Jahas.. jahas, nettitreffiä pukkaa ensi viikolle. En kyllä tiedä, onko tämä kriteerien tiukentaminen toiminut yhtään tai onko yhtään laadukkaampia treffejä luvassa ja löytyykö seuraavan kolmen deitin joukosta se Elämäni Mies. Seuraavan miehen kanssa vaihtanut ehkä 10 riviä yhteensä, mutta se oli tosi söpö kuvassa! Eiks se oo ihan hyvä kriteeri?
Kirjoittelen myös toisen miehen kanssa, jonka huumorintaju natsaa omani kanssa. Sellaista hauskaa itseironista läppää, mutta se on sitten varmaan sikaruma. Tämä mies kysyi multa saman tien, millaista miestä etsin ja sille sitten selitin mun "auktoriteetti-pähkäilyjäni" ja sitä, että miehellä pitää olla tosi hyvä itsetunto. Se tuntu ottavan nuo mun löpinät haasteena, mikä oli ihan lupaava merkki :)
Tajusinkin sitten tuon miehen kanssa jutellessa, että mä kaipaan sellasta miestä, jonka seurassa voin muuttua höpsöksi pikkutytöksi. Sillä nyt kun mietin, niin tällanen vaikutus niillä muhun kolahtaneilla miehillä on ollut. Jepjep... eli pikkutytön rooli ja "heti asiaan" - niin johan alkaa asiat rullata! Kuulostaa ihan vaan pikkasen vinksahtaneelta.
Söin lasagne-överit. Huomenna ruotuun taas.
maanantai 7. toukokuuta 2012
sunnuntai 6. toukokuuta 2012
Kakkosperhe
Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa kaveruudesta ja kaveriporukoista, kun on nyt viime aikoina tullut hengattua enemmän sellaisessa.
Olen aina ollut enemmän ystävätyyppiä eli minulla on ollut paljon yksittäisiä, hyviä naispuolisia ystäviä, joiden kanssa olen sitten säännöllisin väliajoin tavannut ja jotka olen tuntenut jo vuosia. Tällainen ystävyys on hienoa ja arvokasta, mutta vuosien saatossa huomasin kaipaavani myös muuta, kaveriporukkaa, jossa olisi sekä tyttöjä ja poikia.
Nyt sitten harrastuksen kautta minulle on muodostunut tällainen ja olen tästä poppoosta todella kiitollinen. En oikein tiedä mikä laumasieluisuus ihmisessä hamuaa ryhmässä oleskelua. Parasta on kai se, että saa monenlaista peilausta suhteessa itseensä. Monenlaisia kommentteja ja reaktioita oman elämänsä tapahtumiin. Ja samalla pääsee samaistumaan sattumuksiin, joita toisille on tapahtunut. Se, että porukassa on sekä tyttöjä että poikia, tekee kommukoinnista jotenkin monipuolisempaa ja ehkä jopa tervenhenkisempää. Sen sijaan, että tyttöporukalla pähkäiltäisiin jonkin miehen mielenliikkeitä, voi kysyä suoraan vastakkaisen sukupuolen edustajan mielipidettä.
Omanhenkisen poppoon löytämisessä on myös se hienous, että silloin tuntee itsensä hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. Kun sinut on kerran porukkaan hyväksytty, olet yksi "meistä". Tapaamme tällä porukalla parhaimmillaan jopa kolme kertaa viikossa. Alkunihkeyden jälkeen tämä kaveriporukka on alkanut tuntua melkein kakkosperheeltä.
Olen aina ollut enemmän ystävätyyppiä eli minulla on ollut paljon yksittäisiä, hyviä naispuolisia ystäviä, joiden kanssa olen sitten säännöllisin väliajoin tavannut ja jotka olen tuntenut jo vuosia. Tällainen ystävyys on hienoa ja arvokasta, mutta vuosien saatossa huomasin kaipaavani myös muuta, kaveriporukkaa, jossa olisi sekä tyttöjä ja poikia.
Nyt sitten harrastuksen kautta minulle on muodostunut tällainen ja olen tästä poppoosta todella kiitollinen. En oikein tiedä mikä laumasieluisuus ihmisessä hamuaa ryhmässä oleskelua. Parasta on kai se, että saa monenlaista peilausta suhteessa itseensä. Monenlaisia kommentteja ja reaktioita oman elämänsä tapahtumiin. Ja samalla pääsee samaistumaan sattumuksiin, joita toisille on tapahtunut. Se, että porukassa on sekä tyttöjä että poikia, tekee kommukoinnista jotenkin monipuolisempaa ja ehkä jopa tervenhenkisempää. Sen sijaan, että tyttöporukalla pähkäiltäisiin jonkin miehen mielenliikkeitä, voi kysyä suoraan vastakkaisen sukupuolen edustajan mielipidettä.
Omanhenkisen poppoon löytämisessä on myös se hienous, että silloin tuntee itsensä hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. Kun sinut on kerran porukkaan hyväksytty, olet yksi "meistä". Tapaamme tällä porukalla parhaimmillaan jopa kolme kertaa viikossa. Alkunihkeyden jälkeen tämä kaveriporukka on alkanut tuntua melkein kakkosperheeltä.
Kroppani mun
Nyt nyt... taitaa tulla postaus jostain muusta kuin miehistä :) Aiheena ruumiinkuva. Onkohan yksikään nainen tyytyväinen kroppaansa? Tuskinpa, ei ne meistä kauneimmatkaan. Aina on jotain parannettavaa.
Minulla on vähän ristiriitainen suhtautuminen vartalooni. Toisaalta rakastan sitä juuri sellaisena kuin se on juuri nyt, toisaalta haluaisin muuttaa sitä. Tämä kroppa on palvellut minua hyvin. Se on ollut varsin terve ja taipunut melkein kaikkeen mihin haluan. Se on voimakas ja kestävä. Se ei ole siro eikä notkea. Sisko joskus sanoi, että minulla on luolanaisen kroppa ja sitä se taitaa ollakin; pärjäisin sen kanssa hyvin ääriolosuhteissa. Minulla on leveät hartiat ja lihaksikkaat jalat ja rasvavarastoa pahan päivän varalle. Eniten pidän olkapäistäni ja sääristäni.
Lihoin parisuhteen aikana noin 20 kiloa, enkä ole vieläkään onnistunut karistamaan näitä kiloja. Saan aina muutaman kilon pois ja sitten painonpudotus tyssää. Olen niin mukavuudenhaluinen, ettei minusta ole minkäänlaisiin kitukuureihin. Nyt olen kuitenkin päättänyt, etten luovuta vaan jatkan laihduttamista olipa se kuinka hidasta tahansa. En usko, että 20 kilon pudottaminen muuttaa juurikaan elämääni. Vaatteet toki istuvat paremmin ja itsevarmuuteni saattaa parantua hiukkasen. Mutta ei minusta sittenkään siroa tule, kulmikkaampi vain.
Pidän urheilusta: kävelemisestä, kuntosalista ja uimisesta. Kävelemisestä, koska se on helppoa, terapeuttista ja raitistavaa. Kuntosalista, koska sillä saa treenattua keskivartaloa ja olen aina halunnut ne Madonna-käsivarret :) Uinnista, koska se on niin kokonaisvaltaista. Tanssi olisi mukava lisätä repertuaariin. Ja seksi, senkin voisi lisätä.
Minulla on vähän ristiriitainen suhtautuminen vartalooni. Toisaalta rakastan sitä juuri sellaisena kuin se on juuri nyt, toisaalta haluaisin muuttaa sitä. Tämä kroppa on palvellut minua hyvin. Se on ollut varsin terve ja taipunut melkein kaikkeen mihin haluan. Se on voimakas ja kestävä. Se ei ole siro eikä notkea. Sisko joskus sanoi, että minulla on luolanaisen kroppa ja sitä se taitaa ollakin; pärjäisin sen kanssa hyvin ääriolosuhteissa. Minulla on leveät hartiat ja lihaksikkaat jalat ja rasvavarastoa pahan päivän varalle. Eniten pidän olkapäistäni ja sääristäni.
Lihoin parisuhteen aikana noin 20 kiloa, enkä ole vieläkään onnistunut karistamaan näitä kiloja. Saan aina muutaman kilon pois ja sitten painonpudotus tyssää. Olen niin mukavuudenhaluinen, ettei minusta ole minkäänlaisiin kitukuureihin. Nyt olen kuitenkin päättänyt, etten luovuta vaan jatkan laihduttamista olipa se kuinka hidasta tahansa. En usko, että 20 kilon pudottaminen muuttaa juurikaan elämääni. Vaatteet toki istuvat paremmin ja itsevarmuuteni saattaa parantua hiukkasen. Mutta ei minusta sittenkään siroa tule, kulmikkaampi vain.
Pidän urheilusta: kävelemisestä, kuntosalista ja uimisesta. Kävelemisestä, koska se on helppoa, terapeuttista ja raitistavaa. Kuntosalista, koska sillä saa treenattua keskivartaloa ja olen aina halunnut ne Madonna-käsivarret :) Uinnista, koska se on niin kokonaisvaltaista. Tanssi olisi mukava lisätä repertuaariin. Ja seksi, senkin voisi lisätä.
perjantai 4. toukokuuta 2012
Ajatushyrristä, sinkkuudesta ja ruumiinrakkaudesta
Jopas minua blogituttaa ja näköjään siitä puhe mistä puute eli miehistä. Noh, turha kai sitä on yrittää peitellä, että ajatukset pyörii hyvin paljon näissä jutuissa. Vissiin vähän liikaa vapaa-aikaa :) Ja tämä blogi sitten toimii ajatusten kippauspaikkana. Vähän lukijaystävällisemmäksihän tätä blogia voisi kehittää ja kirjoittaa selkeämmin jostain tietyistä aiheista - vähän harvemmin ja vähän harkitummin.
Ainakin siskoni joutuu nyt kärsimään vähemmän superanalysoinneistani. Vähän ylikierroksilla olen taas käynyt vaihteeksi ja jo pohdin, että pitäisikö pitää taukoa esim.tuosta nettideittailusta. Mutta plääh, en kuitenkaan pitäis :D
Välillä mietityttää olenko jotenkin pakkomielteinen, että voisiko sitä vaan olla sen kummemmin etsimättä tai pähkäilemättä. Epäilemättä tekisi hyvää. Luulen, että asiat voisivat loksahdella kohdalleen vähemmällä pähkäilylläkin. Mutta mennään nyt fiiliksen mukaan. Kirjoitan kun kerran kirjoituttaa. Tietenkin jos näitä samoja juttuja selittäis lähipiirille, niin vois saada vähän enemmän peilausta ja kommentteja tyyliin "Nainen, relaa!"
Olen ollut kipeänä ja kolmatta päivää neljän seinän sisällä. Alkaa tuntua siltä, että seinät kaatuu päälle. Niskat jotenkin jumissa ja ajatukset myös. Ajatukset käy sellasella luupilla. Tästä syystä pidän seurasta, muiden ihmisten jutut keskeyttää omat pohdintani.
Olen nyt pähkäillyt tätä omaa sinkkuutani. Siitä on kohta kolme vuotta kun erosin. Eksä menee kolmen viikon päästä naimisiin. Minä elän teinikautta. Minulla on melko paljon sinkkukavereita, sellaisia ikisinkkujakin, jotka ei ole vuosikausiin seurustelleet. Osa on selkeästi valinnut tämän tien ja eivät haluaisikaan seurustella vaikka miehiä olisi tarjolla. Osa periaatteessa haluaisi miehen, mutta eivät mitenkään epätoivoisesti sellaista metsästä, itsekin kuulun tähän joukkoon. Öö.. no tuosta epätoivoisuudesta voi olla joku eri mieltä :D
Jäin sitten mietimään näitä naispuolisia kavereitani, jotka suhteen haluaisivat, mutta eivät ole sopivaa kumppania löytäneet. Mikä heitä yhdistää? Mikä minusta tekee samanlaisen? Kaikki tyyni viehättäviä naisia: kauniita, älykkäitä ja huumorintajuisia. Mutta kaikki erittäin varovaisia kiinnostuksensa osoittamisessa miehille. Heitä ei pysty lukemaan ollenkaan, tykkäävätkö vai eivät. Ehkä jollain tapaa kylmiä.
Bingo! Tätähän minäkin olen. Tämä varmaan selittää, miksi ihmissuhteeni näyttävät lähtevän liikkeelle vain jos suhde alkaa heti joko pussailulla tai seksillä. Ihan kuin en muuten osaisi tunteitani tai kiinnostustani ilmaista. Tuntuu, että silloin olen aidoimillani, herkimmilläni, avoin ja miestä janoava. Suojamuurit on alhaalla ja tällöin ei jää epäselväksi, että pidän miehestä. Nuoren Kollin ja minun välinen yhteys perustuu pitkälti tähän. Vaikka olemme ilmiselvästi vääriä toisillemme, jonkinlainen luottamus on syntynyt. Tuo ihminen pitää minusta, minä tunsin sen ihollani. Nyt kahdeksan kuukautta ensitapaamisen jälkeen meistä on tullut jonkin tason ystäviä. Aiemmin tämä fyysinen ensiyhteys on kantanut 7 ja yhden vuoden suhteet.
Minun on vaikea ilmaista positiivisia tunteita sanallisesti. Liekö lapsuudenkodin peruja. Mutta keho ei valehtele.
Ja loppuun, viikonlopun kunniaksi aivan mahtava uusi biisi Lapkolta: Love is Sick and Wrong (2012).
Ainakin siskoni joutuu nyt kärsimään vähemmän superanalysoinneistani. Vähän ylikierroksilla olen taas käynyt vaihteeksi ja jo pohdin, että pitäisikö pitää taukoa esim.tuosta nettideittailusta. Mutta plääh, en kuitenkaan pitäis :D
Välillä mietityttää olenko jotenkin pakkomielteinen, että voisiko sitä vaan olla sen kummemmin etsimättä tai pähkäilemättä. Epäilemättä tekisi hyvää. Luulen, että asiat voisivat loksahdella kohdalleen vähemmällä pähkäilylläkin. Mutta mennään nyt fiiliksen mukaan. Kirjoitan kun kerran kirjoituttaa. Tietenkin jos näitä samoja juttuja selittäis lähipiirille, niin vois saada vähän enemmän peilausta ja kommentteja tyyliin "Nainen, relaa!"
Olen ollut kipeänä ja kolmatta päivää neljän seinän sisällä. Alkaa tuntua siltä, että seinät kaatuu päälle. Niskat jotenkin jumissa ja ajatukset myös. Ajatukset käy sellasella luupilla. Tästä syystä pidän seurasta, muiden ihmisten jutut keskeyttää omat pohdintani.
Olen nyt pähkäillyt tätä omaa sinkkuutani. Siitä on kohta kolme vuotta kun erosin. Eksä menee kolmen viikon päästä naimisiin. Minä elän teinikautta. Minulla on melko paljon sinkkukavereita, sellaisia ikisinkkujakin, jotka ei ole vuosikausiin seurustelleet. Osa on selkeästi valinnut tämän tien ja eivät haluaisikaan seurustella vaikka miehiä olisi tarjolla. Osa periaatteessa haluaisi miehen, mutta eivät mitenkään epätoivoisesti sellaista metsästä, itsekin kuulun tähän joukkoon. Öö.. no tuosta epätoivoisuudesta voi olla joku eri mieltä :D
Jäin sitten mietimään näitä naispuolisia kavereitani, jotka suhteen haluaisivat, mutta eivät ole sopivaa kumppania löytäneet. Mikä heitä yhdistää? Mikä minusta tekee samanlaisen? Kaikki tyyni viehättäviä naisia: kauniita, älykkäitä ja huumorintajuisia. Mutta kaikki erittäin varovaisia kiinnostuksensa osoittamisessa miehille. Heitä ei pysty lukemaan ollenkaan, tykkäävätkö vai eivät. Ehkä jollain tapaa kylmiä.
Bingo! Tätähän minäkin olen. Tämä varmaan selittää, miksi ihmissuhteeni näyttävät lähtevän liikkeelle vain jos suhde alkaa heti joko pussailulla tai seksillä. Ihan kuin en muuten osaisi tunteitani tai kiinnostustani ilmaista. Tuntuu, että silloin olen aidoimillani, herkimmilläni, avoin ja miestä janoava. Suojamuurit on alhaalla ja tällöin ei jää epäselväksi, että pidän miehestä. Nuoren Kollin ja minun välinen yhteys perustuu pitkälti tähän. Vaikka olemme ilmiselvästi vääriä toisillemme, jonkinlainen luottamus on syntynyt. Tuo ihminen pitää minusta, minä tunsin sen ihollani. Nyt kahdeksan kuukautta ensitapaamisen jälkeen meistä on tullut jonkin tason ystäviä. Aiemmin tämä fyysinen ensiyhteys on kantanut 7 ja yhden vuoden suhteet.
Minun on vaikea ilmaista positiivisia tunteita sanallisesti. Liekö lapsuudenkodin peruja. Mutta keho ei valehtele.
Ja loppuun, viikonlopun kunniaksi aivan mahtava uusi biisi Lapkolta: Love is Sick and Wrong (2012).
Hurmauksen reseptit
Olen huomannut olevani aika usein yltiökriittinen miesten suhteen. Ehkäpä tämä liittyy tavalla tai toisella tuohon epävarmuuteni siitä, onko parisuhteessa ylipäätään mitään järkeä. Pinnallisella tasolla saatan ajatella, että onpas nuo miehet suloisia, mutta sitten kun alan vakavissani miettiä jokakuta omaksi kumppaniksi, otan suurennuslasin esille.
Tämähän on se syy, miksi ihmiset ihastuu ja rakastuu. Silloin se kritiikki kaikkoaa ja toinen on, ah niin ihana. Kaksi kertaa mies on vienyt jalat altani ja olen jäänyt koukkuun. Miksi näin? Miten ne siinä onnistui?
Eksäni kohdalla se oli miehen ystävällisyys, rauhallisuus ja vakaus. Tässä oli mies, joka ei koskaan pura negatiivisia tunteita toisiin ihmisiin, mikä on hieno piirre ihmisessä. No, tämähän oli sitten myös se kompastukivi, kun toinen vältteli konfliktia viimeisen saakka, eikä kertonut vaikka jokin häiritsi. Mutta suhteen alussa tämä oli se asia mihin rakastuin.
Laastarisuhdemies vei myös jalat altani. Hän teki sen hauskuudella. Hän oli minun henkilökohtainen stand-up-koomikkoni. Mahdottoman hyvä jutunkertoja. Sai minut aina hyvälle tuulelle ja suojamuurini alas. Mutta jälleen, tähän se suhde myös kaatui. Olin miehelle ensisijaisesti hurraavan yleisön roolissa ja hän oli suurimman osan ajasta näyttämöllä. Joskus jaksoin nousta sinne hänen rinnalleen ja joskus hän laskeutui alas yleisön joukkoon. Tämä kävi raskaaksi - kun toinen yritti jatkuvasti ja lähes pakonomaisesti viihdyttää ja kun ei enää jaksanut taputtaa.
Kuka vie seuraavaksi jalat altani? Millä hän hurmaa? Mitä tarvitsen mieheltä juuri nyt? Vakaaseen eksääni rakastuin tilanteessa, jossa oma isäni aiheutti paljon huolta ja turvattomuuden tunnetta. Laastarimies toi iloa elämääni kun vielä surin edellisen suhteen loppumista. Entä nyt, kun en tarvitsekaan miestä paikkaamaan toisen miehen jättämää aukkoa? Ehkä tämä onkin mahdollisuus löytää oikeasti sopiva mies...
Tämähän on se syy, miksi ihmiset ihastuu ja rakastuu. Silloin se kritiikki kaikkoaa ja toinen on, ah niin ihana. Kaksi kertaa mies on vienyt jalat altani ja olen jäänyt koukkuun. Miksi näin? Miten ne siinä onnistui?
Eksäni kohdalla se oli miehen ystävällisyys, rauhallisuus ja vakaus. Tässä oli mies, joka ei koskaan pura negatiivisia tunteita toisiin ihmisiin, mikä on hieno piirre ihmisessä. No, tämähän oli sitten myös se kompastukivi, kun toinen vältteli konfliktia viimeisen saakka, eikä kertonut vaikka jokin häiritsi. Mutta suhteen alussa tämä oli se asia mihin rakastuin.
Laastarisuhdemies vei myös jalat altani. Hän teki sen hauskuudella. Hän oli minun henkilökohtainen stand-up-koomikkoni. Mahdottoman hyvä jutunkertoja. Sai minut aina hyvälle tuulelle ja suojamuurini alas. Mutta jälleen, tähän se suhde myös kaatui. Olin miehelle ensisijaisesti hurraavan yleisön roolissa ja hän oli suurimman osan ajasta näyttämöllä. Joskus jaksoin nousta sinne hänen rinnalleen ja joskus hän laskeutui alas yleisön joukkoon. Tämä kävi raskaaksi - kun toinen yritti jatkuvasti ja lähes pakonomaisesti viihdyttää ja kun ei enää jaksanut taputtaa.
Kuka vie seuraavaksi jalat altani? Millä hän hurmaa? Mitä tarvitsen mieheltä juuri nyt? Vakaaseen eksääni rakastuin tilanteessa, jossa oma isäni aiheutti paljon huolta ja turvattomuuden tunnetta. Laastarimies toi iloa elämääni kun vielä surin edellisen suhteen loppumista. Entä nyt, kun en tarvitsekaan miestä paikkaamaan toisen miehen jättämää aukkoa? Ehkä tämä onkin mahdollisuus löytää oikeasti sopiva mies...
torstai 3. toukokuuta 2012
Miksi, oi miksi?
Apua, mä en enää tiedä enkä muista, miksi ylipäätään haluaisin parisuhteen. Nyt kun muistelen omia parisuhteita, jotka ovat olleet ihan kelvollisia, niin päälimmäinen muistikuva on murehtiminen. Murehdin parisuhteen tilaa, omia tunteitani tai miehen. Hellyys ja läheisyys on ihanaa, mutta onko ne sen väärti, että jaksaisi taas sitä märehtimistä.
Olen tällä hetkellä erikoisen tyytyväinen elämääni. Onnellinen. Onnellisempi kuin koskaan parisuhteessa. Mutta miksi mä kuitenkin edelleen etsin miestä? Onko se suvunjatkamisviettiä vai mitä? Apua. Tarvitsenko mä sen klassisen prinssi uljas valkoisen, joka muuttaa mieleni ihanuudellaan ja vakuuttaa minut siitä, että parisuhteessa on enemmän plus- kuin miinuspuolia? En tiedä.
Hoi lukijat, miksi te olette valinneet parisuhteen tai -suhteettomuuden?
Olen tällä hetkellä erikoisen tyytyväinen elämääni. Onnellinen. Onnellisempi kuin koskaan parisuhteessa. Mutta miksi mä kuitenkin edelleen etsin miestä? Onko se suvunjatkamisviettiä vai mitä? Apua. Tarvitsenko mä sen klassisen prinssi uljas valkoisen, joka muuttaa mieleni ihanuudellaan ja vakuuttaa minut siitä, että parisuhteessa on enemmän plus- kuin miinuspuolia? En tiedä.
Hoi lukijat, miksi te olette valinneet parisuhteen tai -suhteettomuuden?
keskiviikko 2. toukokuuta 2012
Mahdollisuuksia
Vappuvappuvappu. Tämä vappu oli kyllä sellainen maistiainen kesästä. Niin hyvä sää ja mukavaa hengailua kavereiden kanssa. Juomisen sijasta tuli keskityttyä syömiseen. Kiitos vaan sinne Pohjois-Helsinkiin herkuista! :)
Mulla on sellainen kutina, että tästä tulee yksi parhaista kesistä naismuistiin. Kerrankin en paina hulluna työprojekteja. Tai no ehkä vähän gradua voisi katsella ennen juhannusta. Hain myös yhdelle projektille rahoitusta, joka saattaisi sitten olla se Plan B, jos en saa hakemaani työpaikkaa, mutta sekin alkaisi vasta syksyllä.
Mahdollisuuksia on niin monia, senkun jaksaa muistaa, niin tämä elämä maistuu aikas hyvälle. Silloin ei jää liikoja suremaan, jos kaikki ei menekään aina ihan putkeen. Heh, eilen huomasin muuten kotibileissä ja baarissa, että kirkkaanpunainen huulipuna takaa miesten huomion ja tänään oli sattumalta lehtijuttu punaisen värin voimasta Hesarissa. Ilmeisesti on ihan tieteellisesti todistettu, että punainen väri tekee naisesta miehen silmissä viehättävämmän ja että "miehet eivät ole itse tietoisia punaisen vaikutuksista". No niin, eli jos haluaa salakavalasti parantaa flaksia niin eikun punaista kehiin :)
Mahdollisuuksia on monia, mutta olen nyt päättänyt vähän rajoittaa noita nettideittejä. En enää kirjoittele tai lähde treffeille, jos mies ei aidosti kiinnosta. Tätä pähkäilin jo aiemmin ja viimeinen niitti taisi olla kiusallinen mese-keskustelu ok-miehen kanssa. Hän ehdotti kakkostreffejä pariin otteeseen parin tunnin varotusajalla ja nosti sitten "kissan pöydälle" kun olin nihkeenä pikatreffeille. Oli sitten pakko sanoa, että ei vaan kiinnosta tarpeeksi - vaikka noin lyhyt varoitusaika on jo itsessään riittävä syy kieltäytyä treffeistä.
Mutta nyt siis, kirjoittelua ja treffejä vain oikeasti potentiaalisten ja oman tyyppisten miesten kanssa. Kun mullahan on enää kolmet ensitreffit jäljellä ennen kuin olen käynyt 20 treffeillä ja sen jälkeen joko löytänyt etsimäni tai tuomittu ikuiseen yksinäisyyteen. Ja yksi oikein potentiaalisen oloinen laittoikin eilen viestiä. Vois nyt keskittyä kunnolla yhteen ihmiseen tutustumiseen multihäröilyn sijasta.
Mulla on sellainen kutina, että tästä tulee yksi parhaista kesistä naismuistiin. Kerrankin en paina hulluna työprojekteja. Tai no ehkä vähän gradua voisi katsella ennen juhannusta. Hain myös yhdelle projektille rahoitusta, joka saattaisi sitten olla se Plan B, jos en saa hakemaani työpaikkaa, mutta sekin alkaisi vasta syksyllä.
Mahdollisuuksia on niin monia, senkun jaksaa muistaa, niin tämä elämä maistuu aikas hyvälle. Silloin ei jää liikoja suremaan, jos kaikki ei menekään aina ihan putkeen. Heh, eilen huomasin muuten kotibileissä ja baarissa, että kirkkaanpunainen huulipuna takaa miesten huomion ja tänään oli sattumalta lehtijuttu punaisen värin voimasta Hesarissa. Ilmeisesti on ihan tieteellisesti todistettu, että punainen väri tekee naisesta miehen silmissä viehättävämmän ja että "miehet eivät ole itse tietoisia punaisen vaikutuksista". No niin, eli jos haluaa salakavalasti parantaa flaksia niin eikun punaista kehiin :)
Mahdollisuuksia on monia, mutta olen nyt päättänyt vähän rajoittaa noita nettideittejä. En enää kirjoittele tai lähde treffeille, jos mies ei aidosti kiinnosta. Tätä pähkäilin jo aiemmin ja viimeinen niitti taisi olla kiusallinen mese-keskustelu ok-miehen kanssa. Hän ehdotti kakkostreffejä pariin otteeseen parin tunnin varotusajalla ja nosti sitten "kissan pöydälle" kun olin nihkeenä pikatreffeille. Oli sitten pakko sanoa, että ei vaan kiinnosta tarpeeksi - vaikka noin lyhyt varoitusaika on jo itsessään riittävä syy kieltäytyä treffeistä.
Mutta nyt siis, kirjoittelua ja treffejä vain oikeasti potentiaalisten ja oman tyyppisten miesten kanssa. Kun mullahan on enää kolmet ensitreffit jäljellä ennen kuin olen käynyt 20 treffeillä ja sen jälkeen joko löytänyt etsimäni tai tuomittu ikuiseen yksinäisyyteen. Ja yksi oikein potentiaalisen oloinen laittoikin eilen viestiä. Vois nyt keskittyä kunnolla yhteen ihmiseen tutustumiseen multihäröilyn sijasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)