Oopiumi

Tänään on ollut omituinen päivä: mielessäni on myllertänyt ja olen tuntenut itseni harvinaisen aggressiiviseksi. On tehnyt mieli manata syvimpään helvettiin duunipaikka, keskenkasvuiset yhteistyökumppanit ja lyhytnäköinen pomo. Edes salilla ja uimassa käyminen ei ole auttanut tähän mielenmylläkkään ja vielä vähemmän ahdistavan piinaavan zombieviihteen katsominen. Heh, olen tainnut muuttua kaksikymppiseksi testosteronia ja elämäntuskaa uhkuvaksi nuoreksi mieheksi :D

Joko minä olen jonkin todella vahvan kipupisteen äärellä tai sitten pidän tästä miehestä erityisen paljon. Muistan, miten kävin samantyyppisen kokemuksen läpi harrastettuani ensimmäistä kertaa seksiä Nuoren Kollin kanssa. Silloin hullaannuin suin päin ja päästin kaikki suojamuurini alas. Kun mies ei sitten vastannutkaan odotuksiani, huomasin, että kävin läpi erooni liittyviä tunteita; ahdistusta siitä, että toinen ei tunne yhtä vahvasti kuin minä. Luulen, että tästä on nytkin kysymys: käyn läpi joitakin tunnemuistin jälkiä. Tällä kertaa taidan surra kykenemättömyyttäni yrittää löytää yhteys ja luoda tunneside mieheen muun kuin seksin kautta.

Muistan, miten seurustellessani tiesin, ettei suhde johtaisi mihinkään ja tiesin, että meidän pitäisi puhua asiasta ja päättää lopettaa suhteemme. En osannut puhua, enkä osannut kohdata tätä väistämättömyyttä. Sen sijaan pakenin seksiin. Ajattelin, että seksin avulla turruttaisin ahdistukseni ja löytäisin puuttuvan yhteyden kumppaniini. Hetkittäin näin tapahtuikin; silloin, kun en enää ajatellut mitään vaan oli vain minun kehoni ja hänen. Ahdistus katosi mutta vain palatakseen pian takaisin.

Olen aina ajatellut, että suhteeni seksiin on mutkaton, mutta voikin olla, että seksi on minun oopiumini ja turruttajani ja siksi uskallan lähestyä vastakkaista sukupuolta vain sen turvin.