I'm so sad and lonely. Onpa surkea olo. Oikeastaan sillä tavalla ihan kivasti surkea olo. Jalassa on uudet siskon tekemät polvivillasukat ja keitän itselleni lohturuuaksi riisipuuroa. Tänään oli vetämäni hankkeen ohjausryhmän kokous ja kävimme läpi, mitä puolen vuoden aikana on tullut tehtyä. Aika paljon on saatu aikaan ja aika paljon on tekemättä. Itselleni viimeiset puoli vuotta on ollut aika rankka kokemus.
Säännöllisiin työaikoihin oppiminen on ottanut koville, koska nukun niin epäsäännöllisesti. Aiemmin olen voinut paikata aamun tunteina huonoja yöunia, mutta nyt en pysty siihen. Siksi olen iltaisin usein hyvin väsynyt ja väsyneenä hyvin epäsosiaalinen ja vetäytyvä. Olen ollut jopa torjuva uusille ystäville: nyt kun mietin niin kolme eri naispuolista paikallista kontaktia on "tarjoutunut" kaveriksi, enkä ole tarttunut tilaisuuteen. Omien sosiaalisten piirien pieneneminen on ollut ikävä kokemus. Helsingissä melkein jokaiselle viikonlopulle oli juhlat, mutta nyt en tunne riittävästi ja riittävän hyvin ihmisiä, että minua kutsuttaisiin minnekään, ja olen liian väsynyt pitämään itse kekkereitä. Kutsuttavia olisi jo riittävästi.
Toivon, että valon määrän lisääntyminen piristää minua ja että minusta tulee sitten sosiaalisempi. Tämä yksin murjottaminen ei ole kovin kivaa.
Meillä oli eilen hupaisa keskustelu Nuoren Kollin kanssa. Tiesin hänen deittailleen kuukauden ajan potentiaalista tyttöä ja vaadin deittiraporttia (nämä omat treffit tapahtuu sen verran harvoin, että täytyy udella toisten deiteistä). Nuori Kolli sitten soitti minulle. Mies, joka on ottanut vaarin vinkistäni, etten pidä pikaviestittelystä! Keskustelu meni suunnilleen näin:
D: Pöljä, kun soitat minulle!
NK: No mutta, pitäähän sitä!
D: No kerro.
NK: *Kertoo tytön ammatista jne*
D: *Minä röhönauran tytön naisellisen stereotyyppiselle ammatille ja kerron proffasta*
NK: *Naljailee proffan ammatista ja tekee liian henkilökohtaisia kysymyksiä*
D: Sillä tytöllä pitää olla tosi hyvä huumorintaju, kun kestää sua.
NK: Niin on, mahtava. Mutta nauroithan säkin äsken mun jutuille.
D: Mutta aika usein en naura vaan loukkaannun.
NK: No joo, totta. Kerro lisää proffasta.
D: Se on tosi kohtelias ja hyvätapainen.
NK: Niin, suhun vetoaa tuollainen mies.
Voi kun minä tykkään Nuoresta Kollista, kaiken kokemamme jälkeen. Toivon hänelle kaikkea hyvää ja uskon, että olen osaltani auttanut häntä pariutumisen tiellä. Olen viimeisen puoli vuotta ollut hänelle erittäin kiva, vaikka olenkin systemaattisesti torjunut fuckbuddy- ja hempeily-yhteydenotot häneltä. Hän oli tavannut tämän tytön jo kerran syksyllä, mutta Nuoren Kollin mukaan aika ei ollut silloin oikea. Luulen, että olemme auttaneet toisiamme kohti toimivampia parisuhdeviritelmiä molemminpuolisella välittämisellä ja hyväksynnällä.
Minua ei ole kovinkaan suuret odotukset proffan suhteen, mutta jo se tuntuu hyvältä, että tutustun potentiaalisiin kumppaneihin perusteellisemmin ja rauhassa. Pari vuotta sitten saatoin tavata nettitreffien kautta useamman uuden miehen kuukaudessa ja treffit jäivät yleensä yhteen tai kahteen kertaan. Nyt tapaan uusia ihmisiä harvemmin, mutta keskittyneemmin. Minuun otti yhteyttä hyvinkin minulle sopivan oloinen ihminen nettideittien kautta, mutta tuntui vaikealta alkaa tutustumaan kahteen potentiaaliseen ihmiseen yhtäaikaa. Pyysin häneltä lupaa ottaa yhteytä myöhemmin, jos tilanne muuttuisi. Toisaalta olisi varmasti tehnyt hyvää alkaa viestittelemään hänen kanssaan, koska silloin en kasaisi liikoja odotuksia proffaan. Tietyllä tavalla kuitenkin nautin siitä, että minulla on edes jonkinlaisia odotuksia ja tunteita jonkun ihmisen suhteen ja että joudun käymään läpi epävarmuuksiani esimerkiksi yhteydenpitoon liittyen.
Kaverini linkitti minulle mielenkiintoisen nettivideon otsikolla "The Other Safe Sex Talk". Videossa on aiheena se, että mahdollisten sukupuolitautien lisäksi ennen seksin harrastamista voisi olla hyvä keskustella siitä, mitä seksi kullekin tarkoittaa. Onko se tapa luoda syvempi yhteys kumppaniin, hauskanpitoa, aiempien huonojen seksikokemusten nollaamista tai merkki sitoutumisesta.
Jäin videon katsottuani miettimään, mitä seksi on merkinnyt minulle elämäni aikana. Se on ollut haparoiva tapa yrittää tutustua vastakkaiseen sukupuoleen, yritys luoda yhteys poikaystävään, joka ei ollut henkisesti läsnä, surunlievitystä, hauskanpitoa, ehkä jopa itseni turruttamista. Seksin merkitys voi muuttua ajan kuluessa ja suhteesta toiseen, siksi ei ole minusta yhtään hassumpi ajatus käydä tällaista keskustelua läpi mahdollisen kumppanin kanssa. Joskus sellaisen käyminen olisi säästänyt minut sydänsurulta, etenkin nuoremman Daaliahin. Mutta on minulla hyvinkin miellyttäviä spontaaneja seksikokemuksia, joiden kautta olen tuntenut löytäneeni syvän ja pysyvän yhteyden toiseen ihmiseen. Nuoren Kollin ja minun suhde ja sen omituisen viehättävä dynamiikka taitaa perustua ensimmäisillä treffeillämme kokemaamme yhteiseen yöhön ja epäonnistuneisiin yrityksiin tavoittaa uudestaan tuon yön maaginen tunnelma. Se synnytti kaipauksen toisiimme, mutta samalla, koska emme koskaan osanneet määritellä, mitä tuo seksikokemus merkitsi, ei meistä koskaan tullut oikeita rakastavaisia. Vaikka tosiasiassa luulen, että meistä ei tullu paria, koska Nuoren Kollin huumori on liian piikikästä minun makuuni! Hmph, miten nämä Nuori Kolli -kirjoitukset menee aina tällaiseksi nostalgisoinniksi.
Nyt se "warm & fuzzy" -tunne on taas palannut. Ensin ajattelin, että se johtuu hyvin nukutusta yöstä, kahvin jumalaisista nautintoainevaikutuksista, uuden rullahiiren tuomasta paremmasta työergonomiasta tai tumman suklaan vapauttamista mielihyvähormoneista. Mutta myönnettävä se on. Proffan ajatteleminen saa minut hyvälle tuulelle ja odotan tapaamistamme. Neljännet treffit tuntuu jo melko isolta asialta. Itseasiassa en ole ollut kenenkään kanssa neljänsillä treffeillä vuosikausiin! Jutut ovat yleensä tyrehtyneet sitä ennen.
Se alkoi pikkuhiljaa. Muutamia öitä silloin tällöin. Joskus vain tuntui mukavammalta jäädä niille sijoilleen. Tietenkin tähän vaikutti vakituisen kumppanin kanssa koetut vaikeat ajat. Tuntui siltä, että kaikki hänessä muistutti murheesta ja valvotuista öistä. Nyt se on virallista: olen muuttanut sohvalle nukkumaan. Rahalla vaan saa parempaa - yöunta myös. Entisen vakikumppanin on käytävä läpi suuren suuri olemuksellinen muutos ennen kuin suostun palaamaan hänen luoksen. Kuinka makoisasti nukuinkaan ja tänä aamuna pitkästä aikaa tunsin sunnuntaiaamuun kuuluvan raukeuden ja halun jäädä torkkumaan "vielä vähäksi aikaa". Haaveilin hieman siitäkin, että ehkä jossain vaiheessa en enää heräisikään sunnuntaiaamuisin yksin.
Olin eilen serkkuni hautajaisissa ja ymmärsin, että äidinpuolen sukuni on vahvojen sisaruussuhteiden sukua. Suvussa ei ole mallia vanhempien ja lasten välisestä tiiviistä suhteesta vaan suvun lämminhenkisyys perustuu nimenomaan sisarusten välisiin lämpimiin suhteisiin. Äidit ja isät ovat olleet rooleissaan aina hieman pihalla, huoliensa väsyttämiä ja sälyttäneet usein liikaa vastuuta lapsilleen. Tukea ja apua on haettu ja saatu sen sijaan siskoilta ja veljiltä. Kuolleen serkkuni äidillä on Alzheimer ja vaikka hän ymmärtää lapsensa kuoleman, hän ei kykene tuntemaan surua. Serkun sisko sen sijaan kuvasi hellyyttävästi suhdettaan veljeensä. He kirjoittelivat päivittäin maileja toisilleen. Serkun siskon mies kuvasi puheessaan, miten hän oli jopa kateellinen sisarusten hyvistä väleistä. Olen kokenut tätä itsekin. Seurustelukumppanin on ollut vaikea ymmärtää, miten tiiviisti olen yhteydessä siskooni. Kun perheen vanhemmat ovat enemmän tai vähemmän uppoutuneita omiin ongelmiinsa, sisarusten välisen liittolaisuuden syntymisellä on hedelmällinen pohja. Silloin rinnallasi on ihminen, joka on käynyt läpi saman perhedynamiikan ja ymmärtää sinua, eikä sisaruuskateudellekaan ole pohjaa, koska tuntuu oudolta kilpailla sellaisten ihmisten huomiosta, joilla ei ole voimia huomioida sinua tarpeeksi.
Nyt aion lähteä toimistolle töihin vähäksi aikaa paikkaamaan miinustunteja ja tekemään rästitöitä. Olen toiveikas töissä jaksamisen suhteen. Unenlaadun parantaminen on kaiken a ja o, ja nyt minulla on uusi lupaava suhteen poikanen ihanan levitettävän sohvani kanssa. Joskus nämä näennäisesti vähemmän tärkeät suhteet - sohvasuhteet, sisaruussuhteet - saattavat vain olla niitä oletettuja ykkössuhteita toimivampia.
Huhhuh. Onneksi tuollainen rakastumishuumafiiliskin menee muutamassa päivässä ohitse samalla tavalla kuin Nuoren Kollin aiheuttamat oksitosiinihuumat. Mutta on mukavaa tietää, että voin noinkin tuntea ja että proffa voi herättää hempeitä tunteita minussa. Mutta vielä ei ole aika pyöräyttää miestä elämäni keskipisteeksi ja kipsuttaa alas prinsessatornin portaita. En vieläkään luota tarpeeksi, vaikka mies on hoitanut deittailun ihan oppikirjan mukaisesti. Erityisen kivaa on, että hän haluaa sopia seuraavat treffit jo treffien aikana ja laittaa aina tekstiviestin tapaamisen jälkeen. Treffien välillä kommunikaatio on ollut aika tahmeaa, mutta loppupeleissä oikeastaan nuo vain nuo tapaamiset vie juttua eteenpäin.
Olemme kommunikoineet kolme kuukautta ja tavanneet kolme kertaa. Tämä on loppujen lopuksi todella vähän. Sen verran tiedän, että vaikka mies on aika omituinen, niin tämä ei tunnu häiritsevän minua. Itseasiassa omituisuus on minun kohdallani jopa positiivinen asia kun se yhdistyy ystävällisyyteen. Omituisuus on kiinnostavaa. Pahin pelkoni ihmissuhteissa on tylsistyminen ja proffan kaltaisen informaationarkkarin kanssa tylsiä hetkiä tuskin tulisi. Hänellä on teoria aiheesta kuin aiheesta ja välillä en tajua puoliakaan siitä, mistä hän puhuu. Hän vaikuttaa myös riittävän spontaanilta ihmiseltä ja saavan kicksejä siitä, että asiat tapahtuvat improvisoiden.
Olen tuntemattomilla vesillä sen suhteen, että en ole koskaan deittaillut näin platonisesti. Emme ole edes suudelleet. Tutustumisesta puuttuu fyysisen puolen tuoma huuma ja se on itseasiassa hyvinkin virkistävää. Minusta on jopa tullut sen verran vanhankantainen ajatuksissani, että seksi on alkanut muodostua mielessäni jonkinlaiseksi suhteen sinetiksi. Sillä allekirjoitetaan yhteinen ymmärrys siitä, mitä kumpikin suhteelta haluaa.
Tänään olen tuntenut oloni oudon tunteelliseksi. Päädyin vahingossa jooga-tunnille, kun tuntia oli sijaistamassa toinen opettaja, ja tunnin ajan yhdellä jalalla tasapainoiltuani ja kropan solmukohtia availtuani, huomasin kyynelten pyrkivän silmiini loppurentoutuksen aikana. Kotiin tultuani katsoin kuvia omituisista eläinkaveruksista, luin jutun hevosterapiasta ja itkeä vollotin. Keittiöpsykologi minussa voisi päätellä, että kehon klikkien lisäksi, taidan kantaa sisälläni myös henkisiä klikkejä.
Kyynelehtimisen lisäksi minulla on ollut tänään "warm and fuzzy feeling". Voi olla, että olen lankeamassa proffaan.
Ihminen on sosiaalinen olento. Yksinolo tuntuu usein pahalta, ja evoluution näkökulmasta tähän on järkevä selitys. Jos jäät ryhmän ulkopuolelle, sinulla on pienemmät mahdollisuudet selviytyä. Nykyaikana Suomessa harva yksinjäävä kuolee nälkään ja kylmään, mutta yksinollessaan ihminen voi alkaa pikkuhiljaa tuhoamaan itseään. Serkkuni kuolema muistutti tästä. Itsekin olen huomannut, miten alakuloisiksi ja pakkomielteisiksi ajatukseni voivat muuttua vaikkapa yksin vietetyn viikonlopun jälkeen. Olin tänä viikonloppuna erittäin sosiaalinen ja huomaan, miten virkistyneeksi tunnen oloni.
Sisko repi minut lauantai-aamuna soitollaan ylös sängystä ja lähdimme kiertelemään kaupunkia ja iltapäivällä lähdin loppuviikonlopuksi Helsinkiin tapaamaan hyvää ystävääni, serkkuni perhettä ja proffaa. Tuntui hyvältä tavata ihmisiä, joita tuntee vuosien takaa. Silloin ei tarvitse pinnistellä tai esittää olevansa mitään muuta kuin on. He hyväksyvät sinut juuri sellaisena kuin olet. Kolmansilla treffeillä ei voi olla aivan yhtä leppoisasti! Silloin vielä etsitään toisesta varoitusmerkkejä ja tehdään suuria päätelmiä pienistä asioista.
Minulla ei ollut minkäänlaisia odotuksia treffien suhteen. Itseasiassa mieleni teki jopa peruuttaa ne. Kävin mielessäni läpi kaikki mahdolliset ärsytyksen aiheet proffassa ja hänen käyttäytymisessään, jotta minulla olisi hyvä syy jättää tapaaminen väliin. Hän ei ollut pitänyt riittävästi yhteyttä, sanoi vähän tyhmästi silloin, taitaa olla vähän itsekeskeinen jne. Viisi minuuttia ennen tapaamistamme odotukseni olivat jo miinuksen puolella. Mutta treffit olivatkin sitten oikein mukavat. Kiertelimme eri pop up -ravintoloissa ja juttelimme paljon rakkaudesta ja parisuhteista, jonkun verran seksistäkin yleisellä tasolla. Sovimme myös seuraavan tapaamisen Turkuun. Tapaaminen kerrallaan. Ei omia fiiliksiään näköjään voi ennakoida yhtään pidemmälle.
Tein eilen töitä klo 23.00 saakka ja nyt ei meinaa ajatukset pysyä koossa ja tänä iltana joudun edustamaan iltayhdeksään saakka, joten pidän nyt pienen breikin. Luulen, että kohta on jonkinlaisen intervention paikka. Minun on liikuttava enemmän, minun on oltava sosiaalisempi, syötävä paremmin ja vähennettävä nettiaikaa. Kahden viikon päästä on serkkuni hautajaiset. Hän kuoli 46-vuotiaana liialliseen alkoholinkäyttöön ja huonoihin elintapoihin, mikä on varsin hätkähdyttävää. Kliseisesti: itsestään on pidettävä huoli.
Serkkuni eli erakkomaista elämää, oli töissä, mutta teki töitä etänä, ei tullut koskaan sukukokouksiin. Kukaan ei oikein tiennyt, miten hän voi. Ihminen ei pysty voimaan hyvin yksinään. Yksittäisten kavereiden lisäksi kaipaan myös yhteisöä ympärilleni. Helsingissä minulla oli kahden vuoden ajan kaveriyhteisö (joka nyt on kyllä hajonnut, kun ihmiset ovat muuttaneet pois Suomesta) ja kaipaan samanlaista Turkuun. Onneksi minulla on kuitenkin hyvä työyhteisö ympärilläni, mukavia ja samanhenkisiä ihmisiä, jotka tuntuvat hyväksyvän minut tällaisenaan.
Edellisen blogipostauksen kommentit saivat minut ajattelemaan, miten yleisiä mielenterveysongelmat ja masennus ovat. Niistä puhutaan poikkeustiloina, mutta joskus tuntuu, että ainakin Suomessa ne ovat niin yleisiä, että voitaisiin puhua pikemmin normaaliuden facadista. Yritämme ylläpitää mielikuvaa siitä, että voimme pääosin ihan hyvin. Ei työpaikalla tai ystävienkään kanssa voi jatkuvasti puhua siitä omista negatiivisista tunteistaan ja tai perheenjäseniä koettelevista mielenterveyden ongelmista. Onko elämämme jollain tapaa luonnotonta, kun voimme näin huonosti? Eläimet eivät luontaisissa olosuhteissa yleensä kärsi henkisistä ongelmista, vaan vasta sitten kun ne vangitaan: delfiinit masentuvat delfinaarioissa, sudet kiertävät vankeudessa hermostuneena ympyrää, koirat jyrsivät huonekaluja ja tekevät tuhojaan yksin jäätyään. Millaisissa olosuhteissa meidän ihmisten pitäisi elää, jotta voisimme hyvin?
Kuinka luonnotonta on se, että nykyajan sinkkuihmiset voivat elää vuosikausia ilman läheisyyttä? Eläinyhteisössä eläimet koskevat jatkuvasti toisiaan, mutta Suomessa kosketus rajoittuu parisuhteeseen ja vanhemman ja lapsen väliseen suhteeseen. Joissain maissa tilanne on toinen: myös ystävät koskevat toisiaan. Muistan, miten pitkästä parisuhteesta eroamisen rankimpia puolia oli vierottautua kosketuksesta. Se teki fyysisesti kipeää. Erään kansainvälisen tutkimuksen mukaan suomalaiset harrastaa enemmän irtosuhteita kuin minkään muun maan kansalaiset. Minua tämä ei ihmetytä yhtään, kun ajattelee, miten kosketusta välttelevässä yhteiskunnassa asumme. Jos et ole parisuhteessa tai sinulla ei ole lapsia, yhden yön juttu on oikeastaan ainoa tapa tulla kosketuksi. Olen itse päättänyt, että harrastan seksiä seuraavan kerran rakkaudesta, mutta miten kaipaankaan kainalopaikkaa.
Viime syksyinen turkulainen mies laittoi tänä aamuna "Mitä kuuluu?" -viestin. Mitä siihen pitäisi vastata? Mitä minä voisin tästä miehestä haluta ja mitä hän minusta? Rakastunko minä vielä joskus? Tapaanko, ihmisen, jonka kanssa asiat vain loksahtavat kohdalleen?
Olen alakuloinen. Tuntuu kuin en olisi todellisessa yhteydessä maailmaan ja ihmisiin ympärilläni. En oikein jaksaisi pitää yhteyttä vanhoihin ystäviin tai solmia uusi suhteita, vaikka samaan aikaan mekaanisesti ja rutiinilla olen seurassa sosiaalinen. Olen viettänyt viimeiset kolme iltaa hyvässä seurassa ja silti minulla on tällainen tunne. Tällä hetkellä tuntuu siltä, kuin merkityksellisin on suhteeni sohvaani. Olemme viettäneet jo kaksi yötä yhdessä!
Tiedän, että on monia tapoja, joilla voisin vaikuttaa alakulooni: liikunta, unenlaatuun ja ystävyyssuhteisiin panostaminen. Joskus kuitenkin tuntuu, että verenperinnölläni on myös rooli tässä säännöllisin välein toistuvassa alakuloisuudessa. Äidin puolen sukuni on hyväntahtoista ja ystävällistä väkeä mutta masentuneisuuteen taipuvaa. Isän puolen sukuni on katkeraa ja itsetuhoista. Äitini on ja isäni oli sukunsa kaltaisia.
On ärsyttävää tietää omaavansa geenit tai ainakin ympäristöstä opitun mentaliteetin, joka altistaa alakuloisuudelle. Tuntuu kohtuuttomalta, että onnellisuuteni ei ole vain omissa käsissäni ja että minun on nähtävä huomattavasti vaivaa, etten unohdu murheen alhoon.
Alakuloisuus on kuin muumien Mörkö, joka löytää tiensä kotiovelleni uudestaan ja uudestaan - joskus harvemmin ja joskus useammin. Tiedän, etten saa kutsua Mörköä sisälle, koska silloin kotini jäätyisi, mutta minun on siedettävä sitä lähistöllä. Tiedän, että Mörkö lähtee pois jossain vaiheessa, mutta siitä hohkaava kylmyys tuntuu joskus sietämättömältä. Etkö vain voisi lähteä pois! Jättää minut rauhaan! Antaa minun elää iloisessa, valoisessa hötössä. Mutta ei, Märkö tulee kun on tullakseen ja viipyy niin pitkään kuin tahtoo. Ei auta kuin laittaa villasukat jalkaan, kääriytyä huopaan ja viedä Mörölle keksejä ulko-oven rappusille, että pysytään väleissä tai sitten karata pois talosta joksikin aikaa.
Olipa absurdi ilta miesrintamalla. Nuori Kolli raportoi taas Facebookissa deittailukuvioitaan (on suunnilleen samassa vaiheessa kuin minä) ja chattailu päättyi siihen, että Kolli soittaa minulle. Puhhuhuh. Mitä sviddua.
Samoihin aikoihin proffa alkoi viestittelemään. En tiedä, ärsyttääkö häntä, että hän on aina se joka ottaa yhteyttä minuun. Voisin kai aina joskus laittaa viestin, mutta vain joskus! Prinsessa voi enintään heiluttaa kättään tornista ja tiputella välillä nenäliinoja, joihin on kirjattu vaivalla ja hartaudella jokin viesti :)
Tästäkin aiheesta keskusteltiin Kollin kanssa. Hänellä oli sääntönä, että hän voi olla yhteyksissä naiseen enintään kaksi kertaa peräkkäin, mutta samalla sanoi, että naisen viestin laittaminen saattaa ärsyttää. Poikkeus sääntöön on kuulemma: "Jos toinen on vaan *erityisen* kiva, niin se sit saa ottaa yhteyttä vapaast. Jos se on sillee tilanteen hermoilla. Jos se tietää milloin mulle kannattaa ottaa yhteyttä ja kaipaan sitä, niin saa ottaa vapaasti yhteyttä." Just joo! Pysyn tornissani, koska telepaatiksi en ryhdy. Lisäksi törmäsin tänä iltana nettideittipalvelussa tutun miehen profiiliin. Hän on mukana samoissa yhdistyskuvioissa kuin minä olin ja olen edelleenkin Helsingissä. Olen kirjoittanut hänestä blogipostauksen viime toukokuussa otsikolla "Jumala" :D Olin häneen todella ihastunut viime keväänä, jolloin hän vielä seurusteli. En tiedä, millaista olisi tavata hänet nyt kun hän on sinkku. Missä on Turun miehet!? Ajatuksissa tuntuu pyörivän vain helsinkiläiset miehet.
Pomo kehui tänään, ja se tuntui hyvältä. Kehuminen on taitavasti käytettynä erityisen toimiva johtamisen keino. Se saa kehutun janoamaan lisää kehuja eli työskentelemään ahkerammin. Hyvä palaute motivoi ja saa oman työn tuntumaan merkitykselliseltä. Kehuja täytyy vain antaa sen verran harvoin ja sopivassa kohdin, että ne eivät menetä painoarvoaan. Pomoni kehui minua viikkopalaverissa, mikä oli tietenkin erityisen mukavaa. Näin työtekijä ehdollistetaan hyväksi työntekijäksi.
Kehujen lisäksi lisävirtaa työhön on tuonut minulle eräs ennestään tuntematon nautintoaine - kahvi! En ole 31 vuoteen juonut kahvia ja tällä hetkellä mieleni tekee huutaa "halleluja!". Miksen ole aiemmin tajunnut, että on näinkin yksinkertainen keino pitää itseänsä virkeänä myös niinä aiemmin niin sumuisina iltapäivän tunteina. Vain yksi kuppi kahvia lounaan yhteydessä ja olen kuin uudestisyntynyt ihminen.
Tämä prinsessatorneilu tuntuu myös hyvältä. Minulla on rauhallinen olo, sillä tiedän tarkalleen, kuinka kiinnostunut proffa on minusta ja kuinka paljon hän on valmis näkemään vaivaa suhteen edistämiseksi. Tämänkin dynamiikan ymmärtämisen kohdalla voisin huudahtaa "heureka!". Meni 31 vuotta sen ymmärtämiseen, että asioiden aktiivisen edistämisen sijasta voin antaa miehen johtaa tilannetta ja keskittyä olemaan vastaanottava ja kannustava. Kun roolit ovat selvät kummallakin on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten nopeasti tai hitaasti asiat etenevät. Mies voi rauhassa fiilistellä omia tunteitaan ja kiinnostuksen astettaan ja samoin voin tehdä minä. Hän osoittaa kiinnostuksensa yhteydenotoilla ja minä niihin vastaamalla. Kumpi vain voi halutessaan jättäytyä pelistä pois, eikä energiaa kulu sen arvailuun, kenen pitäisi olla seuraavaksi yhteydessä ja kuinka usein ja onko yhteydenpito tasapainossa.
Kävimme eilen nähtävyyksien katsomisen välissä kotonani. Istuimme sohvallani ja tunsin vetovoiman välillämme. Miten helppoa olisi ollut koskettaa ja suudella. Mutta en halunnut, että siirtyisimme vielä sille tasolle. Proffa painoi hetkeksi päänsä olkapäälleni ja tuntui oikealta, ettei muuta tapahtunut. Tiedän, että seksuaalisuus on minussa hyvin vahva voima ja päästäessäni sen valloilleen, se valtaa minut kokonaan. Se on muodonmuutos yliajattelevasta ihmisestä 100 %:sti kehollaan läsnäolevaksi olennoksi. Miehille tämä on ilmeisen vaikuttava kokemus, koska moni on halunnut siitä erikseen mainita. Seksuaalisuus on se elementti, jossa olen vahvoilla, mutta en halua hämärtää omaa tai miehen arvostelukykyä sillä. Haluan kaivata toista ihmistä hänen läsnäolonsa, sanojensa ja välittämisensä vuoksi, en siksi, että hän tuottaa minulle ruumiillista nautintoa, ja haluan miehen tuntevan samoin minua kohtaan.
