Uuden vuoden kynnyksellä

Välipäivissä on oma outo tunnelmansa. Joulu on juhlittu ja ajatukset alkavat siirtyä seuravaan vuoteen. Mutta vielä ei ole kiire mihinkään. Olen itse päätynyt miettimään melko paljon kulunutta neljää kuukautta Turussa ja sitä, mihin asioihin haluan muutosta.

Säännöllinen työelämä on ollut minulle yllättävän rankkaa ja ymmärsin, että tähän ei ole syynä itse työ vaan se, miten huono nukkuja olen. Olen jatkuvasti univelassa, koska nukahtaminen kestää minulla kauan, ja aamuherätys on armoton. Lomalla ei haittaa vaikka en saisi heti unta ja heräisin aamuyöllä, sillä voin nukkua aamulla pidempään. Päätin, että alan mennä nukkumaan tuntia aiemmin, se ehkä auttaa univelkaan.

Haluan pitää paremmin yhteyttä ystäviini. Pimeys kai tekee kenestä tahansa antisosiaalisen ja nyt ymmärrän, että tämä 9-5 työelämä pakottaa keskittymään iltaisin lähinnä palautumiseen. Olen ollut aina melko heikko yhteydenpitäjä ja aika usein se passiivisempi osapuoli ystävyyssuhteissa. Olen kiitollinen niistä ystävistä, jotka jaksavat pitää yhteyttä, vaikka itse välillä unohdunkin omaan maailmaani. Voisin yrittää ainakin kerran viikossa ottaa yhteyttä niihin lähimpiin.

Onko nämä nyt uudenvuodenlupauksia? Ehkäpä niin.

Ensi vuonna saatan perustaa oman yrityksen. Tällä hetkellä ajatus tuntuu vain ja ainoastaan pelottavalta - ja saa tuntuakin. En ole vielä sitoutunut mihinkään, eikä minun ole pakko ryhtyä yrittäjäksi vaikka tiettyjä paineita siihen onkin. Minun on löydettävä yritykseen hyvän kumppanit, muuten ei ole mitään järkeä ryhtyä siihen. On myös löydettävä kannattava toimintamalli. Minulla on niin paljon opittavaa ja en ole aivan varma, onko minussa tarpeeksi tarmoa lähteä tähän koitokseen. Olen perusluonteeltani laiska, tai siltä minusta tuntuu, ulkopuolisen silmin tilanne saattaa näyttää toiselta. Peruslaiskuuden plussapuolena on se, että olen taitava löytämään tehokkaita ja aikaasäästäviä ratkaisuja ongelmiin. Keskityn mielestäni kokonaiskuvaan yksityiskohtien sijasta. Olen se kympin tyttö, joka ei saanut kiitettäviä tunnollisuutensa avulla, vaan viime hetken pänttäyksen ja bullshittauksen avulla. Mutta miten pitkälle tällainen elämänasenne kantaisi yrittäjänä? En ole valmis 16 tunnin työpäiviin seitsemänä päivänä viikossa. En ole erityisen ahkera ihminen.

Olen lukenut Ken Folletin The Pillars of the Earth -nimistä kirjaa (1989), joka kertoo katedraalin rakentamisesta 1100-luvun Englannissa. Kirjassa on Aliena-niminen hahmo, joka on herättänyt minussa ihailua. Hän on aatelinen, joka menettää arvonimensä ja omaisuutensa. Kirjassa kuvataan melko nerokkaasti, miten ihminen voi tässä tilanteessa toimia. Aliena on 16-vuotias yläluokkainen nainen, josta ei ole pehmeiden käsiensä ja käskyttävän luonteensa vuoksi työläiseksi. Hän on kuitenkin pakotettu vaihtamaan yhteiskuntaluokkaa. Harhailtuaan aikansa pennittömänä ryövärien ja hyväksikäyttäjien armoilla, hän päättää, ettei halua jäädä uhriksi. Hän kohtaa naisen, joka elättää itsensä - kauppiaan - ja saatuaan pienen pääoman käsiinsä hän päättää seurata naisen esimerkkiä ja ryhtyy villakauppiaaksi. Aliena menestyy ja rikastuu.

Tarina on kovin kokoomuslainen: ei tarvita kuin tahtoa ja oikeanlaista asennetta ja yrittäjänä voi menestyä :D Kun on tottunut olemaan rikas, niin samaa elintasoa haluaa tavoitella uudestaan, vaikka välillä köyhtyisikin. Itse tulen vähällä toimeentulemaan tottuneesta suvusta. Köyhien isovanhempien lapsista kasvoi säästäväisiä aikuisia, jotka ovat uskoneet mottoon: "Ei ne suuret tulot vaan pienet menot".  Suvussani ei ole yhtään yrittäjää eikä minusta ole kasvatettu sellaista. Olisiko minusta siis yrittäjäksi?