Uuden kynnyksellä?

Ei ole 1. joulukuuta, mutta minulle syntyi pakottava tarve kirjoittaa tänne blogiin. Ehkäpä se johtuu siitä, että en saa unta ja pää tuntuu täyttyvän kaikenlaisista ajatuksista. Puran niitä siis tänne. Gradu on ihan hyvällä mallilla ja se valmistuu kyllä. Hyvin vähällä stressillä ja hyvinkin rutiininomaisesti olen sitä kirjoittanut ilman sen suurempia intohimoja tai angsteja. Olen pitänyt illat ja viikonloput vapaata ja itseasiassa olen viime kuun aikana tehnyt paljonkin kaikkea gradun kirjoittamisen ohessa. Minulla on ollut hyvä ja tasapainoinen olo ja olen nauttinut vapaa-ajasta täysin rinnoin, kun se on tuntunut ansaitulta. Näin syksyisin tapahtuu niin paljon; tuttavat ja ystävät kutsuvat lähipiirinsä luokseen kylmyyden ja pimeyden melankoliaa torjuakseen, Helsingissä tapahtuu ja kuplii.

Olen tavannut paljon uusia ihmisiä ja käynyt lukuisia mielenkiintoisia keskusteluja, opetellut kaverustumaan miessukupuolen kanssa ja hämmästynyt siitä, miten erilaisia ihmiset ovat ja miten erilaiset asiat ovat ihmisille tärkeitä. Olen ihastunut erilaisiin persooniin, erilaisuuteen  ja samankaltaisuuteen. Olen pohtinut omaa identiteettiäni suhteessa poliittisiin vakaumuksiin ja erilaisiin elämätapoihin ja peilannut kohtaamiani ihmisiä näiden pohdintojen kautta. Olen tutustunut porvareihin, kommunistiin, perusnormin mukaista elämää eläviin ja vaihtoehtoihmisiin - sekä ihmisiin siltä väliltä. Yksi on hedonisti, jolle elämän merkityksellisyys kiteytyy matkusteluun, elokuviin ja hyvään ruokaan. Toinen tuntuu olevan ajattelutavaltaan identtinen kanssani. Jopa finanssi-ihmisen ajattelun kirkkaus on viehättänyt, mutta myös avoimesti kommunistiksi tunnustautuvan homopunkkarin tapa nähdä maailma on sykähdyttänyt. Samalla olen pohtinut, mikä on minun maailmankuvani ja minun vakaumukseni, vai olenko vain kameoleontti, jolla on kyllä oma muotonsa, mutta jonka sävy sopeutuu ympäröiviin ihmisiin ja tilanteisiin - vai onko nämä pohdinnat osa prosessia, jossa valitsen oman värini, tai ainakin palettini. Mikä minulle on tärkeää ja millaisia asioita haluan edistää?

Olen pohtinut tätä blogia ja tänne kirjoittamisen mielekkyyttä. Hyvin olen pärjännyt ilman ja on tuntunut hyvältä antaa ajatuksieni virrata turhia selittelemättä, niin kuin tähtikartat minua halusivat aiemmin opastaa. Olen pohtinut, miksi kirjoitan ja millaista tarvetta kirjoittaminen minussa tyydyttää. Minulla on vahva pätemisen tarve ja olen alkanut ajatella, että ehkä olisi parempia ja hedelmällisempiä tapoja toteuttaa tätä tarvetta. Voisin aloittaa omia ammatillisia kiinnostuksen kohteitani koskevan blogin, koska ne asiat innostavat nyt kovasti, ja sen tyyppisessä blogissa päteminen on itsetarkoitus. Tällaisessa blogissa päteminen kanavoituu helposti hehkuttamiseen, eikä sellaisen lukeminen tai kirjoittaminenkaan ole kovin mielenkiintoista. Minua mietitytti pitkään oma onnellisuuteni ja sen ainekset - vuoden bloginkirjoittamisen aikana nämäkin ovat selkeytyneet. Ehkä tulen tänne vierailulle aina silloin tällöin, kun se mitä Tänään Ajattelin tarvitsee ja ansaitsee purkautumiskanavan. Ehkä kirjoitan useinkin. Katsotaan.

Tuntuu siltä, että olen uuden kynnyksellä, kolmenkympin kriisin jälkeen, kun horisontti on taas avoin ja tärkeää on se, mitä haluan, ei se, miten asioiden pitäisi olla. Olen jutellut muutamankin ihmisen kanssa, jotka tuntevat samoin. Tähän kai nämä ikäkriisit kiteytyvätkin. Vertaat itseäsi ympäristöön ja pohdit sitä kautta omaa tilannettasi. Kriisin paikka voi olla joka tapauksessa, oletpa siinä pisteessä, missä ikäisesi oletetaan olevan tai et. Jos sinulla on koko paketti kasassa (työpaikka, asunto, elämänkumppani ja lapset), saatat ahdistua siitä, että oliko tämä nyt tässä. Jos taas vielä etsit itseäsi, niin joudut pohtimaan, mikä sinut loppupeleissä määrittelee ja mistä asioista mielekäs elämä koostuu. Loppuukohan tämä itsensä ja oman paikkansa etsiminen koskaan?