Töistä

Syyskausi on alkanut ja samalla kaikenlainen yhdistystoiminta. Huomaan, että minussa on tapahtunut ratkaiseva muutos. Olen luopunut siitä ajattelusta, että minun pitäisi olla kantava voima. Olen päästänyt lankoja käsistäni ja ilokseni huomannut, että ihmiset ympärilläni ovat ottaneet langanpäät tiukasti käsiinsä. Onhan tämä tilanne vaatinut paljon pohjatyötä ja ihmisten tietoista sitouttamista, mutta myös asennemuutosta omassa päässäni. Kun otan askeleen taaksepäin, voi joku toinen ottaa askeleen eteenpäin ja jatkaa työtä puolestani.

Olen menossa perjantaina työhaastatteluun Turkuun. Kyseessä on unelmatyö hyvällä palkalla. Pesti on onneksi vain vuoden mittainen, joten se ei vaadi edes suurempaa pohdintaa siitä, olenko valmis muuttamaan Turkuun pidemmäksi aikaa. Jos saisin tämän työn, se olisi ruhtinaallinen palkka viime vuosien kituuttamisesta ja siitä, että olen verkostoitumisen ja työkokemuksen nimissä tehnyt töitä liian pienellä palkalla. Se olisi palkinto tuplamaisteriksi opiskelusta. Se olisi... hyvä juttu. Mutta ei elämäni siitä romahda, vaikka en työtä saisikaan.

Kävin kesällä läpi myös jonkinlaista ammatillista kriisiä, vaikka tämä vuosi onkin ollut ihan menestyksekäs. Kadotin itseluottamukseni ja työkaverit saivat kuulla nurinaani liiaksikin. Viime viikkojen aikana, kun töissä alkoi taas tapahtumaan, pääsin takaisin oikeille raiteille. Nyt minulla on taas hyvä olo oman ammattitaitoni suhteen. Ymmärrän taas hieman paremmin vahvuuteni ja heikkouteni ja kiitos mainion työtiimin, olen alkanut ymmärtää, että kenenkään ei tarvitse olla täydellinen työelämässä ja että jokaisessa työpaikassa tarvitaan erilaisia persoonia. Nyt voin mennä hyvällä fiiliksellä perjantain työhaastatteluun. Voin mennä sinne ihmisenä, joka ei osaa tai tiedä kaikkea, mutta joka voi olla juuri oikea henkilö tähän tehtävään.