addiktio. Tällekin energiasyöpölle on tehtävä jotain. Tuuliviiri minussa on valmis tekemään 180 asteen käännöksen.

Ensimmäinen askel: kone kiinni, nyt.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Hormonimyrsky

Prosessikuvaus hyvän seksin vaikutuksista deittailevan sinkkunaisen aivokemiaan saattaisi mennä suunnilleen näin:

Hieman ennen seksiä:
Onkohan tämä ihan fiksua? Kun ei olla vielä sovittu suhteen statuksestakaan.

Kun ollaan jo päästy itse asiaan:
Oih, ihan sama, tämä tuntuu liian hyvältä!

Juuri seksin jälkeen:
Tämä mies on juuri se oikea minulle. Hän varmasti tuntee aivan samalla tavalla, koska tämä yhteydentunne on niin vahva!

Päivä seksin jälkeen:
Olenpa hyvällä tuulella ja odotan innokkaasti miehen tapaamista uudelleen.

Kaksi päivää seksin jälkeen:
Kaipaan häntä niin paljon.

Kolme päivää seksin jälkeen:
Niin, sanoiko hän deittailevansa edelleen muita?!

Kolme ja puoli päivää seksin jälkeen:
Screw him! It's nothing or all.

Neljä päivää seksin jälkeen:
Jahas, hormonitoiminta on palannut normaaliksi. Hmm... katsellaan, miten homma etenee ja meanwhile tuo tyyppi tuolla on muuten aikas hottis...

Aika nopeasti toivun oksitosiinimyrskystä, mutta on kyllä myönnettävä, että aika hutera olo tuosta aivokemiallisesta hurrikaanista jää. En kadu seksiä, sillä se on osa tutustumisprosessia ja itselleni tärkeä osa yhteensopivuuden testaamista, mutta seksi palakoon kuvioihin vain jos suhde muuttuu vakavammaksi.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Parempi pyy pivossa, vai miten se meni?

Proffa on kymmenes mies, jonka kanssa olen harrastanut seksiä. Onko se paljon vai vähän, en tiedä. Aprillipäivän ja vapaapäivän kunniaksi ajattelin sukeltaa sinkkubloggarin klassikkoaiheeseen: blogistin seksihistoriaan! Lupaan syöttää pajunköyttä ainakin yhteen tarinaan.

1. Sen menetys
Olin hyvin viaton teini. Minulla ei ollut poikapuolisia kavereita poikakavereista puhumattakaan ja hyvä kun uskalsin puhua pojille. Vasta kun muutin 16-vuotiaana isompaan kaupunkiin lukioon, aloin pikkuhiljaa tutustua vastakkaiseen sukupuoleen, kuitenkin hyvin kömpelösti. Neitsyyden menetin loppujen lopuksi yhden illan jutun kautta vasta 18-vuotiaana. Baareihin (laillisesti) pääseminen oli omituinen vaihe elämässä. Niissä piti käydä, vaikka suurimman osan ajasta tunsin oloni niissä todella vaivautuneeksi. Jonain kertana päädyin suutelemaan nuoren miehen kanssa, jonka vein illan päätteeksi opiskelijakämppääni. Seksi oli outoa, hermostuttavaa eikä kovinkaan ihmeellistä.

2. Ensirakkaus
Olin 20-vuotias ja opiskellut vuoden yliopistossa. Vastakkaiseen sukupuoleen tutustuminen oli edelleen vaivaannuttavaa puuhaa. Olin liian itsetietoinen, enkä tiennyt, miten seurustelusuhteita muodostetaan. Loppukesästä osallistuin kaverin juhliin, joihin hän oli kutsunut ihmisiä, jotka liittyivät tavalla tai toisella hänen Pietarin vaihtoonsa. Vierailin tämän kaverin luona naapurimaassa aiemmin keväällä ja tuleva poikaystäväni oli tutustunut kaveriini Pietarin baarissa Transsiberia-junareissullaan. Bileissä juotiin tolkuttomasti vodkaa ja päädyimme tanssilattialla kosketuksiin. En ollut aluksi kauhean ihastunut, mutta kolmannella tapaamiskerralla vietimme viikonlopun yhdessä. Miehen lempeys ja viisaus sulattivat sydämeni. Olin rakastunut raukka ja siksi seksi oli liiankin merkityksellistä.  Päädyimme pariksi monien käänteiden jälkeen ja olimme yhdessä reilut kuusi vuotta. Seksi oli todella hyvää koko suhteen ajan ja varmasti yksi tärkeimpiä syitä, miksi pysyimme yhdessä niin pitkään vaikka suhteen dynamiikka ei ollut kunnossa. Seksin kautta saimme yhteyden toisiimme. Tämä mies osasi yhden niksin, johon en ole koskaan myöhemmin törmännyt - kyseinen niksi vaatii vahvat käsilihakset ja takaa naiselle nautinnon!

3. Prinssi
Olin sydämensä särkenyt 27-vuotias ja lähdin ystäväpariskunnan kanssa erääseen kaukaiseen maahan, jossa ystäväni oli asunut aiemmin. Vietimme aikaa ystäväni paikallisten tuttujen kanssa ja viimeisenä iltana seurueeseen liittyi mies, josta olin kuullut jo paljon tarinoita. Vietimme yhdessä seuraavan yön ja päivän. Kohtaaminen oli maaginen ja mies kiehtova: älykäs verbaalikko, yläluokkainen dandy, henkilökohtainen stand up -koomikkoni, joka lievitti hauskuudellaan suruani. Seksi ei loppujen lopuksi ollut kovinkaan erikoista. Prinssi olisi halunnut naimisiin kanssani ja rakentaa kunniakseni rakkauttaan ilmentävän temppelin, jos olisin sattunut menehtymään nuorena ja kauniina.

4. Nuori Kolli
Sitten tapahtui Nuori Kolli! Kräsh-Boom-Bang. Intohimoista seksiä ensimmäisillä treffeillä. Suoraviivainen, teknisesti taitava alfa-uros, jonka kropassa tai ulkonäössä ei ole mitään ihmeellistä, mutta, jonka jäntevä olemus vaikutti minuun oudon vahvasti. Vittuileva, henkisesti kypsymätön ja vastustamaton. Tästä miehestä ja seksistä puuttui kuitenkin täysin hellyys.

5. Pikkujoulujatkot
Punainen hame, punaiset saappaat ja punaista huulipunaa. Pokasin miehen baarista, vein kotiin, end of story. Nothing special.

6. Muusikko
Sitten siirrytäänkin jo vuoteen 2013. 30-vuotiaaksi mennessä olin siis harrastanut seksiä viiden miehen kanssa, mikä tarkoittaa, että olen ollut viimeisen vuoden aikana varsin..öhöm… vapaamielinen. Ei niin, ettenkö olisi ollut sitä aiemminkin: 4/5 edellisen miehen kanssa olen harrastanut seksiä 12h sisällä ensitapaamisesta. Seuraavaksi ihana muusikko. Menimme parin jenkkikaverini kanssa baarikierrokselle, jonka tavoitteena oli tehdä mahdollisimman moni suomalainen mies "feeling uncomfortable". Heillä oli karvaita kokemuksia suomalaisista miehistä ja heidän jäykkyydestään. Monta monta alkoholiannosta myöhemmin kaverini usuttaa minut puhumaan selkäni takana olevalle yksin istuvalle miehelle. Päädymme syvälliseen keskusteluun semiotiikasta ja ihmissuhteista, suomalaisuuden ytimestä. Vien miehen luokseni, keskustelemme, kuuntelemme musiikkia ja rakastelemme. Tarinassa olisi ollut aineksia suurempaankin, ellei miehen paljastus elämäntilanteestaan olisi säikäyttänyt minua. Seksi oli hieno kokemus: muusiko ymmärtää rytmin, temmon, kosketuksen merkityksen, ja henkinen yhteys välillämme teki kokemuksesta erityisen.

7. New Yorker
Viime kesänä taisin hieman huumaantua kesästä, lämpimistä kesäöistä ja nuorista miehistä. New Yorkissa opiskeleva nuori suomalaismies kesälomallaan. Hauska tyyppi, mutta hieman outo kokemus, eikä mitenkään erikoista seksiä.

8. To the 90's
Nyt jo hieman nolottaa. Pitkä ja komea nuori mies pokaa minut bussissa matkalla baarista kotiin. Siinä vaiheessa, kun tajuaa harrastaneensa seksiä neljällä eri vuosikymmenellä syntyneiden miesten kanssa, niin kokemusrepertuaaria alkaa olla jo ehkä riittävästi kolmikymppiselle naiselle. Myös sängyssä tunsin itseni jo hieman vanhaksi nuoren miehen viriiliyden äärellä.

9. Turkulainen
Tämä mies on erikoinen tuttavuus viime syksyltä. Hänellä ei loppujen lopuksi ollut mielessä kuin vain ja ainoastaan se yksi asia, vaikka alussa osasikin hyvin harhauttaa. En koskaan tuntenut itseäni samalla tapaa seksiobjektiksi kuin tähän miehen kanssa. Toiset treffit johtivat seksiin, joka oli ihan kelvollista. Kokemus kuitenkin vakuutti minut siitä, että seuraavan kerran haluan harrastaa seksiä sellaisen miehen kanssa, jonka kanssa minulla on aito henkinen yhteys.

10. Proffa
Tähän mennessä olin harrastanut seksiä viidesti miehen kanssa, niin ettei se ollut kovinkaan merkityksellistä tai ihmeellistä. Proffa oli viides mies, jonka kanssa seksi on tuntunut tavalta täydentää henkistä yhteyttä toiseen ihmiseen. Seksiä harrastimme siis neljänsillä treffeillä viiden kuukauden tuntemisen jälkeen. What happens next is unknown. Pidin erityisesti proffan suudelmista. Hän on ensimmäinen kohdalleni sattunut mies, joka on ymmärtänyt niskasuudelmien tehon. Mmm…

***

Minusta ei ole loppujen lopuksi niinkään tärkeää, millon seksiä harrastaa ensimmäisen kerran vaan millainen yhteys sinulla on kyseiseen ihmiseen ennen seksin harrastamista. Itse hullaannun älykkäistä ja verbaalisista miehistä, ja seksi on voinut tuntua merkitykselliseltä ja rakkaudentäyteiseltä jo viisi tuntia ensitapaamisen jälkeen. Jos henkistä yhteyttä ei ole syntynyt ennen seksiä, seksi ei tässä asiassa luonnollisesti auta. "Magic starts to happen" siinä vaiheessa, kun seksiä harrastaa sellaisen miehen, jonka tapa nähdä maailmaa on jo tehnyt vaikutuksen.

Olen kokemusten keräilijä - nuorempana keräilin uusia maita matkoillani. Olen tainnut saavuttaa saman lakipisteen seksikokemusten kanssa kuin matkailussa: enää ei jaksa matkustaa uuteen maahan vain maasaldoaan kartuttaakseen. Tiedän kokemuksesta olevani uskollinen yhden miehen nainen rakastuttuani ja sehän hienous parisuhteessa on, että sillon sitä seksiä saa huomattavasti säännöllisemmin!