Eilen tapaamani kaveri harrastaa jonkin verran astrologiaa ja hän halusi tietää, mikä minä olen naisiani. Modernisti näiden asioiden selvittäminen hoituu nettipalvelun avulla. En varsinaisesti usko astrologiaan, mutta minusta tällaiset "testit" ovat hauskoja itsetuntemuksen välineitä. Voit peilata omaa arviota itsestäsi korttien tai tähtikarttojen antamiin tulkintoihin: opit jotain itsestäsi joko olemalla samaa mieltä tai protestoimalla niitä vastaan. Plastic Dreamkin oli muuten kurkannut tarot-korttien maailmaan.
Astrologisen tähtikartan tekemistä varten tarvitaan vain syntymäaikasi ja syntymäpaikkasi ja sen koordinaatit. Tulkinnat osuivat hämmästyttävän yksiin luonteeni kanssa.
Nousumerkki Kaksosissa:
"Sinä et hievahdakaan paikaltasi ellei tarjolla ole jotain sinua todella
puhuttelevaa tai muuten hiukan vaaralliselta tuoksahtavaa juttua.
Mustavalkoisena tyyppinä ryntäät kehiin joko täysillä tai sitten et
ollenkaan. Oletat muiden olevan pelissä samoilla panoksilla ja pistät
epäröimättä viimeisetkin nappulasi pöytään yhteisen projektin hyväksi.
Elämässä täytyy olla haasteita tai se ei ole sinun elämääsi. Kuitenkin
vedät puoleesi uskomattoman varovaisia ja materiaalisia Härkä tyyppejä,
joiden hitaus ja pelokkuus saa pian sappesi kiehumaan."
Seikkailunhalu, täysillä panostaminen, haasteista nauttiminen, turhautuminen epäröiviin ja hitaisiin ihmisiin - tunnistan nämä puolet itsestäni. Vaikka olenkin oppinut ajattelemaan, että minun ei kannata odottaa muilta niin suurta panostusta, huomaan kuitenkin jatkuvasti turhautuvani, kun ihmiset eivät panosta asioihin yhtä paljon kuin minä.
Aurinko Kaksosissa:
"Elämäsi perimmäinen tarkoitus on oppia olemaan hiljaa ja seuraamaan
ajatustesi jatkuvaa virtaa turhia selittelemättä. Sanat ovat aina
ajatuksia hitaampia ja siksi sinun selityksesi ovat suurimmaksi osaksi
tahattomia valeita, joista lopulta jäät aina kiinni."
Hahaa - tämä luonnehdinta sai minut nauramaan. Minä todellakin puhun paljon. Juttelin juuri eilen kaverini kanssa siitä, miten opimme kumpikin puhumaan vasta kaksivuotiaana, mutta sen jälkeen puhetta onkin riittänyt. Selitykseni ovat suurimmaksi osaksi tahattomia valeita. Hmmmmmmmmm... ehkä tämä viittaa jatkuvaan tarpeeseeni analysoida ja järkeistää asiat, piirre ja pahe, josta jään kiinni uudestaan ja uudestaan. Vähemmän selityksiä ja sanoja ja enemmän elämistä!
Kuu myös Kaksosissa:
"Tunteiden maailma on sinulle
kuin loputon seikkailu, johon et koskaan kyllästy. Seilaat tottuneesti
elämästä kuolemaan tai päinvastoin ja olet aina yhtä tosissasi. Sopeudut
vaivattomasti uusiin tilanteisiin ja kaipaat jatkuvaa vaihtelua
elämääsi."
Seilaan tottuneesti elämästä kuolemaan - excuse me? :D Mutta loppuosa ei voisi kuvata minua osuvammin. Olen kameleontti, joka sopeutuu kaikenlaisten ihmisten seuraan ja vaihtelunhaluisuus on yksi määrittävimpiä piirteitä luonteessani. Kyllästyn nopeasti.
Myös Merkurius on Kaksosissa:
"Suu käy ja ajatus juoksee niin että et pysy aina itsekään mukana,
puhumattakaan että ehtisit itse kuunnella mitä muilla mahtaisi olla
sanottavana. Sinulla on aina joku uusi juttu kehitteillä eivätkä
ajatuksesi yleensä ole enää siinä mitä suusi vielä selittää."
Mitä, minullako aina joku uusi juttu kehitteillä, ei ikinä.
Venus Härässä:
"Sinulle rakkaus on koskettamista, mielihyvää ja ehdottomasti myös
turvallisuutta. Kaipaat käsin kosketeltavaa osoitusta rakkaudesta, sillä
sanat eivät sinua lämmitä. Vaistoat toisen rakkauden tai
rakkaudettomuuden hänen kosketuksestaan."
Tämä luonnehdinta osui pelottavan oikeaan, ja nimenomaan rakkaussuhteiden suhteen. Suhteeni ovat aina alkaneet hyvin fyysisesti ja vasta fyysisyys on minulle osoitus toisen tunteiden olemassaolosta ja niiden syvyydestä. Myös minulle kosketus on ollut luontevin tapa osoittaa tunteeni. En ole hempeilijä, enkä oikein osaa kertoa tunteistani, mutta minulle on ollut aina luontevaa osoittaa tunteeni kehoni kautta. Kun rakastan ihmistä tai olen häneen erittäin ihastunut, antaudun hänelle ja kehollisuudelle täysillä. Järkeilylle tai estoille ei ole tilaa. Rakastan miehen koskettamista ja täydellistä antautumista nautinnolle. Nymfomaani on sana, jota minusta on käyttänyt useampikin mielitietty. Mutta tämä antautuminen vaatii sen, että olen ihastunut tai rakastunut; nymfomaani minussa herää vain silloin, enkä raahaile satunnaisia miehiä kotiini.
Mars Vaa'assa
"Sinulla on aina ajatus mukana
touhuissasi, mutta se ei välttämättä olekaan niin hienoa kuin miltä se
kuulostaa. Sinä nimittäin tuppaat ajattelemaan liikaa ja miettimään
erilaisia vaihtoehtoja niin ankarasti, että itse suoritus saattaa jäädä
kokonaan tekemättä."
Niinpä niin. Minä todellakin ajattelen liikaa, mutta en kyllä jää miettimään erilaisia vaihtoehtoja kovinkaan pitkään. Pikemminkin valitsen välillä ratkaisun liiankin nopeasti.
Nyt voikin sitten miettiä, että muistinko syntymähetkeni kellonajan oikein, ja olisiko tähtikarttani ollutkin erilainen. Mutta sillä ei ole oikeastaan mitään merkitystä. Nämä tulkinnat ja luonnehdinnat osuivat verrattain hyvin yksiin luonteeni kanssa, mutta millään muulla kuin omalla arviollani ei ole loppujen lopuksi merkitystä. Tunnen itse itseni parhaiten.
Kiitos avartavasta näkökulmasta. En usko ns. Perushoroskooppeihin, mutta tuohon ns. syntymäkarttaan peilasin luonnettani... Joka itse asiassa meni aika lailla yksi yhteen, mielenkiintoista ;)
VastaaPoistaEikös olekin! Mielenkiintoista nimittäin :)
PoistaMinäkin kurkkasin oman syntymäkarttani. Ja yllätyin kyllä todella paljon siitä, kuinka hyvin kuvaukset osuivat kohdilleen.
VastaaPoistaMielenkiintoista tosiaan! :)
Isla
Näitä pitäisi joskus testata, niin, että saisi eteensä toiselle kuuluvan syntymäkartan, mutta luulisi lukevansa omaansa. Mutta plääh, miksipä pilaamaan iloa :D
PoistaIhan mielenkiinnosta: millainen luonnehdinta esim. osui kohdalleen? Jos haluat jakaa?
Kiirettä on pitänyt täälläkin.
PoistaNyt vasta ehdin palaamaan astrologian mielenkiintoiseen maailmaan. :)
Yritin lueskella saamiasi kuvauksia peilaamalla niitä itseeni. Ja kyllähän niistäkin osa sopi minunkin luonteeseen. Mutta jospa me vaan olemme vähän samankaltaisia tyyppejä.
Eihän tällainen nettitesti mitenkään voi olla huuhaata. :)
Minun syntymäkarttani pääpointit ovat tässä:
"Nousumerkki Ravussa
Tunnetta ja lämpöä pitää olla pelissä ennen kuin sinä suostut kiinnostumaan jostakin uudesta ihmisestä tai asiasta. Sitten kun tunneside on syntynyt sinua ei pitele mikään ja ensivaikutelman synnyttämä luottamus johtaakin usein pettymyksiin."
Totta. Olen tunteella mukana lähes asiassa kuin asiassa enkä pettymyksiltäkään ole välttynyt. Mutta pidän tavastani suhtautua asioihin ja ihmisiin hieman lapsenomaisesti heittäytymällä, ja toivon, etten koskaan kyynisty tai ala elää pelkojen ohjailemana.
"Aurinko Vesimiehessä
Elämäsi perimmäinen tarkoitus on oppia seuraamaan omaa oivallustasi vaatimatta muita tekemään samoin. Sinä elät aikaasi edellä ja suurin osa muista ihmisistä aikaansa jäljessä. Miksi tuhlata ruutia heidän käännyttämiseensä kun se ei kuitenkaan onnistu."
:D Kyllä.
En enää, useimmiten ainakaan ota itseeni tai turhaudu, jos/kun muut eivät ymmärrä ajatusmaailmaani.
Nyt vain pitäisi vielä rohkeammin kulkea omaa polkuani. Turhia selittelemättä.
"Kuu Jousimiehessä
Sinä se jaksat uskoa parempaan huomiseen vaikka mitä tapahtuisi. Tunteesi eivät tunne pysähtymisen käsitettä ja pettymystenkin keskellä jaksat etsiä valoa tunnelin päästä. Ja ainahan se valo on sieltä löytynyt. Vai mitä? "
:D Kaikista asioista löytyy aina jotain positiivistakin. Paitsi silloin, kun olin masentunut.
"Merkurius Vesimiehessä
Innostunut ja joskus jopa vauhkoontunut puhetyylisi herättää ansaittua kunnioitusta ja saattaa jopa hiukan pelottaa niitä, jotka eivät vielä tunne sinua. Et epäröi avata suutasi silloin kun koet jonkun tulleen väärin kohdelluksi ja siksi ystävyytesi on monille hyvin arvokasta. "
XD Repesin. Niin totta!
Mutta olen yrittänyt opetella itsehillintää ja pitämään turpani kiinni.
"Venus Kauriissa
Rakkaus on asioiden ja ihmisten ytimessä. Et kaipaa näyttäviä osoituksia toisen rakkaudesta, mutta sitäkin tärkeämpää on aito sydämen rakkaus ja sinä kyllä huomaat mikäli se puuttuu. Itse saatat helposti kangistua liikaa kaavoihisi. "
Rakkaus on minulle tärkein asia maailmassa. Mutta hyvin osui kohdalleen myös tuo kaavoihin kangistuminen.
Rakkaus vain on, joten siitä puuttuu useiimiten se uutuuden viehätys, joka saa minut liikkeelle, innostumaan, ideoimaan, hulluttelemaan..
"Mars Vesimiehessä
Mitä oudompi juttu sitä paremmalta se sinusta tuntuu. Olet parhaimmillasi sellaisten asioiden parissa, joita ei ole aikaisemmin päästy kunnolla kokeilemaan. Sinä et epäröi olla ensimmäisenä asialla, sillä vaikeudet on luotu voitettaviksi."
Jep. Tylsistyn helposti, joten tarvitsen haasteita. Mutten pitkään jaksa kamppailla saman ongelman parissa, jos tuloksia ei synny.
Vaikeudet on todelllakin luotu voitettaviksi. Ei siksi, että niissä voisi lillua päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen.
Isla