maanantai 13. toukokuuta 2013

Mies, vie!

Olen vahvatahtoinen nainen. Töissä olen johtavassa asemassa. Minulla on mielipiteitä ja minussa on hyvin vähän miellyttämisenhalua. Jos olisin lentokoneessa, joka tekisi pakkolaskun keskelle sademetsää, todennäköisesti juuri minä johdattaisin joukon viidakon läpi ihmisten ilmoille. Olen rohkea ja jos olen päättänyt jotain, minua on vaikea horjuttaa. Jos näen epäkohtia, puutun niihin auktoriteetteja pokkuroimatta. Luonnettani määrittelee järkähtämättömyys ja huono epäoikeudenmukaisuuden sietokyky.

Voisi sanoa, että minussa virtaa hyvin paljon maskuliinista energiaa, jos sellaiseksi määritellään päämäräätietoisuus, rohkeus ja johtajan roolin ottaminen. Siitä huolimatta, että olen fyysisesti hyvinkin naisellinen nainen,  koen, että vain harva mies kykenee "kesyttämään" minut. Kesyttämisellä tarkoitan sitä, että antaisin miehen ottaa ohjat käsiinsä. Miehinen egopullistelu saa karvani nousemaan pystyyn ja sen sijaan, että antaisin miehen hallita tilannetta, egoiluun sortuva mies joutuu minun kanssani melkoiseen piinapenkkiin. Piikittelen, hajoitan ja hallitsen. Tai vaihtoehtoisesti hiljaisuuteni ja järkähtämättömyyteni saa miehen aisoihin. Tahtojen taistelussa egoaan pönkittelevä mies joutuu nöyrtymään edessäni niin kuin huonosti käyttäytyvä, räksyttävä ja rähisevä koira tarpeeksi vahvatahtoisen koirankouluttajan edessä. Tällöin minä kesytän miehen, eikä toisin päin. Kaveripiirissäni on muutamia projektipojiksi kutsuamiani nuoria miehiä, joita huomaan "kasvattavani". Minä tipauttelen heitä egopullistelun aallonharjalta ja opastan hyväksyttävän käytöksen kaidalle tielle. He tarvitsevat minua yhtä paljon kuin minäkin tarvitsen heitä oman erinomaisuuteni todistamiseksi ja tilanne johtaa lopulta siihen, että he alkavat hakea hyväksyntääni.

Kuitenkin ei ole mitään mitä haluaisin enemmän kuin se, että kohtaisin miehen, joka ottaisi ohjat käsiinsä! Haluaisin kohdata miehen, joka olisi niin lempeä, viisas ja sinut itsensä kanssa, että hänen maskuliininen energiansa pehmittäisi omani ja voisin olla nainen sen perinteisimmässä merkityksessä. Haluaisin tavata miehen, joka herättää minussa niin paljon kunnioitusta ja ihailua, että minun ei tarvitsisi ryhtyä tahtojen taistoon hänen kanssaan ja jota haluaisin seurata. Minä haluan olla johdettava!

Olin eilen kaveriporukan kanssa eräässä fiftarimusiikkia soittavassa yökerhossa. Olimme viettäneet jo illan yhdessä, fiilikset olivat katossa, musiikki hyvää ja tanssimuuvit lennokkaita. Meillä oli hauskaa ja tämä energia tuntui tarttuvan myös muihin. Olimme juhlistamassa muutama viikko sitten päätökseen saatua projektia, seurueessa oli sekä miehiä ja naisia, eikä seuranhaku ollut kenelläkään mielessä. Minulla ei ole aikoihin ollut yhtä hauskaa ja nautin tanssimisesta. Minut nappasi tanssiin seurueen ulkopuolinen mies; ihan perinteiseen paritanssiin, sillä fiftarimusiikkia voi tanssia myös käsiotteessa. Tämä oli yllättävä veto, mutta oh boy! mies osasi viedä. Tuntui täysin luontevalta antaa hänen tanssittaa minua, sillä hän tiesi mitä teki. Hän tanssitti minua vielä pariin otteeseen illan aikana, mutta en halunnut irrottautua porukasta satunnaisen tuttavuuden vuoksi. Olin kuitenkin vaikuttunut! Miten helppoa oli antaa miehen valloittaa minut vähäksi aikaa, kun hän nappasi minut tanssiin päämäärätietoisesti ja ystävällisesti. Se tuntui oikealta ja hyvältä.

Toisin sanoen, minusta miehen on parinmuodostuksessa otettava ohjat käsiinsä ja annettava naisen olla nainen: kosiskeltava ja haluttava. Silloin suhteen dynamiikka on kohdillaan ja hyvällä pohjalla. Edes minunkaltainen vahtatahtoinen nainen ei halua määrätä tahtia vaan olla vietävissä.

28 kommenttia:

  1. Mjaah, että nainen haluaisi miehen vievän. Tätä en olekaan ennen kuullut...Tämänkin olen kuullut kenties n+100 kertaa (liki identtisillä sanakäänteillä):"Toisin sanoen, minusta miehen on parinmuodostuksessa otettava ohjat käsiinsä ja annettava naisen olla nainen: kosiskeltava ja haluttava. Silloin suhteen dynamiikka on kohdillaan ja hyvällä pohjalla." Mistä meemi-tehtaasta näitä oikein tulee? Siis periaatteessahan vapaassa maassa saa olla ihan millaisia mieltymyksiä tahansa, mutta Passiiviset & laiskat lusmumiehet ry:n ainaisjäsenä koin tarpeelliseksi tästäkin älähtää.

    Nyt herää myös kysymys siitä, että mistä me saadaan kaikille halukkaille naisille tällaisia varmaotteisia uroksia? Varsinkin näille kolmikymppisille maskuliniista energiaa huokuville uranaisille, joita kaupungit tuntuvat olevan pullollaan. Oikein varmaotteinen mies toki pyörittää kerralla useampaakin naista, mutta tämä ei liene ratkaisuksi pulmaan...

    Uutta informaatiota naisista tämä bloggaus ei varsinaisesti antanut, mutta tuo nuorten miesten koirakoulutus alkoi vähän askarruttamaan. Voisiko arvon puuma hieman enemmän avata tuota junnujen koulutusprojektia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Indigo, nyt kyllä eroat siitä Passiiviset & laiskat lusmumiehet ry:stä ja perustat Aktiiviset, avoimet ja riskejäottavat kivat miehet ry:n!

      Poista
  2. Anteeksi vain, mutta minulle tuli tekstistä mieleen naisellinen egopullistelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, niinhän sitä sanotaan, että toisissa ärsyttää eniten se mikä on oma heikkous.

      Siksipä taidankin kaivata sellaista miestä, joka ei egopullistele, jotta hän toisi parhaat puoleni esiin.

      Poista
  3. Voisin kommentoida paljon muutakin, mutta esitän sen sijaan kysymyksen.

    Jos tekstisi kahden ekan kappaleen sukupuoliroolit kääntäisi toisinpäin, eli miesbloggari kirjoittaisi mm. kesyttävänsä joitain naisia kuin vahvatahtoinen koirakouluttaja ja kertoisi kuinka nänellä on projektityttöjä, joita hän kasvattaa, niin millainen kuva sulle siitä miehestä tulisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokivarikselle pointsit kinkyjen mielikuvien tuottamisesta X-D. Lähinnä tulee mieleen sellainen vanhempi rasvanen äijä kouluttamassa nuoria misuja; vähän niinku tossa MOT -ohjelmassa: http://areena.yle.fi/tv/1883373

      Sinänsä kyllä mua ihan aidosti kiinnostaisi tietää, mitä tuo nuorten miesten koulutusprojekti käytännössä pitää sisällään.

      Poista
    2. Lukisin mielelläni miehestä, joka tekisi vastakkaista kasvatustyötä naisten kanssa. Egopullistelu on minusta nimenomaan miesten heikkous (plus minun). Naisten suurin heikkous on mielestäni liika kiltteys ja mukautuvaisuus. Olisi huippua, jos olisi mies, joka ottaisi tällaiset tytöt "projekteikseen"; kaivaisin heistä esiin kipakkuttaa ja omien rajojen asettamista. Muumikirjoissahan Näkymätön lapsi on juuri tällainen tapaus. Hänen oma tahtonsa on muuttunut niin heiveröiseksi, että hän on muuttunut näkymättömäksi. Pikku Myy on lopulta se, joka ottaa hänet projektikseen ja ärsyttää tyttöä siihen pisteeseen, että hän suuttuu - ja muuttuu näkyväksi!

      Tällainen mies saisi minulta pointsit kotiin! Vahvatahtoisten naisten kesyttämistä sopii yrittää, mutta siinä taitaa mies kuin mies epäonnistua ;)

      Poista
    3. No niin, Indigo, kun kerran välttämättä haluat tietää, paljastan sinulle, mitä nuorten egopullistelevien miesten kouluttamiseen kuuluu. Huom. sovellan näitä oppeja vain pojankoltiaisiin, jotka aiheuttavat jatkuvasti pahaa mieltä toisissa ihmisissä. Peruskivoille miehille olen kiva. Edistymistä on havaittavissa, mutta kyllä nämä pojankoltiaiset edelleen toisinaan pissii matolle. Vapaa tahto jne.

      ESIMERKKITAPAUS

      Kuvaus: Ulkomaalainen mies, joka tulee rikkaasta ja vaikutusvaltaisesta suvusta. Erittäin hyvännäköinen, älykäs ja tyylikäs, myös hauska. Heikko empatiakyky, erittäin itsekeskeinen.

      Huono käytös: Kommentoi jatkuvasti naisten ulkonäköä negatiiviseen sävyyn. Tekee jatkuvasti negatiivisia arvioita toisista ihmisistä ja sanoo nämä ääneen. Toisin sanoen ei ota toisten ihmisten tunteita huomioon. Jos seurueessa on epävarmempia ihmisiä, saattaa suhtautua näihin kylmästi ja tunteettomasti.

      Koulutus: Törkeyksien sanomiseen puuttuminen, välitön ojentaminen ja muistuttaminen siitä, että noin ei saa puhua tai käyttäytyä. Toisen törkeän käyttämisen pilkkaaminen. Toisinaan hänen täydellinen sivuuttamisensa. En puhu hänelle vaan sille ihmisille, jota hän itse hyljeksii seurueessa.

      Itse asiassa olen niin ilkeä tälle kyseiselle ihmiselle, että olen kuin Dexter, sarjamurhaaja, joka sarjamurhaa sarjamurhaajia. En siis tiedä, olenko itse yhtään sen parempi.

      Tulokset: Pientä edistymistä. Mutta totta puhuen, en tiedä, miksi edes vaivaudun. Tällä ihmisellä on niin suuria itsetunto-ongelmia ja jonkinlaista poissaolevan äidin aiheuttamaa rakkausvajetta ja naisvihaa, että taitaa mennä koko kasvatustyö hukkaan. Ehkä onkin kyse vain viihdytän itseäni tällaisella "projektipojalla".




      Poista
    4. Meillä on varmaan vähän erilaisia mielikuvia noista käyttämistäsi termeistä, mutta mulle ajatus siitä, että joku tarkoituksella ja tietoisesti "kesyttää", "kasvattaa", "piikittelee", ja vielä jopa "hajoittaa ja hallitsee" toisia ihmisiä, kuulostaa vahvasti oman egon pönkittämiseltä muiden kustannuksella. Sulla voi olla aivan vilpitön ajatus takana, mutta onkohan näin toimien toisille ihmisille itsestäsi antamasi kuva reaalimaailmassa millainen...?

      Ja ymmärrän kyllä jos haluaisit miesten tekevän vastakkaista "kasvatustyötä" naisten parissa, mutta en kysynyt sitä, vaan sitä miten suhtautuisit nimenomaan itsesi tavoin naisia "kasvattavaan" mieheen. Ja jos se ei ole mielestäsi hyväksyttävää mieheltä niin miksi se olisi sen hyväksyttävämpää naiselta?

      Poista
    5. Vilpitön ajatukseni on toisten ihmisten suojeleminen huonosti käyttäytyvältä ja törkeyksiä puhuvalta ihmiseltä. Ja mikä hassuinta tämä kyseinen ihminen kertoo kaipaavansa sitä, että hänet laitetaan ojennukseen. Hän on minua useampaan otteeseen siitä kiittänyt ja hänen naisihanteensa on nainen "who won't take his bullshit".
      Ei siis läpeensä paha ihminen hänkään, vaikka hyvin sekaisin. Itseasiassa hän taitaa ottaa vittuiluni välittämisen osoituksena, ja osittain se sitä onkin. Jos hän olisi minulle yhdentekevä ihminen, en jaksaisi vaivautua. Minua ovat kiittäneet myös ne harrastusporukan kiltimmät ja alakynteen jäävät osapuolet siitä, että joku pistää hänelle kampoihin.

      Tottakai pönkitän myös omaa egoani, mutta nähdäkseni en viattomien kustannuksella. Näen tilanteen pikemminkin nyrkkeilymatsina kahden melko tasavertaisen kilpailijan välillä. Termistöni on aika rajua ja liioiteltua. Säälimätön suorasukaisuus on yksi puoli minua ja tiedän, että se voi hätkähdyttää kanssaihmisiä.

      On miehenkin hyväksyttyä kasvattaa egoilevaa naista. Niinhän sinäkin teet juuri nyt ;) ja se on ok. Minä vaan yritän luikuroida vastuusta kuin pahinkin poliitikko.

      Poista
    6. En usko alkuunkaan, että tällä suurta koulutuksellista arvoa on, mutta tuleehan keskustelua :).

      Tuosta kirjoituksesi varsinaisesta pointista me taidettiin joskus taannoin täällä kommenttiboksissasi jo vääntääkin, siis siitä että pitääkö miehen aina olla aloitteentekijä ja se joka vie. Etkä siitäkään ole mitään oppinut ;).

      Poista
    7. On kyllä avauduttava sen suhteen, että Siperia opettaa. Ei nuo miesjutut vaan toimi ollenkaan, jos ottaa aloitteellisen roolin. Ei vaikka kuinka yrittää olla moderni nainen. Isoäidit, äidit ja 50-luvun mies/naiskuva on ihan oikeasssa! Tai kyllä sitä voi kuikertaen kutsua miehen luokseen, mutta jotenkin se dynamiikka lässähtää siinä hetkessä kun alat miestä metsästämään pitkäjänteisimmin. Omat ja lähipiirin suhteet tämän todistaa. Ne onnellisimmat suhteet vain 100%:sti on niitä, joissa mies on joutunut naista hieman metsästämään. Jostain syystä mies ei osaa naista muuten arvostaa. Miehet, siis viekää! Älkää tapelko biologiaa vastaan.

      Poista
    8. Mjaah, että sellaista koulutustoimintaa harrastetaan - lystinsä kullakin.

      Siis, muuten pitäisi siirtyä 21. vuosisadalle, mutta miesten tulisi kuitenkin viedä ja naisten enimmäkseen vikistä? Eräs kaverini tokaisi kerran, että naistenmetsästys pitää mielen virkeänä. Katsoin tyyppiä tovin kieroon - outoja nuo miehet. Siis tietysti mulla voi olla jokin outo geenipoikkeavuus tämän asian suhteen. Daaliah voi kuitenkin olla huoleti, koska tämä mutaatio tuskin siirtyy seuraavaan sukupolveen.

      Poista
    9. Metsästysviettiä mulle ei oo kyllä jaettu :)

      Voi olla että toistan vanhoja, mutta se kysymys joka mulle tästä miehen aloitteellisuudesta tulee, on että miten pitkään sen pitää jatkua? Kolmansille treffeille asti, loppuelämän vai jotain siitä väliltä?

      Missä vaiheessa mies saa rentoutua ja olettaa että nainenkin on tasaveroisesti mukana suhteen rakentamisessa? Milloin mies saa olla heikko ja apua tarvitseva osapuoli?

      Poista
    10. Yksinkertainen vastaus: mies saa olla heikko sitten kuuden jalan syvyydessä.

      Poista
    11. Jokivaris: siihen asti kun nainen on valloitettu, sen kyllä tietää milloin nainen on valmis tekemään oman osuutensa.

      Poista
  4. Uuh, nyt on pakko pikaiseen kommentoida.

    Jos mies kärsii rakkaudettomuudesta, onko oikein lytätä ja dissata häntä lisää? Hän mitä ilmeisemmin purkaa pahaa oloaan muihin, mikä tietenkin on väärin, mutta epäilen suuresti, että saat mitään pysyviä tuloksia metodeillasi aikaan.
    Kokeilehan seuraavaksi positiivisen vasteen keinoja.

    Wuh, wuh :)

    Isla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan oikeassa siinä, että pysyviä tuloksia tuolla metodilla ei synny. Itseasiassa ainoa hyöty taitaa olla se, että vähennän jonkin verran sen hetkisten läsnäolijoiden mielipahaa. Käännän hänen muihin kohdistaman paskalastin hänen omaan niskaansa. En kuitenkaan usko, että hänen kohdallaan hyvän käytöksen palkitseminenkaan olisi kovin tehokasta. Terapia voisi auttaa. Hohhoijaa, kaveriporukat on parhautta, mutta joskus sitä ei jaksaisi kaikkia porukan jäseniä.

      On kuitenkin projektipoika nro 2, jonka kohdalla juuri nuo positiivisen vasteen keinot ovat toimineet.

      Kuvaus: Mies, joka hoitaa monet osa-alueet elämässään mallikkaasti ja on joutunut ottamaan liikaakin vastuuta elämässään. Melko huono itsetunto sen suhteen, kuinka vakavasti ihmiset ottavat hänet. Sympaattinen, mutta melko sekaisin.

      Huono käytös: Häröilee kännissä aivan tolkuttomasti ja toisinaan ei ymmärrä mihin vetää raja vittuilussa. Välillä egopörhentelee, sivuuttaa ihmisiä ja käyttää valta-asemaansa hieman arveluttavasti. Saattaa vetää herneen nenään ja olla melkoinen drama queen.

      Koulutus: Vain kerran olen häntä läksyttänyt, kun teimme yhdessä töitä ja hän veti hirvittävät lärvit oman projektini puitteissa ja sai minut huonoon valoon. Viimeiset kaksi vuotta hän tuntuu hyvittäneen tätä virhettä ja olen nyt antanut hänelle roppakaupalla kiitosta avusta ja tuesta. Se tuntuu parantaneen hänen itsetuntoaan. Hän tuntuu kuitenkin tarvitsevan kehuja pohjattomasti. Jossain vaiheessa ihmisen pitäisi löytää oman arvon tunne itsestään...

      Poista
  5. Daaliahin mainitsema ulkomaalaistaustainen mies on narsisti, jollaista ei paranna edes aito rakkaus. Vain hän itse voi parantaa itsensä, mutta sitähän hän ei koskaan tule tekemään, koska hänessä ei ole mitään vikaa - koko muu maailma on viallinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Narsistisia piirteitä hänessä on roppakaupalla, mutta en tiedä onko hän puhdasverinen narsisti. Välillä hän haluaa kovasti oppia käyttäytymään paremmin, mutta erittäin huonolla menestyksellä. Hän ei myöskään syytä muuta maailmaa huonosta käyttäytymisestään. Minusta hän on kuin huonosti kasvatettu koira, jossa on hyvän koiran ainekset, mutta voi olla, että vanha koira ei opi enää uusia temppuja. Sori, Jokivaris! En voi vastustaa näitä koiravertauksia.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Juuh, ihan selvä piilo-subi X-D. Nyt vaan tarvitaan tarpeeksi maskuliinista energiaa huokuva uros viemään, jotta subi voi vikistä...

      Poista
    2. Aa, ok. No mutta nimenomaan! Mutta tiedättekös, että parhaiten muhun on purrut nimenomaan sellainen pehmeempi ote. Kumpikin eksä ollut hyvin liberaalien arvojen edustajia (kasvissyöjiä jne) ja jopa jollain tapaa feminiinisiä, mutta samalla itsevarmoja ja henkisesti mun yläpuolella. Sillon mä subeilen. Maskuliininen energia miehessä vaan houkuttelee mun omat maskuliiniset energiat esille.

      Poista
    3. Aa, ok. Miehen pitäs olla silleen mukavasti pehmo ja liberaali, mutta toisaalta itsevarma otus, joka kirmaa subinsa perässä kuin jellona antiloopin kintereillä savannilla? Tämä selvä - not.

      http://www.youtube.com/watch?v=kp5EH-dWM9c

      Poista
    4. Pyhimys ja pelimies samassa paketissa, vähempi ei riitä. Minudsta ihan kohtuullinen vaatimus vuosisataisten madonna jja huora - vaatimusten jälkeen.

      Poista
    5. Taas sitä maksellaan esi-isien pahoista teoista. Mun mielestä noi vaatimukset on kanssa vähän liikaa yhdelle ihmiselle; periaatteessa riittäisi, että kotona on se madonna, ja sitten huorissa käytäisiin muualla. On se kyllä kumma, etteivät ihmiset oo tulleet ajatelleeksi tällaista hienoa ja käytännöllistä ratkaisua...

      Poista
  7. Kulkeuduin tänne blogiisi Muuttolinnun blogin kautta.

    Täytyy todeta, että sinulla on mahtava itsetuntemus. Minulla on tutuissani pari saman tyylistä, vahvaa, haastavaa, oman päänsä pitävää ja silti suurisydämistä naita. Näistä tutuista yksi oli sata-varma, ettei enää saisi sellaista kumppania, joka selviäisi hänen kanssaan. Toisin kävi, tuli erilainen kuin koskaan ennen, oikeastaan sellainen, joka ennen olisi ärsyttänyt aikatavalla ;-) Toinen taas on pieni kokoinen, naisellinen ja erittäin dominoiva. Mitä parasta Pikku-Myy aineesta =) Aivan mahtava tyyppi, josta mielelläni otan vahvuusvaikutteita aina kun tunnen olevani liian nössö.

    Anna mennä vaan =). Ole oma itsesi, mutta silloin kun haluat päästä vanhasta tavasta eroon, niin muista sellaiset henkilöt, joilla on juuri tämä asia kohdallaan. Sinussa on samat ominaisuudet sisälläsi. Ne on vain vähän harjoitusta vailla, taikka vahvempien ominaisuuksiesi "alla".

    VastaaPoista