Täällä taas vitkastellaan, sillä yksi edelliseen elämään liittyvä raportti odottaisi tekemistään. Mutta kyllä minä kohta sen kimppuun käyn, sillä haluan, että ennen joululomaa on kaikki tähän vuoteen liittyvä hoidettu pois alta.
Käväisin Helsingissä parissa pikkujouluissa. Toisissa pikkujouluissa meni hermot miespuoliseen kaveriini, joka hoitaa ihmissuhteitaan yhtä kypsästi kuin kolmevuotias. Sorruin läksyttämään, mutta kaveri jopa kiitti palautteesta tyyliin: "Sua Daaliah on kyllä hyvä nähdä aina välillä". Paino sanoilla "aina välillä" :D
Toisissa pikkujouluissa tuli juteltua parin varsin hurmaavan miehen kanssa. Toista en tuntenut entuudestaan ja oli hauska huomata, miten hyvin joidenkin ihmisen kanssa voi synkata. Mies toi nopeasti esille, että hän seurustelee, mutta teki sen niin tyylikkäästi, että keskustelu jatkui yhtä antoisana kuin oli alkanutkin. Mies oli yksinkertaisesti todella kiva ja pyysi olemaan yhteyksissä, jos ikinä tarvitsen hänen työpanostaan tulevissa projekteissa. Tuollaisista kohtaamisista jää hyvä mieli.
Toisen miehen olen tuntenut noin vuoden ajan ja törmäämme toisiimme aina välillä. Hän on fiksu ja sivistynyt ja päädyn yleensä jossain vaiheessa iltaa intensiiviseen keskusteluun hänen kanssaan. Välillämme on vetovoimaa, mutta kumpikaan ei taida haluta mennä flirttailua pidemmälle. Kävimme itseasiassa mielenkiintoisen metakeskustelun aiheesta. Puhuimme kulttuurien välisistä eroista ja hän kertoi kohtaamisesta ulkomaalaisen naisen kanssa lentokentällä ja siitä, miten he saattoivat puhua puoli tuntia niitä näitä ilman mitään odotuksia jatkosta. Joskus Suomessa tuntuu, ettei toisilleen ennestään tuntemattomat vastakkaisen sukupuolen edustajat voi puhua keskenään ja flirttailla ilman, että tämä tarkoittaa joko sitä että lähdetään panemaan tai aletaan seurustella. Kuitenkin noissa pikkujouluissa tällainen hyvän mielen, keveä ja flirttaileva keskustelu onnistui kahden suomalaisen miehen kanssa! Ei siis mahdotonta sekään Suomessa vaikkakin harvinaisempaa kuin jossain muissa maissa.
Proffa kirjoittaa minulle hienoja maileja: pitkiä, syvällisiä ja viisaita. Se on todella vetoavaa. Yksi asia, jonka hän toi esille on suomalaisten naisten itsenäisyys ja riippumattomuus miehistä. Tämä on seikka, jonka kaikki ulkomaalaiset seurustelukumppanini ovat tuoneet esille. Heistä yksi oli Pohjois-Amerikasta, yksi Aasiasta ja tämä mies on Euroopasta. Voisi siis ajatella, että me suomalaiset naiset olemme poikkeuksellisen itsenäisiä myös länsimaalaisessa kontekstissa. Suomalaiselle miehelle tässä ei ole mitään erikoista, mutta ulkomaalaiset miehet ovat suhtautuneet tähän asiaan lähes ihaillen. Minun ainutlaatuisuuteni onkin ehkä kiteytynyt näiden miesten mielessä siihen, että olen ehkä jopa keskimääräistä suomalaista naista itsenäisempi ja riippumattomuuttani vaaliva. Ehkä tämä selittää, miksi olen päätynyt seurustelemaan niin usein ulkomaalaisen miehen kanssa. Suomalaisen miehen pidättyväisyys ja minun itsenäisyyden kaipuuni ovat yhdessä kuin magneetin kaksi samannimistä napaa: me hyljimme toisiamme.
Tässä alkaa pikkuhiljaa ihmetyttää, miksi ms Bubbly ei muuta pysyvästi ulkomaille? Miksi asua maassa, jossa on suurimman osan vuotta pimeää kuin pyllyssä, kantaväestön miehet on mitä on ja käyttää kieltä, millä kommunikaatio tuntuu olevan kankeampaa kuin englannilla? Eikö sitä voisi nostaa kytkintä jo ennen kuin on se firma pystyssä ja taskut täynnä jenejä?
VastaaPoistaIhan sinua ärsyttääkseni Indigo :D
VastaaPoistaArvasin! Eikö näitä itsepäi...itsenäisiä kaupunkilaisnaisia voisi pakata laivoihin ja lähettää ulkkisten iloksi jonnekin kauas? Paluumatkalla voisi sitten ottaa mukaan vaikka jotain kivoja ja vähemmän itsenäisiä naisia vaikkapa Aasiasta...
PoistaKansanterveydellinen tilanne kohentuu tilastollisesti enemmän, jos lähetetään suomalaiset miehet sinne lämpimään sopivampien naisten luokse. Suomalaiset naiset lähtisivät vain toisiin suunnilleen yhtä kylmiin maihin (Britit, Amerikka, muut Euroopan maat). Laatu-ulkkarimiehiä kannattaa tuoda Suomeen myös kansantaloudellisista syistä, koska professori tienaa enemmän kuin sairaanhoitaja Philippiineiltä ja thai-hieroja.
PoistaToi laatu-ulkkarimies on kyllä hyvä sana, Klöntin ohella :)
Hmm, tuossa on kyllä järkeä. Esimerkiksi Aasiasta löytyy monia maita, joissa on lämpöinen ilmasto ja lämpöiset naiset. Siis sellaisia hymyileviä, sieviä ja palvelualttiita
Poistanaisihmisiä. Lisäksi aasialaiset naiset tuppaavat omaavan pidemmän "parasta ennen" -päiväyksen kuin länsimaiset klöntit, eikä suurta ikäeroakaan taideta katsoa niin pahalla noissa kulttuureissa.
PS
PoistaOlen aikeissa lanseerata uuden termin: "Knölli". Knölli on Klöntin alakategoria, mutta en vielä tarkalleen tiedä mitä se pitää sisällään.
Eli Indigo lähtee Aasiaan ja Daaliah jää Suomeen? ;)
PoistaIsla
Indigo: Eiköhän se vielä tarkennu :D
PoistaIsla: Näin sovittiin!
Nyt mä tiedän! Geneerinen Klöntti on Indigolle täysin käyttökelvottomien (kaupunkilais)naisten joukko. Knölli on taas yksittäinen nainen tässä joukossa. Juu, näin sen täytyy olla. Knöllihän on normaalissa kielenkäytössä sellainen pallero, jonka saa sormenpäähän hyvän nenänkaivelusession päätteeksi. Sitä voi sitten hetken siinä ihmetellä ennen kuin neppaa sen menemään. Jotenkin tuokin assosioitui naisiin...
PoistaIndigo on ihana! Ja Daaliah myös!
VastaaPoistaMun lempibloggari ja lempikommentoija! ! <3
Ei mulla nyt muuta. Tällainen avautuminen tähän väliin vaan. :D
Isla
Ihana Isla <3 Suosikkikommentoijani. Indigo on luonnollisesti inhokkikommentoijani (kaikella rakkaudella). Joskus kesäkuussa laitoin Indigolle melkein porttikiellon blogiin. Mutta nyt meidän välisellä sydämellisellä naljailulla on faniklubi - tai ainakin fani! :D
PoistaKieltämättä jossain vaiheessa Indigon kommentit olivat turhan tylyjä.
PoistaMutta nyt hänen tyylinsä on taas hieman pehmeämpi, ja kyllä, fanitan teitä ihan täysillä! : D
Odottelenkin kutsua fanitapaamiseen. ;)
Isla
Tylyjä? Siinä tapauksessa ette kyllä tiedä tylytyksestä mitään. Pari naista kyllä tietäisi, mutta toinen niistä välttelee mua ja toisen kanssa en oo enää missään puheväleissä, joten niiltä ei saa oikein kommenttia aiheesta.
PoistaIndigo: Miksi ihmeessä sun pitää olla niin tyly?!?!?
PoistaIsla
Sen takia, että olen heteromies ja maailma on täynnä knöllejä. Siis noin lyhyesti sanottuna. En ole yhtään tyly esimerkiksi miehille, pikkutytöille, vanhoille rouville tai lesboille. Ja virka-aikana olen asiallinen myös knölleille.
PoistaMinä meinasin Indigon tapaan nillittää parista jutusta jo pari päivää sitten. Mutta kesken kirjoituksen päätinkin antaa olla, koska ei jaksa eikä kiinnosta. Mielestäni pelkästään sitä pitäisi juhlia! Ei huvita nillittää!
VastaaPoistaHei, pitää nillittää jos nillityttää! Niin monet kerrat olen nillittänyt sinun blogissasi.
PoistaSiis, nillitys naisten käyttätymisestä on suurinpiirtein yhtä hedelmällistä kuin nillittäminen painovoimasta. Siinä on kuitenkin terapeuttinen puolensa, varsinkin kun nillitys henkilöityy yhteen naiseen Geneerisen Klöntin sijasta. Klöntti saa kasvot. Tosin tässä on nyt se huono puoli, että yksi nainen saa niskaansa KAIKEN vääryyden, jonka olen naisten osalta koskaan saanut osakseni. Noh, aina ei voi voittaa.
PoistaEn olisi kuitenkaan voinut nillittää blogiemännän käytöksestä, vaan pikemminkin siitä mitä hän sanoi. Mutta ei sillä väliä.
PoistaNyt kyllä muakin alkoi vähän kiinnostamaan mitä sillä Possulla on oikein ollut mielessä.
PoistaNiin muakin. :)
PoistaPossu: Sun on nyt pakko avautua!
Isla
Bring it on, I can handle it! Indigo on koulinut minut hyvin :D
PoistaNo voi helvetti.
VastaaPoistaPohdiskelin tässä juuri tuota, että vaikka suomalaiset naiset ovat itsenäisiä, on se silti kummallista, että ollakseen niin itsenäisiä ja omillaan toimeentulevia, se aloitteen tekeminen kiinnostavalle miehelle on edelleenkin ihmeellisen korkea kynnys. Vaikka naiset enenevissä määrin hallitsevat koteja, niin silti parisuhteen kolme avainta täytyy miehen tehdä. Eli aloittaa keskustelu ja pyytää treffeille, tehdä ensisuudelma ja ensimmäinen aloite seksiin.
Ja toisaalta en yhtään ihmettele, miksi suomalaiset naiset pitävät ulkomaalaisista miehistä, koska ne eivät ole niin pidättyviä kuin suomalaiset miehet. Tämä väkisinkin herättää sen ajatuksen, että minut on ainakin opetettu pidättyväksi ihan naisten itsensä toimesta. Tässä mielessä tasa-arvo ampuu itseään jalkaan, tai oikeastaan munille.
Niin.
PoistaEhkäpä kaikki suomalaiset naiset eivät ole niin itsenäisiä?
Ja jotkut ovat itsenäisiä, mutta pelokkaita? Jotkut ehkä itsenäisiä, mutta hukassa itsensä kanssa?
Se että nainen on itsenäinen, ei sulje pois sitä, ettei hänellä olisi mitään problematiikkaa itsensä kanssa.
Itsenäisten naisten klöntti koostuu knölleistä, jotka ovat yksilöitä. Vaikka Indigo ehkä toisin luuleekin.
Jotkut meistä knölleistä tekevät aloitteita, toiset eivät.
Jotkut miehet tekevät aloitteita, toiset eivät.
Täytyy vain toivoa, että jompi kumpi kiinnostuneesta tekee aloitteen. Ei kait sillä niin väliä ole, kumpi sen tekee. Vai?
Isla
Hmm... hmmm... moni ulkomaalainen mies on varmaan sitä mieltä, että suomalaiset naiset tekevät paljonkin aloitteita verrattuna muiden maiden naisiin! Mutta samoista syistä varmaan naiset pihtaavat aloitteita kuin miehetkin: tyrmäyksen pelossa. Naisen itsenäisyys ei taida tässä pelossa auttaa. Muistan sinunkin Possu torpanneen naisen jos toisenkin.
PoistaSuomalaisen miehen pidättyvyys ei tietenkään auta asiassa. Ne harvat naiset, jotka aloitteita tekevät, eivät tiedä kiinnostaako miestä lainkaan. Jenkkikaverini on muuttamassa Lontooseen ja yksi suurimmista syistä on se, että hän ei saa mitään reaktiota irti suomalaisista miehistä heitä lähestyessään. Mutta miten naiset ovat opettaneet sinut pidättyväksi?
Äh, en mä jaksa vatvoa näitä juttuja, kuten sanoin. Kamalan hedelmätöntä ja epärakentavaa. Enkä kohdistanut kommenttiani keneenkään, enkä oikeastaan edes halunnut kritisoida mitään. Siksi en alunperinkään kirjoittanut mitään.
PoistaEiköhän me syödä piparia ja torttua, kurkistella ikkunasta tonttuja ja unohdetaan nämä pööpöilyt :)
Siis, ei kaikki naiset ole Klönttiin kuuluvia knöllejä! Vain suurin osa.
PoistaTuo naisten aloitekyvyttömyys varmaankin johtuu juuri siitä tyrmäyksenpelosta; on vaan turvallisempaa antaa toisen hoitaa soidinmenot. Tosin, jos kaikki miehet olisivat yhtä passiivisia kuin minä, niin naiset eivät muuta tekisikään kuin aloitteita - tai muuttaisivat joukolla Lontooseen.
Niin, naisten aloitekyvyttömyyden kommentointi on ehkä niin kuin Indigo asian ilmaisi "painovoimasta nillittämistä". Ei johda mihinkään. Joten komppaan, Sika, nauttikaamme joulusta omissa parisuhteettomissa poteroissamme! :D
PoistaHmm, eikös miesten pitänyt hoitaa tämä muuttopuoli!
Onhan niitäkin naisia, jotka vastustaa mukavuuden vetovoimaa ja tekee aloitteita, mutta noin yleisellä tasolla tätä ei tapahdu.
PoistaJoo, voisihan sitä julistaa aselevon Jouluksi, tosin jos joku knölli nostaa päätään juoksuhaudan reunan yli ja alkaa meuhkata, niin en takaa ettenkö ampuisi Aattonakin. Mutta säästetään nyt vähän isompia verbaalisia ammuksia ensi vuoteenkin.
PS
Periaatteessahan miesten pitäisi hoitaa tuo muutto, mutta jos pihtaamalla aloitteita saisimme naiset turhautumaan ensin...Okei, ihan utopiaa, koska yksisilmäinen pöksykäärme saa miehet kuitenkin luovuttamaan ensin ja tekemään niitä aloitteita.
Yksisilmäinen pöksykäärme! :D :D
PoistaIsla
Niin, tieteelliseltä nimeltään Serpentis Mono-ocularis. Sitä esiintyy kaikkialla maapalolla. Erityisesti se kuitenkin viihtyy kosteissa ja lämpimissä olosuhteissa. Ärsytettäessä käärme voi kasvattaa kokonsa moninkertaiseksi.
PoistaAlalajeja ovat mm. Serpentis Mono-ocularis Robusto (kookkaat), Serpentis Mono-ocularis Microscopicus ja Serpentis Mono-ocularis Mokkha (päiväntasaajan alueet).
:D
PoistaSä olet kyllä niin hauska!
Mun mielestä sun kannattaisi ehdottomasti nettideittailla, koska sun kirjallinen ulosantisi on niin hyvää ja hauskaa. :D
Jätät vaan sen tylytyksen pois.
Isla
Niin, voisin vanhoilla päivillä ryhtyä halvaksi naistennaurattajaksi. Pöksykäärme voisi toimia sidekickinä, koska sekin on aikamoinen stand-up-koomikko. Indigo proudly presents you Trouser Snake! Se olisi kyllä taattu yleisömenestys, mutta taidan silti pitäytyä vain yksityisnäytännöissä.
PoistaNiin, voisinhan mä aina nettideittailla, mutta tällä hetkellä kiinnostavuudessa sen kanssa kilpailee tee-se-itse viisaudenhampaiden poisto monitoimityökalulla. Ja olihan mulla tässä joku aika sitten sähköpostiosoite blogiprofiilissani, mutta poistin sen, koska postilaatikko alkoi täyttyä isorintaisten blondien hävyttömistä ehdotuksista. Harkitsen sen uudelleenlaittamista, jos blondit lupaa lopettaa tissikuvien lähettämisen.
PS
Punapäät voi jatkossakin lähetellä hävyttömyyksiä postiini.
Indigo, yäk.
PoistaMutta pistä ihmeessä sähköpostiosoite profiiliisi, mullakin on täällä paljon naislukijoita :p
Täh, eikö pöksykäärme olekkaan ainoa eläin, jonka neiti kelpuuttaa lemmikikseen?
PoistaTarkoitit kai sanoa, että moni knölli lukee blogiasi; ja nekin vähän säädyllisemmät tapaukset asuvat jossain Rovaniemellä jääkarhujen kanssa. Noh, ok, pistetään nyt sitten tämän kerran.