Minä - tässä ja nyt

45 minuuttia kauhomista altaassa ja pelmeni-ateria Kalliossa - viikonloppu on alkanut! Edellisestä vapaapäivästä on kaksi viikkoa, mutta kun takana on mitä antoisimmat kaksi viikkoa, who cares. Projektin huipennus oli viikonloppuna ja kaikki työ sai arvoisensa päätöksen. Saavutuksia, asioiden oikealle tolalleen saattamista, yhteishenkeä, innostuksen tarttumista, oman työn merkityksellisyyden ymmärtämistä.

Ei ole mitään niin tylsää, kuin blogikirjoitus, jossa hehkutetaan, miten hyvällä tolalla asiat ovat, mutta tylsyyttä uhmaten - viimeiset puoli vuotta ovat olleet hienoa aikaa elämässäni. Gradun loppuunsaattaminen ja kahden ison projektin onnistunut toteuttaminen - ja mikä tärkeintä, en ole burn outissa! Olen oppinut rajani ja olen oppinut, että riittävän levon myötä olen tehokkaampi kuin koskaan ennen. Välissä minun oli levättävä kokonainen vuosi.

Tämä blogi ei ole ihmissuhdeblogi vaan ennen kaikkea se on ollut paikka, jossa olen pohtinut oman elämäni oikealle tolalle viemistä. Sen avulla olen opetellut ymmärtämään, mistä koostuu hyvä elämä. Olen oppinut, että minun onneni ei ole kiinni parisuhteesta vaan ihmissuhteista. Ystävät, kaverit, kaveriporukat, työkaverit - saan voimaa toisista ihmisistä ja he saavat voimaa minusta. Vapaa-ajan ja työajan erottaminen toisistaan on osoittautunut myös yhdeksi tärkeimmäksi muutokseksi elämässäni. Tämä saattaa kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta omalla kohdallani suurin ahdistuksen aihe on ollut se, etten ole osannut tehdä selkeä eroa näiden kahden välille. Pitkään jatkunut opiskelu ja kotitoimistossa työskentely taisivat aiheuttaa tämän. Nykyään osaan arvostaa niinkin yksinkertaista asiaa kuin toimistoa.

Kohta minulle on edessä kuuden viikon loma ja tämä on ensimmäinen loma seitsemään vuoteen kun niskassa ei paina tekemättömät koulutyöt tai ylipäätään mikään tekemätön projekti. En ole myöskään syöksymässä suin päin ulkomaille kuten aikaisemmin vaan kerrankin vain lomailen ja chillaan. En ole uupunut, en pakene mitään. Elämäni on tasapainossa.

Juuh, tiedän, tylsää tällainen raportointi. Miesasioissa junnaan kuitenkin iloisesti paikallani. Ei mitään edistymistä suuntaan tai toiseen! Mutta en jaksa stressata, antaa kropan ja hormonien tehdä valinnat ja työt puolestani. Ne eivät ylianalysoi tai stressaa, vaan toimivat tilanteen mukaan. Järkeni pistää sitten tarvittaessa jarrut pohjaan, mutta kaasupolkimen käytön jätän keholleni. Silloin energiaa jää elämästä nauttimiseen - ja siihen minä aion keskittyä tästä eteenpäin, 100 %:sti.