Fatal flaw

Kuuma kuuma kuuma...  olen vaihteeksi kotona ja seuraavan neljän päivän ohjelmassa olisi vapaa-ajan projektien paperitöitä. Ei oikeastaan harmita ollenkaan, koska johan tässä on lomailtu. Lomalla olisi voinut olla vähän enemmän ohjelmaa, mutta toisaalta on ollut kiva, ettei lomaa ole tarvinnut suorittaa. Näillä säillä täyteen pakattu ohjelma olisi voinut olla melkoisen ahdistavaa.

Jos ohjelmaa olisi ollut enemmän, olisin ehkä saanut paremmin ajatukset irti tulevasta. Nyt alitajuntani on raksuttanut vähän liikaakiin aamuyön tunteina, kun nukkuminen on ollut muutenkin hankalaa kuumuden takia. Olen lukenut Terho Puustisen "Avain omaan yritykseen" -nimistä kirjaa yrittäjyydestä. Pidän kovasti miehen kirjoitustyylistä ja asenteesta. Hän ei peittele yrittäjyyden työläyttä, mutta purkaa tehokkaasti erilaisia yrittäjyyteen liittyviä myyttejä: mm. byrokratian oppii, mahdollisuudet menestykseen on tosiasia, rahoitusta löytää pyytämällä, yrittäminen on tehty Suomessa varsin mutkattomaksi. Puustinen antaa konkreettisia neuvoja ja menee asioiden ytimeen nopeasti: osakeyhtiö kannustaa eniten, kaiken on tähdättävä myyntiin jne.

Tiedän, että oikeaan vireeseen päästyäni, minussa on yrittäjälle sopivia ominaisuuksia kuten markkinointihenkisyyttä, kykyä strategiseen ajatteluun ja sosiaalisuutta. Edelleen minua mietityttää itsessäni taipumus jahkailuun. En useinkaan saa hoidettua tylsiä rutiinitehtäviä alta pois, vaan ne jäävät kummittelemaan ja nalkuttamaan alitajuntaan - ja niiden tekemättömyys kostautuuu jossain vaiheessa. Tiedän, että tällaiset asiat pitäisi hoitaa nopeasti alta pois, että voi keskittyä rauhassa isompiin linjoihin. Rutiinit on hoidettava tunnollisesti myös, jotta toiminta on terveellä pohjalla. En tiedä mitä tälle luonteenpiirteelle voi oikein tehdä. Joskus toivon, että minut olisi kotona koulittu erilaiseksi, tylsyyttä sietävämmäksi: pakotettu kotitöihin ja tekemään läksyt ajoissa. Sen sijaan minulla oli kotona vanhempi joka teki auliisti kaikki kotityöt ja koulussa pärjäsin kiitettävästi, vaikka pänttäsin kokeisiin vasta viimeisenä iltana. Olen kateellinen siskolleni, joka saa tehtyä asiat lähes aina etuajassa, tasaisen tappavalla tahdilla. Minä sen sijaan jään haaveilemaan, kunnes herään kiireeseen. Kai tämä on jonkinlaista jännityksenhalua myös.

Välillä ongelma on myös siinä, että lähden mukaan liian moneen asiaan. En ehdi tehdä kaikkea, koska tekemistä on yksinkertaisesti liikaa. Priorisoinnin taito tulee olemaan jatkossa erityisen tärkeä.

No mutta, takaisin töihin. Mukavaa sunnuntaita lukijoille.

Kumppanuus

Heinäkuu on hikisen kuuma ja loma lipuu eteenpäin. Viikonpäivät menevät sekaisin ja ohjelmassa ei ole oikeastaan mitään. Syömme, käymme kävelyllä ja ostoksilla, rakastelemme, katsomme sarjoja ja elokuvia, tapaamme kummankin puolen sukulaisia. Ärsyynnymme toisiimme ja hetken päästä jo unohdamme, mistä kinastelimme. Höpsötämme ja katsomme toisiamme silmiin lattialla makoillen.

Joku aiemmin kommentoi, että et sinä nyt kovin rakastuneelta vaikuta. Sika vastasi puolestani postauksessaan ja puhui siitä, ettei rakastumisen tunne ole se tärkein vaan yhdessäolon tuoma hyvä tunne.

Rakastuneena elää illuusiossa ja näkee vain toisen hyvät puolet. Kun näkee toisen huonot puolet ja haluaa silti olla yhdessä, silloin ei ole rakastunut, vaan kyse on jostain muusta: vapaaehtoisesta sitoutumisesta, valinnasta.

***

On keskikesä ja koko Suomi on tauolla, mutta aivoni raksuttavat. Ne miettivät tulevaa. Luen kirjoja ja tutustun kilpailijoiden tuotteisiin. Noin vuosi sitten kirjoitin työhakemusta nykyiseen työhöni ja haaveilin siitä, mitä työ voisi tuoda tullessaan. En niinkään itse työstä vaan niistä tulevaisuuden näkymistä, joita se lupaili. On pakko myötä, että pelottaa. Pelkään, että rikon itseni. Mutta mitäpä ihminen voisi tehdä, jos antaisi tämän pelon hallita itseään. Niin moni voi ihmisen rikkoa: rakkauskin.

Luin kirjaa yrittäjyydestä, jossa lupailtiin, että optimisti ja realisti pärjää hyvin yrittäjyydessä, pessimisti ei. Olen muutaman kerran nenilleen saanut optimisti, jossa on nyt toivottavasti sopiva määrä realistia, ja pessimistiä muutaman harmaan hiuksen verran - ne sekoittuu vaaleanruskean kuontalon sekaan.

***

Olen asunut kohta vuoden Turussa ja tätä vuotta ovat leimannut kumppanuudet. Olen etsinyt kumppania vuosikaudet ja nyt sen vonkaleen löysin, mutta samana vuonna tuli ajankontaiseksi yhtiökumppanien etsintä. Olen vokotellut muutamia ja minua on vokoteltu. Kenen kelkkaan lähteä? Yhdellä on liikaa temperamenttia ja siksi huono maine. Toisella on vielä etsikkoaika meneillään. Kolmas on jo uransa ehtoopuolella. Parin kuukauden sisällä on löytynyt ne mahdollisesti sopivat kumppanit: ennakkoluulottomia, lahjakkaita ja mukavia ihmisiä, joiden kanssa olisi mukava kokeilla yhteistyötä.

***

Yksin on raskasta yrittää ja siksi kumppanien löytäminen on tärkeä asia. Vain toisen ihmisen kanssa voi pallotella ideoita. Kannustusta ja tukea voit saada vain toiselta ihmiseltä.

Miehen osa

Luin tutkimustuloksesta, jonka mukaan kotitöitä tekevien miesten tyttäristä kasvaa kunnianhimoisia. Minun isäni teki kotitöitä, jopa suurimman osan niistä, samalla kun äitini loi uraa. Ehkäpä tämä selittää, miksi minusta on täysin luontevaa, että miehen tehtävä on tukea minua tavoitteideni saavuttamisessa.

Itsekeskeistä? Varmasti. On kuitenkin miehiä, jotka mielellään ottavat tämän roolin ja onnekseni vaikuttaa siltä, että minun mieheni on juuri tällainen mies. Ei niin, etteikö hän itsekin tekisi töitä, mutta hän tuntuu hyväksyvän, että tässä parisuhteessa minä olen se, joka omistautuu työlle ja siihen liittyviin projekteihin enemmän kuin hän ja että minun projektini ovat henkisesti kuluttavia  ja vaativat aikaa. Hän on koti-ihminen ja tuntuu nauttivan siitä, että voi pitää jostakusta huolta.

Miehen halua tukea lisää varmasti se, että myös hän on innoissaan siitä mitä tavoittelen. Hän on kiinnostunut samoista asioista kuin minä ja lukee ammattikirjallisuutta, jota haalin itselleni. Hän on minun tukiverkkoni. Minun on tietenkin osoitettava jatkuvasti kiitollisuuteni tästä tuesta, enkä voi tehdä sitä virhettä, että ottaisin hänet itsestäänselvyytenä.