Narkkiksen anatomia

Olen muutaman päivän ajan pähkäillyt omia riippuvuuksiani. En ole ikinä juonut kahvia tai polttanut tupakkaa tai koukuttunut alkoholiin mutta minulla on ollut vuosikausia tiettyjä addiktioita, joista haluan nyt lopullisesti eroon ja korvata ne ns. hyvillä riippuvaisuuksilla.

Yksi näistä riippuvuuksista on netin käyttö. Olen varmaan 15-vuotiaasta lähtien viettänyt aivan liikaa aikaa netissä. Netti on nykyaikana välttämätön, mutta en halua olla sen orja. Olen ollut koukuttunut erityisesti kaikkeen sosiaaliseen, joka liittyy nettiin: keskustelusivuihin, sosiaaliseen mediaan, nettideittailuun. Asia on häirinnyt minua pitemmän aikaa ja nyt sitten päätin, ei netin käyttöä lainkaan klo 17.00 jälkeen. Jos haluan kirjoittaa blogiin tai facebookata, minun on mahdutettava nämä työn ja opiskelun oheen eli ne on tehtävä todella nopeasti. Nyt olen sitten alkanut täyttää iltani pääsääntöisesti näillä aktiviteeteilla: liikunnalla, kavereilla, kirjoilla, elokuvilla ja ruuanlaitolla. Positiivisia sivuvaikutuksia on jo huomattavissa. Nukun paremmin. Olen innostunut jälleen tarinoista. Syön paremmin. Parasta on kuitenkin keskittymiskyvyn parantuminen.

Toinen riippuvaisuuteni on ollut makean syöminen. Olen ollut varsinainen sokerihiiri ja varsinkin stressaantuneena ja väsyneenä olen yrittänyt piristää itseäni makealla. Nyt sitten päätin, etten osta enää mitään makeaa hedelmiä ja marjoja lukuunottamatta. Syön kyllä juhlissa ja tarjottaessa, mutta olen huomannut, että kun en ole enää koukuttunut makeaan, niin hyvin vähäinen määrä makeaa riittää ja olen hyvin nirso sen suhteen mitä syön. Makean syömisen sijaan olen panostanut muuhun syömiseen ja sen laadukkuuteen. Hyvinä puolina tässä on se, että verensokeri ei enää heittele, säästän rahaa ja en pysty lohtusyömään.

Kolmas riippuvaisuus on ollut liiallinen ihmissuhde/miespähkäily. Olen ollut melkoinen murehtija myös seurustellessani ja nyt sinkkuna sitten olen käyttänyt aivan liian paljon energiaa miehen etsimiseen esim. nettideittailun muodossa. Hohhoijaa. Hohhoijaa, sanon minä. Elämäni kaksi merkityksellistä miestä tupsahtivat elämääni etsimättä. Murehtiminen ei tehnyt kummastakaan suhteesta parempaa tai huonompaa. Miesten kuolailu ja flirttailu on minusta ihan jees, mutta sellainen jatkuva pähkäileminen: olenko tarpeeksi hyvä, olenko tarpeeksi aktiivinen jne. Voihan kiesus. On ihmisellä parempaakin tekemistä. Uskon, että se seuraavakin elämäni mies sitten vaan tulla tupsahtaa elämääni, yllättäen. Nettideittailun jo lopetin ja kun elämä on niin täynnä kaikkea muuta, on tuo pähkäily tuntunut vähentyvän kuin itsestään.

Olen lyönyt päätäni seinään näiden addiktioiden kanssa vuosien ajan. Nyt seinä taisi vihdoin antaa periksi :D

Hidas aamu

Onpa hauskaa aloittaa aamut pitkän kaavan mukaan. Herätä aikaisin, syödä kunnon aamiainen ja lukea puoli tuntia kirjaa. Sitten avata läppäri ensimmäistä kertaa perjantain jälkeen ja vastata kavereiden viesteihin, lukea läpi blogit ja kirjoittaa muutama rivi omia ajatuksia.

Viikonloppu oli taas hyvin sosiaalinen. Huomaan, että nyt kun olen asunut Helsingissä 9 vuotta, tunnen täältä sopivan määrän ihmisiä. Muistan ensimmäisten vuosien olleen melko yksinäisiä, vaikka miehen takia tänne muutinkin. Nyt tunnen ihmisiä monesta eri yhteydestä ja he ovat pysyneet ystävinä, yksi palasi juuri takaisin Australiasta. On onni, että he ovat elämässäni.

Hyvällä fiiliksellä aloitan viikon ja projektien alkuun laittaminen innostaa. Gradu valmistuu aikataulun mukaan marraskuun lopussa. Syyskuun ja lokakuun lopussa on viimeiset hakuajat erään isomman hankkeen rahoitukselle ja hakemuksissa on näytettävä kyntensä. Luotsaamani järjestön ensi vuoden toiminnan suunnittelu käynnistyy myös nyt. Paljon tekemistä ja 10 kuukauden horrostamisen jälkeen, minussa on jälleen energiaa.

Samalla minua on alkanut kiinnostaa myös oma ulkomuotoni. Olen hyvinkin sinut oman kroppani kanssa liikakilojenikin kanssa, mutta nyt kun olen miettinyt syömisiäni uusiksi ja olen alkanut nukkumaan paremmin, ajatus hoikemmasta olemuksesta on alkanut houkuttaa. Tuntuu, että minulla saattaisi nyt vihdoin olla keinot sen saavuttamiseen. Olisi hauska antaa tälle kropalle kerrankin mahdollisuus näyttää niin hyvältä kuin sen on mahdollista näyttää ja kokeilla mitä se tekisi itsetunnolleni. Päänsisäinen muutos ei varmaan ole suuren suuri, kun en koskaan ole määritellyt itseäni ensisijaisesti ulkonäköni kautta, mutta tuskin se oloa huonontaakaan. Hämmentävän moni hämmästyttävän kaunis ihminen lähipiirissäni kamppailee ongelmallisen ruumiinkuvan kanssa. Usein juuri ne hoikimmat ja kauneimmat ihmiset kokevat itsensä rumiksi ja lihaviksi. Jonkun mielessä kaikuu edelleenkin äidin ilkeät sanat, toinen ulottaa suorittamisen ja pätemisen oman kehonsa kurittamiseen, kolmas heijastaa omaa heikkoa itsetuntoaan oman kehonsa sättimiseen. Voi meitä ihmisiä.

Uppoutumisen onni

Minulla on ravittu olo. Henkisesti. Miksi en niin pitkään aikaan lukenut kirjoja tai katsonut elokuvia? Sen sijaan olen huuhdellut itseäni kuukausien ajan musiikilla. Musiikki on rauhoittavaa ja sillä voi siirtää itsensä nopeasti johonkin tunnetilaan. Nyt on kuitenkin tuntunut hyvältä uppoutua tarinoiden maailmaan. Olen ahminut kirjoja ja elokuvia, tarinoita ihmiskohtaloista, syvällisiä ajatuksia ja kauniita kuvia. Tuntuu hyvältä sukeltaa johonkin toiseen maailmaan tai toisten ihmisten ajatuksiin, toisaalta unohtaa itsensä ja toisaalta löytää kaikupohjaa omille ajatuksille ja tunteille. On tuntunut hyvältä sulkea läppäri iltapäivällä ja keskittyä johonkin muuhun kuin tähän internetin hajanaiseen informaatiotulvaan ja sekalaisiin ja välähdysmäisiin katkelmiin eri ihmisten elämistä. On tuntunut hyvältä tehdä pitkiä kävelyretkiä, löytää metsämansikoita, säikähtää kuollutta kettua. Havannoin ja täytyn - tarinoista ja ympäröivästä maailmasta.

Olen alkanut näkemään jälleen unia. Sykähdyttäviä ja outoja. Olen nukkunut syvästi, paremmin kuin pitkään aikaan. Ne muutamat muutokset, joita olen tehnyt elämänrytmiini, tuntuvat toimivan. Tuntuu siltä, että eri asiat ovat nyt löytämässä oman paikkansa. Kun syön keskityn vain syömiseen tai kun teen töitä, vietän vapaa-aikaa, liikun tai nukun. Lamaannuksesta innostuneeseen keskittymiseen, tämä on toiveeni.

Vanhan kaverin paluu?

"Loma" loppui virallisesti tänään. Olen alkanut rustailla tehtävälistaa kaikesta siitä, mitä haluan saada tehdyksi seuraavan puolen vuoden aikana ja jotain outoa tapahtui - tunsin pienen innostuksen poikasen nostavan päätään, ihan pienen mutta tunnistettavan. Samalla kun tämä ujo olento näyttäytyi, mieleeni palautui se, millainen olen parhaimmillani: innostuva ja innostava, aikaansaava ja optimistinen. Muistutus siitä, että jokainen päivä on uusi mahdollisuus ja minä voin vaikuttaa asiohin, en ole vain kohtalon riepottelema ihmisparka.

Olen muotoillut viime päivinä tiettyjä periaatteita ja sääntöjä elämänlaatuni parantamiseksi.

1. Unirytmin ja ruokailurytmin säännöllistäminen
2. Liikunta jokapäiväiseksi
3. Rauhoitan kodin työnteolta ja opiskelulta
4. Rauhoitan illat netinkäytöltä ja sen sijaan tapaan ystäviä, liikun, luen kirjoja ja katson elokuvia

Minun on turha nurista väsymystäni ja aikaansaamattomuuttani, jos en todella panosta fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiini.

Teini-angsti

Ahmin tänään yhden kirjan: Erlend Loen Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa. Kirja on sekopäinen kuvaus norjalaisperheen lomasta Saksassa ja perheen isän minisekoamisesta: hän alkaa haaveilemaan päivät pääksytysten tv-kokki Nigella Lawsonista ja sabotoi samalla perhe-elämäänsä ja avioliittoaan. Hän yrittää kirjoittaa näytelmää mutta sen sijaan hän ryhtyy syömään tolkuttomia määriä Nigellan kokkauskirjojen ohjeiden mukaan tekemiään leivonnaisia. On jotenkin lohdullista lukea itsekontrollin ja täysjärkisyytensä kadottavista ihmisistä. Myös Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta -kirjassa kuvataan kirjailijaa, joka muutaman menestyskirjan kirjoittamisen jälkeen keskittyy kirjoittamisen sijasta erilaisten leivonnaisten syömiseen. Söin tänään melkein puolikkaan piirakan. Piirakansyönnissä on paljon järkeä silloin kun missään muussa ei ole.

Täysjärkisyyden ja normaaliuden kulissit - me käytämme todella paljon energiaa näiden ylläpitämiseen. En tiedä, minkälaista identiteettikriisiä olen käymässä läpi, mutta viime aikoina viimeisetkin häpeän tunteen rippeet tuntuvat kadonneen minusta. Räyhäsin parille kaverille, kun he pompottivat minua erään asian tiimoilla, toistin Linnanmäellä erään laitteen jonossa täysin avoimesti Nuorelle Kollin aiemmin heittämän härskiyden ja viimeisimpänä olen kertonut eräälle ihmiselle täysin avoimesti mitä hänestä ajatellaan. Eräs kaveriporukkamme jäsen katkasi välinsä häneen ja muukin porukka on alkanut vierastamaan häntä, mihin on omat selkeät syynsä. Hänen kysyessä mitä tapahtui, päätin kertoa mahdollisimman objektiivisesti, mikä hänen käyttäytymisessään on ärsyttävää.

Taidan elää nyt sitä teini-ikää, jota en teini-ikäisenä voinut elää. Kiinnostus lukuisiin eri miehiin, mielialanvaihtelut, aikaansaamattomuus, totuudenlaukomiset, kaverien tärkeys, äidin ärsyttävyys, pohdinnat siitä mitä haluan tehdä isona.

Parempaa tekemistä

Lopetin Hesarin tilaamisen ja olen alkanut lukemaan kertomakirjallisuutta. Olen jättänyt television katsomisen vähälle ja olen alkanut himoamaan elokuvien katsomista. Milläköhän tyydyttävämmällä ja keskittymiskykyä vähemmän hajottavalla toiminnalla tämän netissä roikkumisen saisi korvattua? Varmaan sillä miehen läsnäololla. Olen myös alkanut syömään vain kolme kertaa päivässä, mikä on tuntunut toimivalta ratkaisulta. Kun syön kerralla enemmän, tunnen itseni kylläiseksi läpi päivän ja pystyn keskittymään asioihin paremmin.

Mikähän tämän postauksen pointti on? Kunhan kirjoittelen. Olen huomannut, että tämä kirjoittaminen on osaltaan korvannut tarvettani raportoida asioista läheisille ihmisille. En tiedä, onko tämä hyvä vai huono asia. Ehkä hyvä, koska ei tätä höpötyksen määrää kukaan jaksaisi.

Viime aikoina mieleni on karkaillut ajatukseen kirjoittamisesta - muustakin kuin blogikirjoittamisesta. Luin Pasi Ilmari Jääskeläisen mainion kirjan Lumikko ja yhdeksän muuta, joka kertoo kirjailijoista ja siitä, miten he saavat ideoita kirjojensa kirjoittamiseen. Kirjailijat varastavat surutta elämänkokemuksia toisiltaan Pelin avulla ja tarkkailemalla varomattomia kanssaihmisiä. Tämä ajatus on kiehtova - se, miten muut ihmiset ja heidän elämänsä voi alkaa näkemään henkilöiden ja tarinoiden aihioina. Minua kiinnostaa se, mikä tekee ihmisestä sellaisia kuin he ovat. Millaiset kokemukset menneisyydessä ovat muokanneet heitä, mitkä ovat heidän kipukohtansa. Melkein kaikki tarinat kertovat rikkinäisistä ihmisistä - he ovat mielenkiintoisempia kuin onnelliset ihmiset. Heistä/meistä voisi alkaa kirjoittamaan.

Kun mikään ei innosta

Minulla on ollut pitkän aikaa sellainen olo, että en ole oikein oma itseni. En enää innostu asioista, en oikein mistään. Olen kuitenkin aina ollut ihminen, joka innostuu uudesta helposti ja pitää haasteista.  En koe oloani varsinaisesti masentuneeksi, mutta alakuloiseksi ja aloitekyvyttömäksi. Jaksan juuri ja juuri reagoida asioihin, ystävien tapaamiskutsuihin tai työtehtäviin, mutta mikään ei saa minua innostumaan. Saatan tarkastella tilannetta ikäänkuin ulkoapäin ja ajatella, että ennen olisin hihkunut innoissani tästäkin asiasta, mutta nyt vain sivuutan asian välipitämättömästi olankohautuksella.

Olen ajatellut tämän olotilan johtuvan viimesyksyisestä burnoutistani, mutta nyt olen alkanut epäilemään, että taustalla saattaisi olla jotain muuta. Suvussani on todella paljon kilpirauhasen vajaatoimintaa, siskollani ja äidilläni on se, samoin serkullani ja tädilläni. Minulta on testattu kilpirauhasen toiminta neljä vuotta sitten ja silloin arvot olivat jonkin verran yläkantissa. Aion nyt mennä uudestaan testeihin, sillä kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa väsymystä. Yleinen ongelma on kuitenkin ilmeisesti se, että lääkärit painavat usein villaisella arvot, jotka viipottavat juuri ja juuri sallituissa rajoissa. Lääkitystä ei silloin määrätä.

Tällaiset mieliala-asiat on niin hankalia. On vaikea sanoa, mikä on normaalia ja mikä ei. Missä määrin fiilikset voi laittaa elämänmuutosten piikkiin ja missä vaiheessa on syytä epäillä fysiologisia syitä. Jossain vaiheessa saattaa unohtaa millainen on normaali olotila.